Ostolakossa-kosmetiikkablogi
Ostolakossa-kosmetiikkablogi

Maailma on mun

Minulla on maailman haikein olo.

Kävelin juuri viimeistä kertaa kotiini ja pidättelin koko matkan ajan kyyneleitä.

Kotiin päästyäni purskahdin sitten jo itkuun.

Minun tulee niin ikävä tätä asuntoani!

Minun tulee myös niin ikävä tätä Kallion tunnelmaa!

Kaikki on aivan lähellä, mutta silti olen niin turvassa kaikelta omassa pienessä asunnossani. Tai olin.

Vietin asunnossani tähänastisen elämäni parhaan ajan ja tuntuu aivan uskomattoman haikealta luopua tuosta pienestä kodista. Tajuta, etten enää koskaan palaa tähän asuntoon enkä voi sanoa tätä kodikseni.

On myös hassu ajatus, että kun joku jatkossa kysyy, missä asun, ei minulla ole tähän kysymykseen suoraa vastausta ennen syksyä. Minulla ei ole kotia.

On pelottavaa ja jännittävää mennä elämässä eteenpäin. Haluan sitä hirveästi ja odotan kaikkea tulevaa suuresti, mutta silti se luonnollisestikin mietityttää paljon.

On pelottavaa ottaa elämässä riskejä ja yrittää uskaltaa tehdä asioita. Ja on vielä pelottavampaa tajuta, että on tehnyt päätöksiä ja yhtäkkiä on vaan aika elää niiden mukaan. Se hetki, kun jään asunnottomaksi ei ole sitten joskus tulevaisuudessa vaan todellista heti huomenna.

Vanhempani hakevat minut ja viimeiset tavarani huomenna asunnoltani ja sen jälkeen suuntaan heille muutamaksi yöksi ennen kun lähden taas töihin kymmeneksi päiväksi.

Seuraavalle vapaajaksolleni minulla onkin sitten jo ohjelmaa suunnitteilla ja itseasiassa varsin jännää (ja minun mittapuullani jopa repäisevää) sellaista.

Jännittää ja pelottaa, mutta silti on maailman paras tunne tajuta, että on uskaltanut tehdä rohkeita päätöksiä ja otta riskejä.

Maailma on mun kun vaan uskallaan.

Kommentit (16)

  1. Kissaämmä!

    Oon ollu samoissa fiiliksissä jo 2 vuotta, kun sain tietää, että joudun Töölöstä lähtemään. Nyt kesällä muutto edessä ja varmasti tulee parit itkut tiristettyä lähiaikoina.

  2. eekku

    uskon että kaikki menee hyvin ,voimia sulle

  3. Anonyymi

    Voi miten ihanaa lukea fiiliksiäsi, jotenkin tuntuu että tavoitan niitä ja että ne tavoittaa jotain minun sisältä. Olen antanut itselleni luvan repäistä, jos siltä tuntuu. Moni aiempi kommentoija on kirjoittanut niin hyvin ja osuvasti – riskihän on tosiaan onnettaren apulainen. Sydämen pohjasta kaikkea hyvää – enkä hetkeäkään epäile etteikö juuri sitä seuraisi. 🙂

    Hanna

  4. virve

    Kiitos kaikille ihanista ja kannustavista kommenteista! 🙂

  5. Anonyymi

    Luin tämän postauksen hieman jälkijunassa ja alkoi kyllä pikkuisen kurkkua kuristamaan. Itse koin elämän muutoksen viime syksyllä, kun piti jättää taakse oma rakas pikkukoti ja muuttaa uuteen kaupunkiin. Päivääkään en ole katunut, vaikka joskus ikävä "entisestä" yllättää. Se on ihan normaalia, mutta joskus täytyy luopua jostakin saadakseen tilalle uutta ja kenties parempaa. Elämä menee eteenpäin ja haluan olla siinä täysillä mukana, hienoa että sinäkin uskalsit tehdä isoja (isompia) päätöksiä <3 Hieno postaus kertakaikkiaan :´)

Kommentoi »

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *