Ostolakossa-kosmetiikkablogi
Ostolakossa-kosmetiikkablogi

Kuinka paljon korealaiset miehet käyttävät kosmetiikkaa?

Korealaiset kosmetiikkamarkkinat ovat täynnä toinen toistaan innovatiivisempia tuotteita, joista jokaiselle löytyy käyttäjiä. Moni on kuitenkin ollut kiinnostunut kuulemaan, onko into satsata kosmetiikkaan vain naisten juttu ja kuinka paljon korealaiset miehet käyttävät ihonhoitotuotteita tai onko jopa ihan arkea, että myös miehet meikkaisivat.

Korea ihonhoito miehet Ostolakossa Virve Vee blogi

Kuten olen aiemmin kertonut, on korealainen yhteiskunta hyvin kilpailukeskeinen ja kärjistetysti voisi sanoa, että kaikki haluavat menestyä. Koska suurin osa ihmisistä suorittaa yliopiston ja hyvien arvosanojen saavuttaminen on tärkeää, on työmarkkinoilla ruuhkaa. Paitsi että työpaikkaa saadessa kilpaillaan papereilla, on myös ulkonäkö erittäin merkittävässä roolissa. Nuorekkaalta näyttävät ihmiset koetaan elinvoimaisiksi ja heillä uskotaan olevan jaksamista työelämässä. Hyvä ulkonäkö voi myös auttaa koukuttamaan hyvän puolison, mikä sekin on suurimmalla osalla tavoitteena.

Korea ihonhoito miehet Ostolakossa Virve Vee blogi

Huolitellun ulkonäön tavoittelu ei siis ole vain naisten juttu, vaan myös miehet tekevät parhaansa sen eteen. Miesten kosmetiikkaosastot eivät kuitenkaan huimaa täälläkään koollaan ja niiden hyllypinta-ala näyttäisi melko samalta kuin meillä Suomessa tai korkeintaan ihan vähän isommalta. Mielenkiintoista on kuitenkin se, millaisilla tuotteilla ne on täällä täytetty.

Korea ihonhoito miehet Ostolakossa Virve Vee blogi

Olisi valtavaa liioittelua maalata korealaisista miehistä yleiskuva itseään pakkeloivina tyyppeinä. Korealaiset miehet pitävät itsestään huolta ja ovat valmiita kokeilemaan erilaisia tuotteita eivätkä arkaile tarttua jopa meikkeihin, mutta ei ole mikään valtavirran juttu, että kadulla kävelisi vastaan meikattuja miehiä. Vanhempi sukupolvi ei ehkä ole kosmetiikan suhteen täällä vielä kovin avoin, mutta nuoremmat sukupolvet ovat erityisesti korealaisen idolikulttuurin seurauksena alkaneet satsata yhä enemmän ulkonäköönsä.

Korea ihonhoito miehet Ostolakossa Virve Vee blogi

Kauppojen hyllyiltä  löytyy paljon paitsi helppoja, miehille suunnattuna all-in-one-tuotteita, jotka yhdistävät kasvoveden, hoitonesteen, seerumin, silmänympärysvoiteen ja kosteusvoiteen samaan vaivattomasti käytettävään purkkiin – aivan kuten meilläkin. Suurin ero on kuitenkin siinä, että miehiä kannustetaan täällä yhä enemmän käyttämään meikin ja ihonhoidon sekoittavia hybridituotteita, jotka huolittelevat ulkonäön sekä vaivattomasti että huomaamattomasti.

Korea ihonhoito miehet Ostolakossa Virve Vee blogi

Useimmilta merkeiltä löytyy miehille oma, luonnollisen lopputuloksen luova BB-voide, jonka monipuolisuutta erityisesti miehet arvostavat. Se hoitaa ja kosteuttaa ihoa, tuo sille suojaa auringolta sekä kaiken lisäksi vielä tasoittaa ihon sävyä huomaamattomalla tavalla. Voi siis olla, että yllättävän moni mies käyttääkin meikkiä, mutta tekee sen vain niin huomaamattomasti, ettei siihen kiinnitä huomiota.

Korea ihonhoito miehet Ostolakossa Virve Vee blogi

Miehille löytyy lisäksi omia tyynymeikkivoiteita, jotka myös lupaavat tuoda iholle suojaa auringolta. Korealaiset miehet vaikuttavat sisäistäneen hyvin auringolta suojautumisen tärkeyden ikääntymisen merkkien ennaltaehkäisyssä ja useissa miehille suunnatuissa tuotteissa aurinkosuojaa on korostettu. Tyynymeikkivoide on minusta erityisen kätevä tuote miehille, sillä sillä jos jollain saa todellakin luotua helposti luonnollisen kevyen meikkipohjan, joka ei näytä pakkeloidulta.

Korea ihonhoito miehet Ostolakossa Virve Vee blogi

Monikäyttöisiä tuotteita näkyy myös huulituotteiden puolelta. Miehille löytyy kosteuttavia ja ravitsevia huulivoiteita, jotka tuovat huulille luonnollista, huulia kevyesti korostavaa sävyä jällen helposti ja vaivattomasti. Monet niistä on tehty jättämään mattainen pinta, joten niitä ei todellakaan usein huomaa huulilla.

Korea ihonhoito miehet Ostolakossa Virve Vee blogi

Useimmat merkit ujuttavat kaikki miesten tuotteensa yhteen ja välttelevät selvästi käyttämästä sanaa meikki. Kyse on vain yleisestä kauneudenhoidosta, joka kuuluu kaikille eikä todellakaan ole vain naisten juttu. Miesten kauneudenhoidosta yleisesti käytetty sana grooming saa täällä vain hieman laajemman merkityksen.

Korea ihonhoito miehet Ostolakossa Virve Vee blogi

On kuitenkin tuotelinjoja, joilla on erityisesti miehille tarkoitettuja meikkejä. Yleisimpiä miesten meikkituotteita ovat BB-voiteiden ja huulirasvojen lisäksi ihon pohjustavat tuotteet ja huomaamattomat puuterit, jotka poistavat kasvoilta rasvaisen kiillon.

Korea ihonhoito miehet Ostolakossa Virve Vee blogi

Värikosmetiikan puolelta BB-voiteen rinnalla suosituin miesten tuote ovat kuitenkin erilaiset kulmakynät, joita käytetään vahvistamassa kulmien sävyä ja skarppaamassa katsetta. Myynnissä ei ole mitään erityisiä miesten luomivärejä, ripsivärejä tai poskipunia, mutta muutamia ripsirajaan vahvuutta tuovia rajauskyniä silmiini on kuitenkin sattunut.

Korea ihonhoito miehet Ostolakossa Virve Vee blogi

Korealaisia miehiä on itseasiassa pidetty niin avoimina meikkaamisen suhteen, että globaali meikkijätti Chanel on lanseerannut kokeeksi ensimmäiset miesten meikkinsä nimenomaan Koreassa. Boy De Chanel -kokoelma koostuu kolmesta tuotteesta, jotka ovat ne miesten meikin kulmakivet: meikkivoiteesta, huulivoiteesta ja kulmakynästä. Näillä kolmella tuotteella syntyy huomaamattoman huoliteltu lopputulos.

Korea ihonhoito miehet Ostolakossa Virve Vee blogi

En ole nähnyt näiden ympärillä mitään suurta miesjoukkoa kuhisemassa, mutta varmasti näillekin löytyy  kohderyhmänsä. Juuri pari päivää sitten kuitenkin uteliaana vilkuilin ovenraosta, kun miespuolisen ystävänsä nuori mies istui Chanelin myyjän meikattavana Chanelin meikkimyymälässä. Etelä-Korea jos joku on siis todellakin se vaan, jossa uusien sukupolvien miehet ovat avoimia kosmetiikan käytölle eivätkä pidä itsensä huolittelua vain naisten juttuna. Kuulemma 75% korealaisista miehistä käyttää aikaa kauneudenhoitoon viikoittain kun taas Chanelin kotimaassa Ranskassa vastaava luku on vain 38%.

Korea ihonhoito miehet Ostolakossa Virve Vee blogi

Erilaiset miesten kosmetiikkatuotteet ovat Etelä-Koreassa länsimaita suositumpia siksi, että kauneusihanne kallistuu K-Pop-ideolien vaikutuksesta yhä enemmän korostamaan virheettömyyttä. Ihon halutaan näyttävän heleältä, kuulaalta, tasaiselta ja vauvamaisen nuorekkaalta. Meillä länsimaissa taas pienten ryppyjen, parran ja muiden karskimpien piirteiden koetaan antavan miehelle karismaa. Kärjistetysti vosi sanoa, että meillä ihaillaan äijiä, täällä taas poikia.

Korea ihonhoito miehet Ostolakossa Virve Vee blogi

Itseasiassa  tutkimuksen mukaan Etelä-Koreassa jopa 70% armeijan palveluksessa olevista miehistä käyttää kosmetiikkaa, mikä sekin näkyy kosmetiikkahyllyillä. Paitsi että saatavilla on kätevästi pienessäkin tilassa mukana kulkevia tuotepakkauksia, on myynnissä myös erityisiä armeijakäyttöön tehtyjä tuotekoostumuksia.

Korea ihonhoito miehet Ostolakossa Virve Vee blogi

Koska armeijassa olo tarkoittaa tavallisesti paljon ulkona maastossa oloa, on iho tärkeää suojata hyvin UV-säteilyltä. Maastossa oleilu tarkoittaa tietysti myös ihon maastoon hukuttavia kasvovärejä, joiden koostumukset voivat olla iholle huonoja. Todella moni merkki onkin luonut oman Camo Cream -setin, jonka kasvovärit ovat nimenomaan armeijakäyttöön luotuja.

Korea ihonhoito miehet Ostolakossa Virve Vee blogi

Setit sisältävät aurinkosuojalla varustettuja kasvovärejä, joissa on paitsi ihoa suojaava, mutta myös hoitava koostumus, joka ehkäisee epäpuhtauksien muodostumista ja auttaa pitämään ihon kosteutettuna.

Korea ihonhoito miehet Ostolakossa Virve Vee blogi

Tähän markkinarakoon on iskenyt myös länsimaalainen Real Techniques, jonka valikoimasta löytyy erityinen meikkisivellin, joka on nimenomaan tarkoitettu näiden Camouflage-tuotteiden kanssa käytettäväksi. Sivelli on kompaktin kokoinen ja sen käki on suunniteltu niin, että siveltimen eri osilla voi levittää eri sävyjä.

Korea ihonhoito miehet Ostolakossa Virve Vee blogi

Myynnissä on tietysti myös erityisiä puhdidtusbalmeja ja maastossakin käteviä puhdistusliinoja, joilla iho pysyy puhtaana harjoituksissa ja jotka poistavat aurinkosuojatuotteet vaivatta kasvoilta missä tahansa.

Korea ihonhoito miehet Ostolakossa Virve Vee blogi

Vaikka miehet eivät käytäkään yhtä laajaa kirjoa tuotteita kuin naiset, on myös miesten hyllyihin ilmestynyt paljon samankaltaisia apuvälineitä kuin mihin naisten hyllyillä on jo aiemmin totuttu.

Korea ihonhoito miehet Ostolakossa Virve Vee blogi

Miehille löytyy ryhtiä parantavia liivejä…

Korea ihonhoito miehet Ostolakossa Virve Vee blogi

…kasvoja kohottavia ja kaksoisleukaa häivyttäviä apuvälineitä…

Korea ihonhoito miehet Ostolakossa Virve Vee blogi

…sekä esimerkiksi vatsalihastreenin korvaava apuväline. Rehellisyyden nimissä on silti sanottava, ettei näitä löydy kaikkialta, mutta ne ovat silti kuitenkin olemassa.

Korea ihonhoito miehet Ostolakossa Virve Vee blogi

Miehille löytyy myös naisten puolelta jo tutuksi tulleita muotoilevia paitoja, jotka auttavat varmistamaan, että kropan siluetti piirtyy parhaalla mahdollisella tavalla.

Korea ihonhoito miehet Ostolakossa Virve Vee blogi

Kovassa huudossa näyttävät olevan tällä hetkellä myös erilaiset nenäkarvoja ja muita kehon karvoja trimmailevat tuotteet, sillä ilmeisesti myös miesten sileät sääret ovat Koreassa cool juttu – ainakin jos yllä olevaa tuotepakkausta on uskominen. (Kuten aiemmin jo totesinkin, on kulmakarvojen trimmailu kuitenkin se ykkösjuttu karvojen osalta ja erilaiset tuotesetit, jotka sisältävät kulmaveitsen ja kulmakynän sekä mahdollisesti myös kulmasabluunan ovat perusjuttuja miesten kosmetiikkahyllyillä.)

Korea ihonhoito miehet Ostolakossa Virve Vee blogi

Täytyy muuten myös mainita, että en ole nähnyt millään markkinoilla koskaan yhtä paljon miesten nännien peittoon tarkoitettuja lappuja kuin täällä! Toisaalta se on varmasti ymmärrettävää, sillä valkoiset kauluspaidat ovat monien korealaismiesten arkea ja niiden läpi kuultavat nännit voivat olla hävyttömät.

Korea ihonhoito miehet Ostolakossa Virve Vee blogi

Korealaisilla kosmetiikkamarkkinoilla näkyy siis todellakin se, että miesten tuotteille on kysyntää yhä enemmän ja enemmän ja uskonkin, että vuoden tai parin päästä niiden valikoima tulee olemaan jo melkoisen laaja ja epäilemättä myös hyvin yllätyksellinen.

Korea ihonhoito miehet Ostolakossa Virve Vee blogi

Minusta on mielenkiintoista tutkia, kuinka korealaiset kosmetiikkamarkkinat ovat tuoneet myyntiin yhä enemmän miesten tuotteita, mutta myönnän, että samalla se tavallaan myös sekä ahdistaa minua, että myös saa minut hämmentyneeksi omien ajatuksieni suhteen. On hienoa, että kosmetiikasta puhutaan nyt kaikkien juttuna ja jokainen saa käyttää sitä niin paljon kuin haluaa sukupuolesta riippumatta. Toisaalta kuitenkin myös mietin, kuinka rajulta tuntuu, että ulkonäköpaineita lisätään jatkuvasti kaikille.

Korea ihonhoito miehet Ostolakossa Virve Vee blogi

Koen tietysti epäreiluna, että niitä olisi vain naisilla, mutta tämä kaikki saa väkisinkin miettimään, missä menee raja sen suhteen, että kuinka paljon niitä voidaan vielä kasata. Tarjoaako jokaisen ongelman ratkaisemaan tehty, kosmetiikalla täytetty yhteiskunta apua ihmisten arkipäivän ongelmiin auttamalla vahvistamaan kuluttajien itsetuntoa apua tuovien tuotteiden avulla vai työntääkö se kaikkia vain kohti maailmaa, jossa ainoa kauniiksi hyväksyttävä asia on virheettömyys?

Korea ihonhoito miehet Ostolakossa Virve Vee blogi

Mitä mieltä te olette?


Lue myös:

Haluan meikata kuin ranskalainen nainen

Kommentit (4)

  1. pallonenä

    Olipa jälleen mielenkiintoinen kirjoitus! Jännä, että siellä oikeasti todellakin on tuollaisia juttuja, vaikka jotenkin sellainen tuntuu aina hieman… hmmm… uudelta. Ja ihan hyvällä tavalla. Ei siksi, että pitäisi olla virheetön, vaan siksi, että tuollainen voi olla myös hauskaa.

    Ehkäpä jos miehet keskittyisivät enemmän omaan söpöyteensä ja sen vaalimiseen, muskelilla ja aseilla pullistelu vähenisi? Voitaisiin kisailla siitä, kenellä uroista on silkkisin iho ja pehmeimmät huulet ja hän voittaa 😀

    Ja jos ei muuta, ainakin on yhteistä jutun juurta puolison kanssa.

    • Virve Vee

      ”Ja jos ei muuta, ainakin on yhteistä jutun juurta puolison kanssa.”

      Tämä alkoi naurattaa ihan hirveästi. 😀 Mutta noh, totta kyllä! 😀

  2. Marjaana

    Täällä myös luettiin tekstiä erittäin kiinnostuneina. Ja tietenkin heti lukuhetken jälkeen säntäsin analysoimaan omia ajatuksiani talouden miesväen pariin. Yllättäen mitään kovin syvällistä (tai muiden osalta aktiivista) keskustelua ei aiheesta syntynyt. 😀

    Olen muuten aiemminkin miettinyt tekstissä mainitsemiasi kasvoja kohottavia ja kaksoisleukaa häivyttäviä ”apuvälineitä”. Jotenkin ne samanaikaisesti sekä kiinnostavat että karmivat minua. Osaatko tarkemmin sanoa, mihin niiden teho perustuu? Tai onko sinulla mahdollisesti omakohtaisia kokemuksia apuvälineiden käytöstä? 🙂

  3. pallonenä

    Oletko nähnyt tämän Arman Alizadin äskettäin esitetyn dokkarin, joka koskee osittain myös E-Korean kauneusleikkauksia:

    https://www.ruutu.fi/video/3300475

Kommentoi »

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *