Ostolakossa-kosmetiikkablogi
Ostolakossa-kosmetiikkablogi

Lontoo – eksä, josta en pääse yli

Lontoo on kaupunkina minulle kuin eksä, josta en koskaan pääse yli.

Lontoo Ostolakossa - 1 (8)

Tiedättekö sen tyypin, joka aina kaihertaa mielessänne saaden teidät miettimään, miksei siitä vaan voinut tulla mitään ja kuinka onnellisia olisittekaan olleet yhdessä jos se vaan olisi ollut mahdollista?

Lontoo Ostolakossa - 1 (10)

Olen saanut asua Lontoossa kahdesti ja vaikka edellisestä asuinkerrasta on jo vierähtänyt kohta kaksi vuotta aikaa, on Lontoo liioittelematta joka päivä mielessäni. Tahtoisin niin kovasti sinne takaisin!

Lontoo Ostolakossa - 1

No äkkiähän sinne lentää vaikka pitkäksi viikonlopuksi,” sanovat kaikki. Joo niinpä, mutta tiedättekö miltä se minusta tuntuu?

Samalta kun maksaisit kalliista VR:n junalipuista päästäksesi Helsingistä Ouluun viikonlopun ajaksi treffaamaan eksääsi tietäen, että kyse on vain viikonloppukivasta eikä teistä koskaan kuitenkaan tule mitään. Vietätte yhdessä aikaa, muistat entistä vahvempana kaikki ihanat asiat, miksi rakastuit häneen ja sitten oletkin jo matkalla takaisin kotiin tietäen, ettei teistä tulee enää koskaan paria. Haavat auki ja suolaa vielä päälle. No tuntuupa kivalta, tätä juuri kaipasinkin!

Lontoo Ostolakossa - 1 (2)

Tottakai meillä on puhuttu paljon kotona Lontoosta, siellä vierailusta ja jopa sinne muutosta. Tällä hetkellä se vaan ei ole mahdollista, sillä siinä missä se on minulle jopa pienimuotoinen pakkomielle, on se Ruotsalaiselle vaan ihan kivan kuuloinen vaihtoehto, joka ei hänen tämänhetkisessä työtilanteessaan ole kovin realistinen. Hänellä menee uran kannalta Ruotsissa todella hyvin, hän saa erinomaisia keikkatarjouksia ja kaikki on paremmin kuin koskaan. Tottakai hyvälle muusikolle löytyisi Lontoostakin töitä, mutta vastaavien kontaktien hankkimiseen menisi muutamia vuosia ja se olisi työlästä.

Lontoo Ostolakossa - 1 (4)

Muutamien vuosien päästä meitä on kuitenkin jo kahden sijaan toivottavasti kolme ja vaikka tässä ei nyt vielä vatsa pystyssä ollakaan niin aikuisena joutuu välillä ajattelemaan asioita järjellä eteenpäin – siitäkin huolimatta, että on luonteeltaan pakkomielteinen äkkipika.

Lontoo Ostolakossa - 1 (3)

Lontoo on täydellinen kaupunki minulle nyt, mutta en halua kasvattaa siellä lapsiani. Suomi ja Ruotsi ovat turvallisia lintukotoja eikä täällä ole suuremmin väliä, mihin päiväkotiin tai kouluun lapsensa laittaa. Kaikilla on elämässä samat mahdollisuudet. Lontoossa raha ratkaisee ja siellä on todellakin väliä sillä, mitä kouluja olet käynyt. Ennen kouluikää lapsen kanssa voisi vielä asua siellä, mutta jos voin valita, niin nykyinen asuinalueemme on paljon parempi lapsille kuin Lontoo.

Lontoo Ostolakossa - 1 (5)

Tämä on niitä asioita, joita kiroan mielessäni. Sanon aina, että se, miten elämänsä järjestää on ihan vaan itsestään kiinni ja jossittelu on täysin turhaa jos asioiden eteen ei ole valmis tekemään mitään. Kyllähän tämänkin nimittäin saisi hoidettua jos vaan itsekkäästi vaatisin sitä Ruotsalaiselta. Minun ei varmasti tarvitsisi edes luopua työstäni, sillä ketään ei kiinnistaisi, vaikka tekisin sitä etänä. Toisaalta kaikki on kuitenkin niin hyvin täällä ja juuri nyt, että tuntuisi typerältä alkaa vaatia.

Lontoo Ostolakossa - 1 (6)

Toistaiseksi emme siis ole muuttamassa Lontooseen tai edes käymässä siellä, sillä jo pelkkä valokuvien katselu saa kurkussani aikaan kuristavan tunteen ja silmäni kostumaan. En tiedä, mikä Lontoossa saa minut rakastamaan sitä niin kovasti, mutta minulle se vaan on kaupunki, jonne sydämeni tahtoo.

Rakastan sen tunnelmaa, katuja, rakennuksia, ruokakauppoja, kadulla pyykinpesuaineelta tuoksuvia ihmisiä (for real!), pubikulttuuria ja epäsuomalaista hellodarlinghowareyou-meininkiä. Rakastan sitä, että voit tehdä melkein mitä vaan ihan koska vaan ja että aina riittää tekemistä, kokemista ja näkemistä. Tarjolla on kaikkea ja kaikille.

Lontoo Ostolakossa - 1 (1)

Inhoan nähdä Facebookissa päivityksiä, joissa ihmiset matkustavat Lontooseen. Minulle ne ovat kuin ilmoituksia siitä, että he pääsevät hengaamaan sen ihanan eksäni kanssa. Ja jokainen kuva, jossa joku poseeraa Tower Bridgellä… minun Tower Bridgelläni! En ole mustasukkaista tyyppiä, mutta veikkaan tuossa yhteydessä esiin nousevan tunteen olevan mustasukkaisuutta.

Lontoo Ostolakossa - 1 (7)

Tiedä, että olen suorastaan naurettava tämän asian kanssa. Nauran itsellenikin. Mutta jokainen, jolla on kokemusta järjettömästä rakkaudesta ja epätoivoisesta eksän perään parkumisesta tietää, että näistä asioista on aina järki kaukana.

Lontoo Ostolakossa - 1 (9)

Onko teillä joku erityinen paikka, jonne sydämenne kuuluu?


Joko luit nämä aiemmat postaukseni?

Pieni ikävä laivalle Ostolakossa Tänään olen estenomi Ostolakossa Täydellinen kosinta

Kommentit (16)

  1. Virve

    Ihana kuulla teidänkin suosikkipaikoista ja hauskaa, että se on monelle muullekin juuri Lontoo! <3

  2. Kata

    Ihan pakko vaan kommentoida, että tiedän ainakin kaksi paria jotka ovat asuneet ulkomailla siihen asti kunnes lapset ovat menneet kouluun. Eli lapsen syntymän jälkeen vielä 7 vuotta. Sitten vasta muuttaneet Suomeen. Lapset ovat siinä vaiheessa koulun aloittaessaan saaneet jo hyvän kielikylvyn ulkomailta. Eli sen asian ei ainakaan kannata ehkä turhasti antaa rajoittaa. 🙂

  3. C

    Jos näen kadulla jollakin mummolla Harrodsin kassin niin ajattelen heti ”kuinka kehtasit matkustaa minun Lontooseeni” eli olen naurettavan mustasukkainen :D! Olen niin kateellinen kaikille jotka asuvat siellä ja varsinkin niille suomalaisille jotka ovat täältä onnistuneet muuttamaan sinne.

  4. London, here I come – edes ihan vähän! – Kauneus & Terveys -blogit

    […] Kuten tiedätte, on minulla ollut aivan valtava ikävä Lontooseen. Seuraan Instagramissa useaa Lontooseen liittyvää tiliä ja olen oikeasti kaupungin kuvia katsellessani usein aivan itkun partaalla – myönnän jopa ihan oikeasti tirauttaneeni ne parit kyyneleetkin! Jokainen kuva, joka on otettu Tower Bridgen alueelta saa mieleni herkistymään. Se oli minun kotini ja pelkkä se ajatus, että asuin siellä tuntui minusta niin hyvältä joka päivä. Rakastin asua siellä! […]

Kommentoi »

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *