Ostolakossa-kosmetiikkablogi
Ostolakossa-kosmetiikkablogi

Kosmetiikan mikromuovit – melkolailla liioiteltu pahis?

Runsaasti kosmetiikkaa käyttävänä ihmisenä saan kuulla säännöllisesti paheksuvia kommentteja liittyen kosmetiikan mikromuoveihin. Kosmetiikkateollisuutta mustamaalataan mikromuovien osalta valtavasti ja monien mielestä olet syntinen ja itsekäs ihminen, jos et käytä luonnonkosmetiikkaa ja sitä kautta saa aikaan mullistavaa muutosta mereen päätyneissä mikromuoveissa. Kun keskustelunaiheena on mikromuovit, nouseekin keskustelussa ääneen aina joku, joka kertoo pelastavansa maailman mikromuoveilta luonnonkosmetiikkaa käyttämällä ja kehottaa muita tekemään samoin.

Halusinkin lähteä selvittämään, kuinka suuri osa mikromuovista syntyy nimenomaan kosmetiikkateollisuudesta ja täytyy sanoa, että selvitykseni lopputulos yllätti minut totaalisesti.

Mitä mikromuovit ovat?

Ensinnäkin on tärkeää tietää, mitä mikromuoveista puhuttaessa tarkoitetaan. Mikromuovit ovat alle 5 mm kokoisia muovinpalasia, jotka eivät liukene veteen. Moni ajattelee mikromuovit vain kuorintavoiteiden muovisina rakeina, mutta myös muut tuotteet voivat sisältää mikromuoveja. Kuluttajien on kuitenkin todella haastavaa tietää, missä tuotteessa on mikromuoveja, sillä muovit voivat olla tuotteessa viidellä sadalla nimellä eikä kuluttaja silti tiedä niiden partikkelikoosta tai olomuodosta mitään.

Helppona tapana pidetään kännykään ladattavaa CosmEthicsin appia, josta löytyy  lista 500+ muovista.  Ainesosalistan perusteella ei kuitenkaan voi aina tietää, sisältääkö tuote mikromuoveja, sillä esimerkiksi samalla nimellä oleva polymeeri voi olla siinä nesteenä, jolloin se ei ole mikromuovi tai tai kiinteänä, jolloin se on mikromuovi. (Kaikki polymeerit eivät ole muoveja, vaikka kaikki muovit ovatkin polymeereja ja suurin osa kosmetiikan polymeereista ei ole muoveja.)

Mikromuovit ovat todellinen ongelma, sillä kun niitä päätyy meriin, voivat ne kulkeutua lopulta merenelävien kautta omalle lautasellemme ja aiheuttaa siinä matkalla paljon haittaa vesistöissä eläville. Mikromuovien haitallisuutta ei voi siis millään tavalla väheksyä ja ne niiden pääsyä ympäristöön tulee saada rajoitettua. Jätevedestä saadaan kuitenkin puhdistusprosessissa onneksi poistettua n. 99% mikromuoveista, eli automaattisesti kaikki lavuaarista alas huuhdeltava kosmetiikan mikromuovi ei todellakaan ole meressä. Itse yllätyin, että määrä on näinkin suuri.

Mamonde Rose Water Soothing Gel kokemuksia Ostolakossa Virve Vee -

Kuinka suuri osa mikromuoveista on peräisin kosmetiikasta?

En varmasti ole ainoa ihminen, joka on luullut kosmetiikkateollisuuden olevan vastuussa suuresta osasta meriin päätyviä mikromuoveja. Asiasta on puhuttu paljon ja kosmetiikkateollisuus on nostettu usein esiin syyllistäen sitä ja kosmetiikan kuluttajia, jotka pilaavat luonnon. Oli kuitenkin erittäin mielenkiintoista huomata, että Cosmetics Europen tekemän selvityksen mukaan kosmetiikan mikromuovien käyttö pienentyi huikeat 82% vuosien 2012-2015 välillä ja olen varma, että se on pienentynyt viimeisen kolmen vuoden aikana reilusti vielä entisestään, sillä erityisesti viime vuosina siitä on puhuttu paljon ja yhä useampi merkki on kertonut päätöksestään lopettaa mikromuovien käyttö.

Kuinka suuri prosentuaalinen osuus kosmetiikan mikromuovit sitten ovat kaikista mikromuoveista? Teknokemian Yhdistyksen verkkosivuilla viittaaman tutkimuksen mukaan kosmetiikan osuus vuonna 2012 merten muovijätteestä oli 0,1-1,5 % ja luku on tosiaan tuon jälkeen pienentynyt vielä ainakin sen 82%, mikä on tietysti aivan loistavaa, eli nykyään luvun voisi siis arvioida olevan korkeintaan 0,02 % – 0,27 %, mutta todennäköisesti vielä merkittävästi sitäkin vähemmän.

On siis hyvä huomioida, että kun keskitämme energiamme väitelläksemme siitä, kannattaako mikromuovien vuoksi käyttää mielummin luonnonkosmetiikkaa, puhumme kokonaisuudessaan korkeintaan 0,02 % – 0,27 % osuudesta vesistöjen mikromuoveja ja todennäköisesti vielä sitäkin pienemmästä määrästä. Olen sitä mieltä, että on erittäin tärkeää, että kosmetiikan mikromuoveihin on puututtu ja että yritykset ovat vähentäneet niiden käyttöä. Esimerkiksi Ruotsissa on juuri kielletty mikromuovien käyttö tietyissä kosmetiikkatuotteissa ja on loistavaa, että myös suomalaiset yritykset vähentävät mikromuovien käyttöä. Minusta se on asia, johon yritysten tulee kiinnittää huomiota.

Mikä sen sijaan saa verenpaineeni nousemaan on se, että joku kehtaa paasata kosmetiikan mikromuoveista korostaen, ettei itse ainakaan ole niin paha ihminen, että käyttäisi mikromuoveja sisältävää kosmetiikkaa, mutta on samaan aikaan autuaan tietämätön siitä, mistä suurin osa meriinkin lopulta päätyvästä mikromuovista loppujen lopuksi on peräisin. Olen itse kuitenkin sen verran suurpiirteinen ihminen, että jos voin keskittyä isompia vaikutuksia aikaansaaviin asioihin, keskittyisin mielummin niihin.

Too Faced Lip Injection Extreme Ostolakossa kokemuksia

Mistä vesistöjen mikromuovit ovat peräisin?

Itsestäänselvimpiä lähteitä ovat mereen päätyneet muoviset pakkaukset, muovipussit ja juomapullot, jotka hajoavat vedessä ajankuluessa mikromuoveiksi UV-säteilyn, lämpötilamuutosten, aaltojen ja virtauksien vaikutuksesta. Mikromuoveja tuottaa erityisesti myös liikenne, sillä autonrenkaiden kuluminen irrottaa mikromuoveja, jotka kulkeutuvat vesistöihin.

Synteettiset tekstiilukuidut ovat myös yksi merkittävä mikromuovipäätöjen lähde ja erityisesti treenivaatteet aiheuttavat niitä. Treenivaatteet on usein valmistettu synteettisistä kuiduista ja kun treenivaatteet tavallisesti vielä laitetaan pesukoneeseen jokaisen hikisen käyttökerran jälkeen, irtoaa niistä synteettisiä kuituja. Erään selvityksen mukaan jopa 20-35% meriin päätyvästä mikromuovista voi olla peräisin synteettisistä tekstiilikuiduista ja tutkimusten mukaan puhdistamolietteen mikromuovi koostui suurimmaksi osaksi polyesterikuidusta (78%) ja akryylista (22%).

Yksi pahimpia helvetinkoneita on 100% polyesteristä valmistettu fleece, joka voi kuulemma vapauttaa yhdellä pesukerralla  positiivisimman arvion mukaan 1900 mikromuovipartikkelia ja käytännössä vielä usein huomattavasti enemmänkin. Ei siis ihme, että Suomen Luonto valitsi sen vuonna 2017 Vuoden turhakkeeksi. Kuulemma vielä sitäkin enemmän hiukkasia irtoaa softshell-kankaasta ja teknisistä urheiluasuista, mikä kuulostaa aivan hurjalta.

Miksi kosmetiikan mikromuoveihin on silti tärkeää kiinnittää huomiota?

Kosmetiikan mikromuoveihin on kiinnitetty huomiota, sillä vaikka ne ovat marginaalisen pieni määrä vesistöjen mikromuovista, ovat ne osuus, johon koetaan olevan helppo puuttua juuri siksi. Esimerkiksi erilaiset muovirakeisiin perustuvat kuorinta-aineet on erittäin helppoa korvata muilla ainesosilla.

Uskon myös, että kosmetiikkaan kiinnitetään edelleen niin paljon huomiota siksi, että sitä yhä edelleen pidetään meillä ylimääräisenä turhamaisuutena. Omalla autolla pääsee kätevästi ympäriinsä ja kaikkihan me käytämme vaatteita, no big deal. Ennen kosmetiikan mikromuovit myös olivat korostetummin esillä, kun useat tuotteet sisälsivät silmin havaittavia muovirakeita, jotka kuorivat ihoa. Läheskään kaikki eivät edes tiedä, että autojen renkaat ja kodin tekstiilit ovat mikromuovien aiheuttajia.

Jos haluat vähentää mikromuoveja, millaisilla teoilla asiaan voi vaikuttaa?

Jokainen voi varmasti laskea päässään, että jos vesistöihin päätyvän kosmetiikan mikromuovin osuus on pahimmalla arviolla korkeintaan 0,02% – 0,27 %, ei pelkästään sillä, ettei osta sitä yhtä kosmetiikkatuotetta, jota käyttää niin pieniä määriä, että siitä riittää kuukausiksi iloa vain yksinkertaisesti voi pelastaa maailmaa. Pienistä teoista kasvaa toki virta, mutta isot teot ovat hyödyllisempiä. On siis hyvä, että kosmetiikkateollisuus on saatu vähentämään mikromuovien käyttöä entisestään ja toivon, että asiaa rajoitetaan vieläkin enemmän, mutta huomattavasti tärkeämpää olisi kääntää katse vaateteollisuuden puolelle ja ihan erityisesti niihin omiin vaatevalintoihin.

En siis missään tapauksessa sano, että kosmetiikan mikromuoveihin ei tulisi kiinnittää huomiota, mutta jos uppoavan veneen pelastaminen on tärkeää, kehottaisin äyskäröimään sormustimen sijaan ämpärillä ja miettimään, mitkä teot omassa elämässä voivat vaikuttaa mikromuovien vähentämiseen vielä kosmetiikkaa enemmän. Jos asiasta on oikeasti kiinnostunut, huomaa varmasti monta juttua, joilla mikromuoveja voi omassa elämässään vähentää lisää.

Pyydän vielä huomioimaan, että minä en ole enkä väitäkään olevani mikromuovien asiantuntija, vaan tavallinen kuluttaja, joka kiinnostui aiheesta, avasi Googlen ja kokosi yhteen sieltä löytämäänsä tietoa. Kuulisin siis mielelläni, jos teillä on aiheeseen liittyen lisää tietoa ja faktoja tai jotain sellaista näkökulmaa, jota tässä tekstissä ei näkynyt. Minusta tämä on aihe, josta liikkuu aivan liikaa liioiteltuja väittämiä, mutu-tietoa sekä totuudenvastaisia väitteitä ja aiheesta on tärkeää puhua, jotta jokaisella on avaimet muodostaa oma näkökantansa ja elää elämäänsä sen mukaan.

Onko teillä jaettavana ajatuksia mikromuoveihin liittyen?

Lähteet: Allergia.fi, Suomen Luonto, Suomen Luonto, Teknokemian Yhdistys, Yle, Tekniikka & talous, MTV, Aamulehti


Lue myös:

Silikoneja ei kannata vältellä

Voiko vauvaöljyllä poistaa meikin?

Mineraaliöljy – kosmetiikan pahis vai väärinymmärretty hyvis?

Kommentit (39)

  1. Entässittenpuuvilla

    Näitä on tullut mietittyä viimeaikoina ja ehkä lopulta suurin ongelma omassa laittautumiseen liittyvässä tilpehöörissä on mikromuovien sijaan vanupuikot ja -laput. Ei voi ymmärtää eikä käsittää että yhden (1!!!) vanupuikon puuvillan valmistukseen on käytetty noin neljä (4!!!) litraa vettä. (Yhdet farkut taas vie jotain 10 000litraa..) En tiedä miten paljon puuvilla mikromuoveja aiheuttaa, mutta sen tuotanto aivan järkyttävän epäekologista siihen käytettävän vesimäärän ja myrkkyjen vuoksi jokatapauksessa.

    • Virve Vee

      Aika hurja määrä! 😮

  2. hmph

    Olen yrittänyt vältellä tekokuituja jo pitkään, mutta ärsyttää kun esim. täyspuuvillaisia vaatteita on vaikea löytää. Yleensä vaatteet ovat jotain sekoitteita, joissa on mukana muovia.

  3. mari

    Jo ostetut vanhat fleecet ja treenivaatteet kannattaa käyttää loppuun ja miettiä uusia hankkiessaan asiaa uudestaan. Jos haluaa panostaa ostaa micromuovia siivilöivät pesupussit, ne samat käy myös rintaliiveille ja sit tyhjentää pesupussista sen nöyhdän muovinkeräykseen.

    Kosmetiikassa vältän muovisia kuorivia rakeita ja vaihdoin lemppari ripsarini vastaavaan halpistuotteeseen (tässä myös rahansäästö puntarissa).

    Kosmetiikassa ja vaatteissa tähtään jo olemassaolevien kuluttamiseen ja korvaavat sitten aikanaan ostan senhetkisellä tietämykselläni.

    Pumpulin ja vanulaput korvasin musliiniliinoilla. Sain kaverilta uusia harsoja (jäi vauvalta ylimääräisiä) ja niistä tein setin naamanpesulappuja. Varsinaisiksi pesusieniksi ostin poistoerän harjoja sokeittenkaupan loppuunmyynnistä. Sysin nahkaani nyt sitten pellava ja hevosenkarvaharjoilla muovisien pesusienten sijaan. ne pesulaput pesen lakanapyykin mukana keittopesussa, pesupussissa. Likainen menee esupussiin ja vessan naamarätit pesen lakanoitten seurana. Pellavansävyiset näyttää ja tuntuu ihan hygienisiltäkin.

    Siteet, no edelleen ostan kaupasta. Vuokkosilla on kompostoituva, jonka valitsen. Tampaksien asettimet lajittelen muovinkierrätykseen ja vanupuikot (ne topsit) ostan paperivartisina, kun on sellasia valittavana lähikaupassa. Tosin jemmasta löytyi topseja viisi rasiaa muovivartisia…jotka aion käyttää, ennen uusien ostoa…

    Kosmetiikkapurkit, ne vien muovin tai lasinkeräykseen (tai muutama hieno on korurasioina).

    Ja strechfarkut niistä en luovu, ne on juurtuneet minuun. Pesen jopa ne omassa pesupussissa. Niistä ei juuri irtoa pesunukkaa, kuten fleecetakistani.

    Tää on hyvä postaus, palaan lukeen tän uudelleen ajan kanssa.

    • Satu

      kiitos Hyviä vinkkejä vauvarättien uusiokäyttöön.
      Minua vaan ällöttää ja ahdistaa kosmetiikka keholle jossa mikromuovia ym muoviin pakatut elintarvikkeet . Erilaisilla
      Luomu öljyillä olen korvannut kosmetiikkaa ja nykyään löytyy hyviä hiustenhoitotuotteita. Yritän välttää ja vähentää muovin käyttöä. Aika vaikeaa ja haasteellista on eikä kaikkeen jaksa eikä aika riitä paneutua. Astioista helppoa aloittaa.

    • Terhi

      Mari, sanoit lajittelevasi kosmetiikka purkit lasinkeräykseen, mutta kosmetiikka purkit on yleensä sekajätettä, koska niiden lasi ei sovellu kierrätykseen.
      Esim. Kasvovoide lasipakkaus on sekajätettä tyhjänäkin.

      http://erityisjate.fi/kotitaloudet/neuvonta/jatehaku/?category=7

Kommentoi »

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *