Ostolakossa-kosmetiikkablogi
Ostolakossa-kosmetiikkablogi

Lukijat, mistä TE tykkäätte?

Hei lukijat, auttakaahan tätä kosmetiikkabloggaajaa ja kertokaa, mistä te tykkäätte!
Olen viimeaikoina yrittänyt kirjoitella blogipostauksia ahkerasti ja niitä työstäessäni mieleeni on noussut kysymys, joihin minua kiinnostaisi kuulla teiltä mielipiteitä.
En ole ennen tuote-esittelyjä tehdessä laittanut kovin usein tuotteista kuvia kasvoillani niin, että koko kasvoni olisivat näkyneet, sillä se ei ole tuntunut kotoisalta ja olen jotenkin aina mieltänyt sen jopa haastavaksi: En ole saanut kamerallani hyviä kuvia ja valaistuskin on ollut huono ja muutenkin on vaan tuntunut vieraalta ajatukselta täyttää blogia oman pärstän kuvilla. Siitä on vaan jotenkin tullut tyrkky olo.
Nyt kun minulla on ollut enemmän aikaa blogipuuhasteluille ja muidenkin blogien lukemiselle olen huomannut, että pidän itse kuitenkin eniten niistä tuotepostauksista, joissa värikosmetiikan tuote näkyy ihan oikeasti kasvoilla käytössä eikä vaan pelkästään kädenselkään swatchattuna.
Ripsiväriharjoja ja poskipunanappeja on kiva nähdä ja luomivärit näyttävät kivalta kädenselässä, mutta loppujen lopuksi olen itse kuitenkin huomannut eniten tykkääväni postauksista, joilla tuote on ihan oikeasti myös viety kasvoillekin ja kasvot vieläpä näytetään kuvissa kokonaisuutena eikä vaan vaikkapa pelkkiä silmiä tai huulia.
Eikä minulla ole tullut muiden kosmetiikkablogeissa kasvokuvia katseltuani kiusaantunutta oloa siitä, että niissä on esillä toisen naamaa yllinkyllin. Itseasiassa se ei vaikuta ollenkaan tyrkyltä vaan teki blogeista jopa parempia minun silmissäni, sillä tuotteet tosiaan hahmotti näin esiteltyinä paremmin.
Tajusin, että minulla on nykyään paljon paremmat kuvausmahdollisuudet valaistus kuin koskaan ennen. Minulla on myös käytössäni entistäkin parempi kamera, joten ehkä minunkin pitäisi lähteä vihdoin tuolle kasvoja enemmän esiintuovalle ja kokonaisuuksia sitä kautta paremmin hahmottavalle linjalle? 
Usean huulipunaan tai vaikkapa ripsiväriin liittyvän postauksen yhteydessä minulle on mainittu, että olisin voinut laittaa postaukseen kauempaa otetun kuvan, jossa kokonaisilme näkyisi, jotta lopputuloksen hahmottaisi paremmin. Ehkä se siis on vain hyvä asia eikä tyrkkyä?
Koska tätä blogia kuitenkin tehdään teille halusin kysyä, mitä mieltä te olette asiasta. 
Millaisia kuvia tahdotte tuote-esittelyjen yhteydessä näkyvän?

Kommentit (27)

  1. Anonyymi

    Kasvokuvassa näkyisi miten huulipuna vaikuttaa ihon sävyyn, ts miten sopii. Mielestäni se auttaa lukijoita tekemään ostopäätöksiä paremmin kuin pelkkä huulikuva. Nekin kyllä näyttävät kivoilta, mutta eivät ole yhtä hyödyllisiä jos miettii tuotteen hankkimista.

Kommentoi »

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *