Ostolakossa-kosmetiikkablogi
Ostolakossa-kosmetiikkablogi

Kosmetiikkaa Seppälästä

Kuten blogissa on käynyt selväksi, innostun ylivoimaisesti eniten edullisista kosmetiikkatuotteista. Joskus on kivaa satsata tuotteisiin, mutta puhun varmasti melko monen suulla väittäessäni, että mukavinta on silti, jos hyviä tuotteita löytää edulliseen hintaan.
Käyn melko harvoin vaateshoppailemassa (sen Korean reissun vaatekaapin uusimisen jälkeen ei tosiaan ole liiemmin tarvinnut hankkia mitään…), joten en ollut myöskään pyörähdellyt Seppälässä viimeaikoina liiemmin. Kun sitten talvella junaa odotellessani päädyin yhteen ketjun liikkeeseen huomasin, että heidän kosmetiikkahyllynsä olivat kokoneet melkoisen muutoksen. Kaikki ne pienet satunnaiset merkit olivat kadonneet ja tilalla oli yhtenäinen, jopa melko tyylikkäänkin näköinen Seppälän oma kosmetiikkamerkki. Oho, olin ihan missannut tämän!
Tuotteet näyttivät kiinnostavilta ja ne oli nimettykin hauskasti. Kiinnostuin tietysti heti kovasti, sillä minusta oli ihan mahtavaa, että kotimainen vaateketju on tuottanut itselleen oman kosmetiikkamerkin.
Kotiin päästyäni aloin tietysti heti googletella tuotteista lisää. Lopputulos oli kuitenkin, ettei tuotteista löytynyt kovinkaan montaa juttua. Edes Seppälän omat kotisivut eivät tarjonneet kuin minimaalisen määrän lisäinfoa, vaikka tuotteet olivat olleet myynnissä jo vuoden päivät.
Minua alkoi suorastaan harmittaa. Ketju oli valmistuttanut itselleen näin yhtenäisen tuotekokonaisuuden ja se oli varmasti mennyt monilta ihan ohi, sillä sitä ei vaan oltu tuotu esiin. Vaatekauppa on tietysti vaatekauppa, mutta jos suomalainen ketju on tehnyt näin laajan kosmetiikkakokonaisuuden oli jopa sääli, ettei siitä löytynyt netistä enempää infoa.
Jos ei kukaan muu ole esitellyt näitä tuotteita vielä suomalaisille laajemman kaavan mukaan, niin minä kyllä haluaisin esitellä. Otin Seppälään itse yhteyttä ja ehdotin yhteistyötä saaden kiinnostuneen vastauksen. Jäin odottamaan, että saisin kotiini pari tuotetta testattavikseni ja teille esiteltävikseni.
Täytyy kuitenkin sanoa, että kotiini saapui eräänä päivänä melkoinen lähetys! (”Teinitytön unelma”, kuten äitini sitä kutsui.)
Tässäpä sitä  Seppälää sitten onkin kokeiltavana kerrakseen! Superpaketti sisälsi niin paljon kokeiltavaa ja teille raportoitavaa, etten edes oikeastaan tiennyt, mistä aloittaisin! Olin aivan täpinöissäni edelleen siitä, että Seppälä oli vaihtanut myymänsä satunnaiset tuotemerkit yhtenäiseen kokonaisuuteen, joka oli nimenomaan valmistutettu sille itselleen.
Olen ehtinyt fiilistellä tuotteita jo hieman ja tutkimukseni ovat vielä hieman kesken, mutta ennen kuin alan näpytellä teille tarkempia esittelyjä niistä tahtoisin kysellä ensin teidän mielipiteitänne, kokemuksianne ja fiiliksiänne tuotteista ja tuotemerkistä.
Oletteko te kokeilleet Seppälän omia kosmetiikkatuotteita? Mitä tuotteita te olette kokeilleet ja mitä tykkäsitte niistä?
Entäpä mitä mieltä olette siitä, että Seppälä on pistänyt kosmetiikkahyllynsä uusiksi ja vaihtanut satunnaisten merkkien tilalle oman, yhtenäisen tuoteperheensä?
Raportteja yksittäisistä tuotteista putoilee pikkuhiljaa. Kertokaa, jos joku erityinen tuote kiinnostaa teitä!

Kommentit (75)

  1. Anonyymi

    Omistan yhen pienen hilekysnilakan, tosta Seppälän omasta linjasta. Ja, pysyy kuin tauti! Pitää kynnet kauniina, mutta poistaminen onkin jo ikävämpää hommaa… Olen kumminkin valmis jynsäämään kynsiäni, kun paljon hippujakin saa jo yhdellä kerroksella. 🙂

  2. Anonyymi

    En osaa yhtään iloita noista koska syrjäyttivät Wet n Wildin, kyseisen merkin kulmaväripaletti on monien kokeilujen jälkeen edelleen HG-kulmatuotteeni ja Cover all -paletti (vihreä, oranssi ja vaaleanpunainen peiteväri, valkoinen korostusväri) yksi parhaista peiteväripaleteista. Seppälän oma kopio tuosta peiteväripaletista sensijaan ei ole ollenkaan hyvä, se on kalliimpi, pienempi ja laadultaan huonompi eikä tule laisinkaan käytettyä.

    Mutta odotan innolla arviotasi noista, jospa vaikka tulevaisuudessa joku kolahtaisi!

  3. Mimosa

    Mie en pahemmin Seppälästä enää vaatteitakaan osta, ehkä sen takia, kun sieltä ei saa enää muiden merkkien tuotteita vain Seppälän omia (kuten tuo kosmetiikkaosasto). Kyllä silloin kun nämä tuli, niin kävin piipahtamassa, mutta eipä sieltä mitään mukaan tarttunut. Joskus käyn pyörähtämässä ja lähden pois, ainakin Joensuussa nämä on hyvin esillä, kun kauppakeskuksesta menee, niin ne on heti siinä samassa kerroksessa ja näkyykin ovelta.

  4. Anonyymi

    Nyt myös Lindexillä on meikkejä: http://www.lindex.com/fi/beauty/meikit/ Mainossähköposti kolahti lootaan. En ole vielä tutustunut, tuntui vaan hassulta että nyt toisellakin melko samankaltaisella vaatekaupalla on oma meikkimerkki.

  5. Anonyymi

    Ostin kaks tommosta matta lakkaa, molemmat oli aivan KAKKOJA! Niitä ei saanut levitettyä kynnelle, jos sai, se ei kuivunut edes 12 tunnissa ja se oli kuivaa ja koppuraista. Laitoin sitten ne pakastimeen yöksi ja otin pois ja annoin sulaa, niin siitä tuli vetelä, eli temppu toimi, mutta se ei kuivu vieläkään ;/ Muuten ne lakat on TOSI hyviä!

Kommentoi »

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *