Ostolakossa-kosmetiikkablogi
Ostolakossa-kosmetiikkablogi

Kuinka vanhoja tuotteita omistan?

Aina välillä joku kysyy minulta kosmetiikan säilyvyydestä ja viittaa siihen, että omissa jemmoissani on varmasti ties kuinka vanhoja tuotteita ja kyselee vielä samaan hengenvetoon, enkö pelkää pöpöjä. Ja joka kerta olen yhtä ihmeissäni, sillä minusta jemmoissani ei todellakaan ole kovin vanhoja tuotteita.

Saadakseni epäilyksilleni varmuutta päätin selvittää, kuinka vanhoja vanhimmat tuotteeni ovat. Pohtiessani uuden ja vanhan rajaa päätin vetää merkkipaaluksi blogini alun. Aloitin blogini aika tarkalleen 1,5 vuotta sitten tammikuun viimeisenä päivänä 2009 ja päätin nostaa esiin jokaisen tuotteeni, joka on sitä vanhempi.

Kuten epäilinkin, ei kasa juurikaan ole (jemmojeni koon huomioon ottaen) tätä suurempi:

(Jätin kynsilakat kokonaan homman ulkopuolelle, sillä nehän eivät mene miksikään vuosien kuluessa.)

Ja tiedättekö mitä? Minä muistan oikeastaan melko hyvin, koska näistä tuotteista jokainen on jemmoihini tullut!

Tämä L’orealin huulipuna on vanhimpia omistamani meikkituotteita. Se näyttäisi olevan valmistettu vuonna 2007.

Nämä taitavat olla molemmat vuoden -06 tuotteita, eli nämä ovat ne kaikkein vanhimmat kosmetiikkatuotteeni. Onneksi puuterimaiset tuotteet pysyvät pitkään hyvinä.

Nämä olen saanut syksyllä -08, eli nämä ovat kohta kaksi vuotta vanhoja.

Nämä ajoittuvat alkuvuodelle -08, eli nämä ovat noin 2,5 vuotta vanhoja.

Tämä on peräisin loppuvuodelta -08, eli on alle kaksi vuotta vanha.

Nämä Natural Coden huulikiillot sain niiden tultua myyntiin, eli nyt puhutaan elokuusta -08.

Päiväyksien mukaan nämä L’orealin kiillot on valmistettu vuonna -08.

Tämä Chanelin aurinkopuuteri on vuosimallia -08.

Nämä tuotteet on kaikki ostettu joulukuun -08 aikana (Tigin Fashionista hoitoaine tosin saatu kuukautta myöhemmin) lukuunottamatta Burberryn Brit Sheer hajuvettä, jonka ostin joulukuussa -07. Hajuvesi on siis reilut 2,5 vuotta vanha ja muut tuotteet reilut 1,5 vuotta vanhoja.

Nämä ovat myös vuodelta -08.

Luultavasti nämäkin.

Diorin palettini ovat vuonna 08-ostettuja ja niistä vanhin on tehty vuonna 2005.

Myös nämä tuotteet ajoittuvat vuosiin 2007-2008:




Järkyttävintä oli kuitenkin tajuta, että kaikki loput tuotteeni ovat kävelleet kaappeihin ostolakkoni aikana. Jos siis oikeasti lähdetään fantasioimaan ja unohdetaan realiteetit, olisivat kuvissa näkyneet tuotteet ainoat omistamani kosmetiikkatuotteet, mikäli olisin ihan oikeasti ollut ostolakossa tämän kuluneen 1,5 vuoden ajan. Ja mikäli en olisi ostanut uusia tuotteita, ei näitäkään varmasi enää olisi jäljellä.

Hiljaiseksi vetää.

Toisaalta mieltäni kuitenkin helpotti suunnattomasti kun saatoin konkretisoida itselleni, etten omista enempää vanhahkoa kosmetiikkaa. Eipähän ainakaan tarvitse stressata tuotteiden vanhenemista!

Miltäni jäi kuitenkinkin kaihertamaan se, kuinka toisin asiat voisivatkaan olla, mikäli olisin vaan tiukasti pitänyt ostolakostani kiinni. Toki hirveän suuri läjä tuotteistani on töiden kautta tulleita, mutta onhan noita tullut itsekin ostettua muutama…

Antaisikohan tämä sitä pientä lisämotivaatiota, jota olen jo jonkun aikaa kaivannut…? Niin tai näin, mutta ainakin aion nyt ottaa nuo vanhimmat tuotteeni ahkeran kulutuksen alle.

Kommentit (56)

  1. Anonyymi

    Jo peruslakkoja tarkoitin siihen skabaan 🙂 ja en ole löytänyt noita muita sivuja, mutta nyt katson ne kyllä varmasti!

Kommentoi »

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *