Ostolakossa-kosmetiikkablogi
Ostolakossa-kosmetiikkablogi

Kuinka kesytät kutrisi?

Muutama on kysynyt minulta, millä harjaan hiukseni.

En ole homman suhteen aina niin tarkka, mutta sen suhteen olen tarkka, etten siedä vanhoja hiusharjoja. Jaksan pitää niitä puhtaana aina tiettyyn pisteeseen saakka, mutta pääosin inhoan ja ällöksyn hiusharjojen pesua. Hiuksenpätkiä, kuivashampoota, lakanjämiä… kaikkea mahdollista. Yök. Vaihdan siis harjoja mielelläni säännöllisin väliajoin.

Yksi hiusharjarakkaus minulla kuitenkin on ja se on Tangle Teezer.

Tangle Teezer on siis lukuisia palkintoja ja lehdistömainintoja saanut hiusharja, joka on nimensä mukaisesti uskomaton takunkesyttäjä.

Sain oman ensimmäisen Tangle Teezerini kaksi vuotta sitten äidiltäni Lontoon tuliaisena pyynnöstäni, mutta näitähän sai Suomestakin toki jo silloin.

Tangle Teezerissä erinomaista on se, että se minimoi harjan hiuksiin tekemät vauriot. Sen eri pitiset harjakset jostavat juuri sopivasti ja selvittävät hiusten takut vaivatta ja repimättä. Kun hiusten nykiminen ja repiminen vähentyy, eivät hiukset katkeile eikä niiden sarveiskerros vaurioidu, jolloin tukka pysyy kauniin kiiltävänä.

Erityistä tässä on myös se, että koska harja harjaa ja avaa takut niin vaivatta, toimii tämä myös kosteissa hiuksissa (joissa silti suosittelen toki tiettyä varovaisuutta harjalla vedellessä). Lisäksi piikkien joustavuuden vuoksi tällä voi myös antaa ihanan päähieronnan. Tämä on lisäksi mitä loistavin apukeino hoitoaineen tai hiusnaamion tasaiseen levitykseen Myös takkuuntuvien hiuslisäkkeiden kanssa tämä on aivan mieletön apu!

Itse arvostan myös sitä, että muovinen Tangle Teezer on helppo pitää puhtaana. Tämä onkin ainoa hiusharjani, joka on kestänyt menossa mukana useamman vuoden ja kestää vielä jatkossakin.

Lienee sanomattakin siis selvää, että Bootsin ”osta kolme, maksa kaksi” -tarjoksesta tarttui edellisellä Englannin reissullani mukaan mm. kaksi Tangle Teezeriä.

Toinen näistä oli hieman tavallista Tangle Teezeriä pienempi versio, joka kulkee kätevästi käsilaukussa.

Perus Tangle Teezer ei ole ollut se kivoin kaveri käsilaukussa pyörimässä, mutta tämä on jo mukavempi tapaus.

Tässä on nimittäin suojaosa harjaksille, eli et aina onnistu työntämään piikkiä kyntesi alle kaivaessasi avaimiasi käsilaukkusi pohjalta.

Ostin myös yhden Tangle Teezerin tuliaiseksi.

Yksivuotiaan veljentyttöni hiukset alkavat epäilemättä lähitulevaisuudessa kasvaa pituutta ja
koaska tytöllä on äidin puolelta aasialaista verta ja jos äidin vahvaa ja paksua tukkaa on yhtään katsominen voin vain aavistella, että pikkuneidinkin tukan kesyttämisessä tulee olemaan kiitettävästi haastetta itkulla, parulla ja tuhansilla kiukuilla säestettynä.

Tangle Teezer onkin siis mitä erinomaisia kesyttäjä myös lastenkin takkupesille. Moni äiti varmasti tietää, ettei hiusten harjaus aina ole sitä mieluisinta puuhaa lapsille…

Lasten versio on söpö kukan näköinen kuppi…

Jonka sisällä on paitsi säilytystila harjalle myös tilaa pikkuneidin omille pinneille, ponnareille ja muille hiussoljille.

Suomessa tavallisen mallisella Tangle Teezer -harjalla taitaa olla hintaa noin kaksikymmentä euroa, mutta netistä tilaamalla voi säästää muutamia euroja. Minusta harja on kuitenkin sen parinkymmenenkin euron arvoinen ehdottomasti.

Suomalaiset jälleenmyyjät löydät tästä.

Keneltä muulta löytyy oma Tangle Teezer? Onko osoittautunut sijoituksen arvoiseksi?

Kommentit (19)

  1. Anonyymi

    Voou pitäs melkee hankkii. Mut jos hiukset meinaa aina olla hirmu takussa nii kannattaa myös kiinnittää huomiota omaan hiustenpesutyyliin. Shampootahan ei kaipaa muu kuin hiuspohja, joten sinne sitä kuuluu hieroa. Pituudet voi vaan vedellä läpi, koska ne eivät kaipaa jynssäämistä. Jos sylttää kaikkia hiuksia pesutilanteessa niin tottakai ne menee takkuun. Hoitoaine sitten levitetään koko pituuksiin.

  2. Anonyymi

    Mulla on ja on lempiharja, mutta vuosien kuluessa se on alkanut näyttää aika kärsineeltä. Muovin väri haalistunut ja harjaosa tahtoo irvistellä ja itsekseen irtoilla kahvapuolesta…argh. Luulisi, ettei täysmuovituote hajoaisi niin nopeasti! Harjaan sillä lapsenkin hiukset, on siihen just passeli.

  3. Maria

    Joitakin harjaksia mullakin on jo parin kuukauden käytön jälkeen katkeillut, mutta toisaalta toi on kyllä pyörinyt siellä laukussa, siis se suojaamaton perusversio. Kyllä tuohon myös noita hiuksia on kerääntynyt, että ei tuo mitenkään absoluuttisesti hiuksia säästä, mutta en toisaalta odottanutkaan. 😛 Olen kuitenkin tykännyt kätevästä ulkomuodosta, keveydestä ja helposta puhdistettavuudesta, lisäksi tuohon ei sentään jää hiukset vahingossakaan kiinni, toisin kuin joihinkin monimutkaisia nystyröitä omaaviin harjoihin. 😀

  4. Anonyymi

    Mulla on ja aivan ihana 🙂

Kommentoi »

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *