Kunnia pysyi perheessä

Etsin pitkään korvaajaa Biothermin edesmenneelle Nutrisource-huulirasvalle. Kokeilin kaikenlaista ja löysin vihdoin kaksi erittäin hyvää haastajaa, jotka olen blogissanikin jo aiemmin esitellyt täällä ja täällä.

Kyseessä olivat Nutrizin jälkeläinen, Biothermin Beurre de Levres (13,50 euroa) sekä Nuxen Reve de Miel Lip Balm (13,90 euroa).

Molemmat saivat minulta kehuja, kumarruksia ja niiauksia, mutta vasta nyt Roaccutan-kuurin myötä sain kaksikon laitettua tosipaikan eteen. Kumpi sitten loppujen lopuksi kuitenkin on huulissani se parempi vaihtoehto?

Kerrattakoon, että Roaccutan on aknen hoitoon tarkoitettu lääkekuuri, joka saa ihon kuivumaan todella tehokkaasti. Varsinkin huulet ovat usein pahasti koetuksella ja ilman kunnollista hoitoa niistä saisikin nyppiä irti kuivia ja roikkuvia ihonkappaleita. Tehokas kosteutus on siis todellakin avainsana.

Itse käytän päivisin erilaisia huulirasvapuikkoja ja huulikiiltoja sekä -punia, jotka pitävät huuleni päivän ajan kunnossa. Etsinkin siis tehokkaasti kosteuttavaa huulirasvaa, jota voin voidella illalla huulilleni kunnollisen kerroksen ja joka tekee yön aikana niin suuria ihmeitä, että selviän taas seuraavan päivän ajan kevyemmillä huulirasvoilla ja huulimeikeillä.

Sekä Nuxen että Biothermin huulirasvat kykenivät molemmat mukautumaan vaatimuksiini, joten loppujen lopuksi vain käyttömukavuus ratkaisi ja tässä tapauksessa se teki paljon.

Biothermin huulirasva on tuubissa tulevaa tasaista ja paksua huulivoita, jota on helppo levittää huulille kunnon kerros niin sormilla kuin suoraan tuubistakin. Tuote sisältää perus huulirasva-aineidensa lisäksi mm. viittä erilaista öljyä (aprikoosi, jojoba, korianteri, macadamia ja passionkukka) ja sen akaasiasokeri poistaa huulilta kuolleet ihosolut kevyesti kuorien.

Aamulla olenkin voinut pyyhkäistä huulet vain paperilla huulirasvasta puhtaaksi ja huulirasvan alta ovat paljastuneet ihanan pehmeät ja kosteutetut huulet, joissa ei ole yhtää repaleista ihoa. Tämä onkin ollut aivan täydellinen tuote varsinkin laivalla, jonka ilmastointi kuivattaa ennestään kuivia huuliani vielä entisestäänkin!

Myös Nuxen Reve de Miel kykenee tekemään repaleisista huulistani aivan uskomattoman pehmeät ja tasaiset hävittäen niistä kaiken karheuden yön aikana. Ongelmaksi muodostuu vain tuotteen koostumus.

Reve de Miel on Beurre de Levresiä huomattavasti paksumpaa ja rakeisempaa, joten sitä on haastavampaa saada levitettyä huulille illalla reilumpaa kerrosta niin, että huulilla vielä tuntuisikin mukavalta. Toinen huulirasvan aikaansaama ongelma on vastassa aamulla, kun huulirasvakertymä täytyisi saada pois huulilta. Tuotteen koostumus on nimittäin niin rasvainen, ettei sitä voi pestä huulilta vedellä aamun kasvopesun yhteydessä sormilla pyyhkien, vaan se on ensin pyyhittävä kunnolla paperilla pois.

Reve de Mielin ongelmat ovat pieniä, mutta koska lopputulos on huulissani molemmilla tuotteilla yhtä hyvä ja koen Beurre de Levresin omassa käytössäni miellyttävemmäksi, saa se kunnian olla uusi HG-huulirasvani.

Kunnia siis pysyi perheessä.

Muita näistä jompaan kumpaan rakastuneita?

Kommentit (5)
  1. Nuxe on mun ehdoton huulirasvasuosikki yöajaksi 🙂

  2. Mua niin harmittaa, että Nuxe ei toiminut mulla toivotulla tavalla. Se kuivahtaa yön aikana huulille ja aamulla fiilis ei ole hyvä. Olisin kovasti halunnut sen toimivan!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *