Ostolakossa-kosmetiikkablogi
Ostolakossa-kosmetiikkablogi

Kivaa kirjoitettavaa

Näitä loppuneiden tuotteiden postauksia on aina kivaa kirjoittaa, sillä loppuneet tuotteet ovat aina aivan ihana juttu. Ja tänään on itseasiassa varsin reilusti kerrottavaa.

Ensiksi yksi ristiriitaisia tunteita minussa herättänyt tuote:

Lumenen Spa-linjan Pehmentävä vartalovoi oli aika jännä tapaus.

Ensinnäkin moni on kertonut, että nämä Spa-tuotteet tuoksuisivat ihanalta. Yök, sanoo minun nenäni. Minä en vaan tykännyt hajusta yhtään. Ei siis vaan millään uponnut. Ja jokaisella käyttökerralla haju ärsytti vielä edellistä käyttökertaa enemmän.

Toisekseen en ollut tajunnut, että tässä purkissa oli vain 100 ml tavaraa. Kyllähän se siinä purkissa lukee, mutta… Tiedätte varmasti, ettei tällainen lutraaja saa sataa milliä riittämään kovin pitkäksi aikaa ja niinhän siinä kävikin. Rasvasin tällä itseni neljä ja puoli kertaa, kunnes purkki sitten tyhjeni. Tulisi jatkuvassa käytössä vähän turhan kalliiksi…

Positiivista tässä tuotteessa oli kuitenkin se, että hajusta huolimatta nuo neljä ja puoli rasvauskertaa tekivät ihmeitä laivalla kuivahtaneelle kroppani iholle. Normaalisti hyvin rasvattu ihoni on aina pehmeä, mutta laivalta tultuani jopa wannabe-insinööri kysyi ihoani koskiessa, olenko saanut jotain ihottumaa. Sain kuivia läikkiä pitkin kroppaani, mutta tämän pienen kroppavoidepurkin loputtua oli ihoni jo täysin kosteutettu, eikä kuivuutta enää ollut havaittavissa.

Erinomainen tehotuote siis, mutta ei ehkä täysin hintansa väärti enkä itse aio hajun ja huonon riittoisuuden takia tätä enää hankkia.

Toinen loppunut tuote on L’oreal Elvitalin Anti-Breakage hiusnaamio, josta ei kyllä ollut haastajaa L’orealin Nutri-Gloss hiusnaamiolle. Ihan kiva kosteuttaja, mutta ei yhtään niin tehokas kosteuttaja ja pehmittäjä kuin Nutri-Gloss. Menetteli, mutta en vaihtaisi Nutri-Glossia tähän.
Tätä naamiota ei taida Suomesta saadakaan? Oman kappaleeni ostin aikoinaan Tallinnasta. Onko joku kokeillut tätä?

(Ja minua muuten vieläkin mietityttää Nutri-Gloss -naamion kohtalo. L’orealin asiakaspalvelusta kerrottiin minulle vielä vähän aikaa sitten, että naamio pysyy valikoimissa, mutta silti olen kuullut paljon huhuja sen poisjäämisestä. Pitänee tiedustella asiaa vielä uudelleen varmuuden vuoksi.)

Sitten sain vielä loppumaan Helosanin Original voiteen, jota käytin jaloilleni. Typeränä ostin tämän kun en tiennyt, että Helosanilta löytyy erityinen jalkavoidekin.

Tämä oli ihan mukavan tuhti jalkavoide, mutta ei tämäkään nyt oikein ohittanut suosikkiani Schollin Deep Moistuirising Creamia. Kosteutti juu, mutta ei nyt mikään ihan mieletön tuote. En investoi tähän uudelleen, mutta en minä tätä haukkuisikaan.

Hankin edelliselle tuotteelle seuraajan lukijoitteni suosituksien mukaan:

Nappasin paikallisesta halpahallista Emännän jalkavoiteen ja marssin tyytyväisenä kotiin. Vasta kotona purkkia kuvatessani huomasin sen alareunassa tekstit ”viilentävää eucalyptusöljyä” ja ”rentouttaa väsyneet jalat”. Ei hemmetti, ei taas näitä virkistäviä! En ole tykännyt yhdestäkään aiemmin kokeilemastani, joten hieman jännittää, kuinka tämän kanssa käy. No, käytössähän se selviää, kuinka virkistäväksi tämä osoittautuu…

Kokemuksia ja mielipiteitä tästä otetaan vastaan!

Jalkani olivat kuitenkin sen verran pahasti kuivuneet ja kärsineet (jätin ne laivalla rasvaamatta ja tein koko joulukuun paaaljon seisomatyötä), että äitini pakkasi minulle jouluna kotona käydessäni mukaan kahden Schollin Syväkosteuttavan jalkavoidetuubin jämät mukaan ensiavuksi. Toinen tuubeista loppui juuri ja toisessa on vielä tavaraa jäljellä.

(Kuvassa uusi ja vanha pakkausmalli.)

Täytyy kyllä taas kerran todeta, että tämä on aivan mahtavaa voidetta ja ilman tätä jalkani eivät todellakaan tulisi toimeen. Mikään muu jalkavoide ei vaan ole kyennyt samanlaiseen kosteutukseen ja pehmitykseen minun jaloissani. Tälle ei vaan taida olla olemassa haastajaa, vaikka olenkin sitä yrittänyt epätoivoisesti etsiä? Lienee syytä jo kohta luovuttaa ja pitäytyä vaan tässä.

Sellaisia tuotekuulumisia tällä kertaa!

Kommentit (43)

  1. Nimetön

    Sofia: Toivottavasti tuotteet osoittautuvat mieluisiksi. 🙂

    Isrik: Kiitos vinkistä! 🙂

    amyellen: Kiitos vinkistä, pitänee joskus tehdä joku Dermosil-tilaus, sillä niin monia vinkkejä on tullut. 🙂

    Anonyymi: Nyyh. 🙁

    Emo: Noissa olosuhteissa työskenteleville jaloille suositeltava. 🙂

    Ssu-: Kiitos Dermosil-vinkeistä, joskus on kyllä laitettava tilausta menemään! 🙂

    Anni: Voidetta ei ole kulunut ihan hirveästi, sillä se on melko kevyehkö ja tällä hetkellä ihoni tarvitsee tuhdimpaa voidetta. :/

    Teija: Kiitos! 🙂

    Anonyymi: Kiitos Css-vinkistä! Olenkin tainnut tuota joskus apteekissa tutkia. 🙂

    Greta Iloinen: Nyt täytyy kyllä sanoa, etten ole tainnut koskaan elämäni aikana omistaa yhtään sarjan tuotetta, eli en osaa kyllä sanoa niistä yhtään mitään. :/

    Anonyymi: Lumenen Wild Rose 96 ja Make Up Storen Bare ja Dust hyppäsivät ensimmäisinä mieleeni. 🙂

    Anonyymi: Ei ollenkaan avutonta, sillä jotta tuolla mascaralla saisi parhaan tuloksen aikaan, on siihen ihan oma tekniikkansa. Toki harjalla voi tehdä ihan normaalia sutimista,mutta parhaan tuloksen saa, kun harjaa vetämisen sijaan pyöräyttää pitkin ripsiä. Ranneliikettä on hankala selittää, mutta samanlainen, kuin jos ottaisit moottoripyörän kahvoista kiinni ja kaasuttaisit (vai mitä ne moottoripyöräilijät ikinä tekevätkään, kun kääntelevät sitä kahvaa…). 🙂

    jenna: Pidä kiirettä, voi olla pian jonkun muun jemmaama. 😉

    Mmie: Hatara muistikuva, että olisin vuosia sitten kokeillut, mutta täytynee kokeilla uudelleen. 🙂

    Anonyymi: Vaalein sävy on juurikin tuo 0.5, firman sivuilla sitä ei edes näköjään näy. 🙂

    loreal: Jos tuote on ihan rakeellinen, laitat sen kosteisiin käsiisi ja hierot. Jos taas rakeeton, annat sen vaikuttaa hetken, jolloin se liottaa kuolleet ihosolut irti ja sitten huuhdot pois. 🙂

    Anonyymi: Todella loistava tuote, hienojakoisin koskaan kokeilemani ja näkemäni irtopuuteri. 🙂

    nanna: Tulen sitten sinun ovellesi tyhjän soketikup… tyhjän NG-purkin kanssa kerjäämään, kun noita ei enää mistään löydy. 😉

  2. Anonyymi

    Nutri Gloss -naamiota myydään esim. Iso-Britanniassa nimellä El Vive NutriGloss ja sitä voi tilata Suomeenkin vaikkapa täältä http://www.auravita.com

    Samasta paikasta löytyy esim. Olayn kasvoseerumeita, joita ei tahdo Suomesta löytää millään tai jos löytää, niin hinta on jotain aivan tajutonta.

  3. nutraaja

    Kiitos Nutri Glossin hankintapaikkavinkistä. Nutri Glossit pitää tuolta Auravitasta ostaa minimi kaksi purkkia kerralla ja päiväys on tämän vuoden huhtikuulle. Postikuluineen tulee yhteensä maksamaan hiukan yli 20 puntaa ne kaksi purkkia. Englantilainen nettikauppa näköjään.

Kommentoi »

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *