Kannattaako estenomiksi opiskella?

Kevään 2018 yhteishaku on käynnissä ja koska tätä blogia kirjoittelee tyytyväinen, Laureasta valmistunut estenomi, halusin tehdä postauksen, joka esittelee estenomiopintoja niistä mahdollisesti kiinnostuneille. Opiskelin itse Laureassa vuosina 2013-2016, eli pääsykokeeni ja opintoni ovat olleet hieman erilaisia, kuin mitä ne nyt ovat, mutta uskon, että näistä ajatuksistani on silti varmasti hyötyä monille tulevaisuuden suunnitelmiaan pohtiville.

Estenomi yhteishaku 2018

Mikä on estenomi?

Estenomi on ammattikorkeakoulusta valmistunut kauneudenhoitolan ammattilainen, jonka osaaminen on nimenomaan kauneudenhoitoon liittyvien työtehtävien ”teoriapuolella” kädentaitojen kuten maskeerauksen ja kampaajan taitojen sijaan (jotka estenomi on toki myös voinut hankkia erillisellä tutkinnolla). Estenomi on kauneusmaailman moniosaaja, joka tuntee alan lainsäädännön, markkinat ja ymmärtää kosmetiikkatuotteiden kemiaa.

Estenomi onkin siis liiketoiminnan ymmärtämisen osalta hieman kuin tradenomi, mutta opiskelu keskittyy viemään kaupallisen alan ymmärrystä läpi kosmetiikka-alan vinkkelistä katsottuna ja estenomit ovat nimenomaan kosmetiikka-alan asiantuntijoita, jotka voivat työskennellä esimerkiksi kosmetiikka-alan kaupallisen puolen esimiestehtävissä. Koska koulutus sisältää kuitenkin paljon kaupallisia opintoja, voi estenomi työskennellä niistä saamiensa oppien ansiosta myös muiden alojen tehtävissä.

 

Millaisia asioita estenomikoulutuksessa opiskellaan?

Estenomikoulutus koostuu erilaisista kursseista, joilla opiskellaan monipuolisesti kosmetiikan markkinointia sekä kosmetiikan lainsäädäntöä ja kemiaa. Kurssit sisältävät paljon liiketoimintaan liittyviä kokonaisuuksia ja niillä tähdätään kouluttamaan opiskelijoista kosmetiikka-alan asintuntijoita, jotka ymmärtävät alaa tuotelupausten takana. Opiskelijat oppivat myös ymmärtämään kosmetiikkatuotteiden koostumuksista, tuotteissa käytetyistä ainesosista, kosmetiikan mahdollisuuksista sekä pääsevät jopa valmistamaan itse kosmetiikkatuotteita.

 

Millaisissa tehtävissä estenomi voi työskennellä?

Estenomin koulutuksessa on minusta parasta se, että työmahdollisuudet kosmetiikka-alalla ovat lähes loputtomat ja koulutus antaa hyvän pohjan suunnata lähes mihin tahansa kosmetiikka-alan työtehtäviin, joihin on omaa kiinnostusta. Estenomit voivat työskennellä kaupallisen osaamisensa ansiosta esimerkiksi kosmetiikkamyymälöissä esimiestehtävissä tai kosmetiikan maahantuonnissa.

Estenomin papereilla voi siis omien puhelahjojensa ja kiinnostuksensa perusteella onnistua puhumaan itsensä lähes mihin tahansa alan hommaan kuten esimerkiksi myymälävastaavaksi, kouluttajaksi tai markkinointipäälliköksi. Kun on alan ymmärrystä, on työtehtäviä tarjolla paljon.

Ostolakossa estenomi - 1 (1)

Millaisiin työtehtäviin pelkkä estenomin tutkinto ei riitä?

Laurean estenomiopinnot eivät pidä sisällään meikkauksen opettelua, hiustenlaittoa, stailausta tai muuta vastaavaa, eli pelkkä estenomin tutkinto ei tee kenestäkään näiden osaajaa. Moni luulee, että estenomit osaavat automaattisesti vaikkapa meikata, mutta itse tutkinto ei liity meikkaamiseen mitenkään.

Estenomeilla on myös laaja ymmärrys kosmetiikan kemiasta ja kosmetiikassa käytetyistä ainesosista, mutta vaikka estenomin koulutuksessa niiden ymmärrystä päästäänkin soveltamaan käytännön tasolla ja valmistamaan kursseilla jopa omia kosmetiikkatuotteita, ei pelkkä estenomin tutkinto silti myöskään tee kenestäkään kosmetiikkakemistiä. Jos on kuitenkin lahjakas kemiassa ja täydentää opiskeluitaan muilla kemian opinnoilla, voi olla melkoinen ässä kosmetiikkatuotteiden tuotekehittelyssä.

 

Kuinka kauan estenomiksi opiskelu kestää?

Estenomin tutkinto kestää päiväopiskeluna pääsääntöisesti 3,5 vuotta, mutta opintoja voi nopeuttaa tai hidastaa oman halunsa ja mahdollisuuksiensa mukaan. Omat opintoni veivät kolme vuotta, mutta luokkakaverini suoritti ne muistaakseni kahdessa vuodessa ja jos elämäntilanne vaattii, voidaan niitä myös venyttää.

 

Missä estenomiksi voi opiskella?

Estenomiksi voi opiskella Vantaan Laureassa. Aiemmin estenomiksi saattoi opiskella myös Turussa, mutta Turun linja on nykyään lakkautettu. Estenomin tutkinnon voi hankkia myös ruotsiksi Vaasasta, mutta vaikka tutkintonimike onkin sama kuin Laureassa, opiskellaan Vaasassa täysin erilaisia asioita eivätkä nämä postaukseni jutut päde vaasalaiseen estenomin tutkintoon liittyen. (Vaasassa estenomit opiskelevat käsittääkseni paljon stailausta ja meikkausta eivätkä niinkään mitään kosmetiikan kemiaan, lainsäädäntöön ja kaupalliseen puoleen liittyvää.)

 

Millainen pohjakoulutus ennen estenomiopintoja tulee olla?

Koska estenomi on ammattikorkeakoulututkinto, tulee opiskelijalla olla taustalla lukiokoulutus tai ammattikkoulututkinto. Osa estenomiksi opiskelevista on valmistunut kosmetologeiksi tai kampaajiksi tai muuten vaan työskennellyt kosmetiikka-alalla ja haluaa täydentää osaamistaan ammattikorkeakoulututkinnolla, mutta estenomiksi voi opiskella myös ilman kosmetiikka-alan taustaa ja vaikka suoraan lukion jälkeen.

Omalla vuosikurssillani meitä oli aluksi 30-40 oppilaan sekalainen seurakunta, johon mahtui niin lukiosta vasta valmistuneita kuin yli kolmekymppisiäkin. Monet aikuisopiskelijat haluavat kuitenkin opiskella estenomiksi monimuotototeutuksella, jossa on huomattavasti vähemmän lähiopiskelua. Tämä sopii loistavasti myös niille, jotka eivät halua muuttaa opintojen perässä pääkaupunkiseudulle, sillä monimuoto-opiskelu onnistuu loistavasti myös kauempaa kunhan vain aina välillä on valmis matkustamaan koululle. Seuraava monimuoto-opiskelun ryhmä aloittaa tosin vasta syksyllä 2019, eli siihen hakeminen on ajankohtaista vasta tulevana keväänä.

Ostolakossa estenomi - 1

Mistä pidin estenomiopinnoissa?

Laurea oli todella joustava paikka suorittaa opintoja. Ensimmäinen vuosi koulussa tuntui hieman tylsältä, sillä olin varautunut istumaan pulpetissa maanantaista perjantaihin kahdeksasta kolmeen, mutta lukujärjestys tuntuikin hyvin löysältä päivien ollessa lyhyitä ja varsinaisia läsnäolotunteja oli melko vähän. En ollut kemian ihmelapsi, joten en onnistunut tässä vaiheessa ottamaan lukujärjestykseeni mukaan ylemmän vuosikurssin opintoja nopeuttaakseni opiskelujani.

Toinen opiskeluvuoteni oli paras, sillä olin alusta lähtien halunnut vaihtoon Lontooseen, jossa saatoin opiskella kosmetiikan kemiaa. Vaihto-opiskelu oli huikein kokemukseni ja kannustan kaikkia estenomiksi opiskelevia lähtemään ulkomaille vaihtoon, sillä se näyttää sekä hyvältä CV:ssä että opettaa itselleen paljon. Palattuani Lontoosta saatoin myös alkaa nopeuttaa opintojani ja suorittaa ylemmän vuosikurssin kokonaisuuksia. Toisen vuoden parasta antia oli myös työharjoitteluni Cosmopolitan-lehden kauneuspuolella, jolloin pääsin tuottamaan artikkeleita niin verkkoon kuin itse lehteenkin ja toteamaan, ettei suuresti haaveilemani kauneustoimittajan työ ollutkaan minun juttuni.

Opintojen viimeisenä vuonna tein työharjoittelun Ruotsissa, joka sekin oli tietysti mahtava kokemus, sillä jäin sille tielleni ja työllistyin unelmieni työhön kosmetiikan verkkokaupan suomalaiseksi maapäälliköksi. Tuo viimeinen vuosi olisi voinut olla hankala suorittaa etänä toisesta maasta käsin, mutta Laurean opettajat olivat aivan uskomattoman joustavia etäopiskeluni suhteen ja sain suorittaa kursseja ja jopa erityisiä minulle laadittuja tenttejä kotoa Ruotsista. Yksi luokkakaverini oli päätynyt asettumaan Italiaan vaihto-opiskelunsa myötä ja suoritti kurssejaan vastaavalla tavalla sieltä käsin, eli joustoa todellakin löytyy. Lisää tietoa muutamista kursseistani löytyy tästä aiemmasta postauksestani.

London College of Fashion beauty

Mistä en pitänyt estenomiopinnoissa?

Tykkään suorittaa asioita omaan tahtiini (lue: en kestä muiden hidastelua, jos se vaikuttaa omaan suoritukseeni) ja itsenäisesti, joten Laurean linja sisällyttää lähes jokaiseen kurssiin ryhmätöitä oli minulle rasite. Ryhmätyöt itsessään ovat tietysti hyvä asia, sillä ne valmistavat ihmisiä toimimaan ryhmissä, johtamaan projekteja ja olemaan niissä mukana sekä oppimaan sosiaalisesta kanssakäymisestä, mutta koska itse olin opiskelut aloittaessani jo ollut useita vuosia työelämässä enkä aloittanut opiskelujani suoraan luokion jälkeen, oli minulla näistä jo kokemusta ja halusin lähinnä vain saada hommat nopeasti hoidettua.

Opiskelujen sisältö on varmasti muuttunut viime vuosien ja uudistetun opintosuunnitelman myötä, mutta joillakin kursseilla minusta tuntui, että ne olisi voitu soveltaa paremmin hyödyttämään nimenomaan estenomeja ja nykyistä työelämän tilannetta. Joidenkin kurssien koulun ulkopuolelta otetut opettajat eivät tunteneet kosmetiikka-alaa, joten he eivät täysin ymmärtäneet, millaiset asiat estenomille olisivat hyödyllisiä. Tuntui turhalta opiskella aivojen eri osia kun olisi ollut hyödyllisempää oppia ostokäyttäytymiseen vaikuttavasta psykologiasta ja olen edelleen katkera, että anatomian kurssin lopputentissä suurin osa pisteistä tuli siitä, osaako nimetä munuaisen yksittäiset osat, vaikka anatomian kurssilla olisi ollut paljon tärkeämpiäkin aiheita. (Sain siitä kurssista kakkosen ja se kaivertaa varmasti lopun elämääni.)

Opinnoissa ei siis ainakaan oman koulutukseni aikaan oltu huomioitu kunnolla vielä internetin olemassaoloa, eli olisin kaivannut kurssia sosiaalisesta mediasta, internet-markkinoinnista, hakukoneoptimoinnista sekä muusta sisällöntuotannosta. Tuotekuvauksien ja tuotelupausten kirjoittaminen on sekin tärkeä osa monien estenomien työtä, joten sitäkin olisi saanut olla puhetta.

Estenomi pääsykoe

Millaiset pääsykokeet estenomilinjalla on?

En ole itse kokenut nykyisiä pääsykokeilta, joten minunkin piti googlettaa, kuinka homma nykyään toimii. Hakijoiden tulee ensin huhtikuussa osallistua sosiaali- ja terveysalan sähköiseen esivalintakokeeseen (jonka materiaali ei liity suoraan estenomin opintoihin). Tämän kokeen pohjalta tulevat kesällä varsinaiset pääsykokeet, joissa on kolme osiota: englanti, liiketoiminta ja kemia.

Kun hain opiskelemaan, oli minulle haastavin osio pääsykokeissa kemian testi. En muista, mitä siinä kysyttiin, sillä en ymmärtänyt siitä tuon taivaallista. Luojan kiitos minulla oli sillä kertaa tuuria, sillä taisin onnistua lottoamaan itseni sisään raksimalla oikeita vaihtoehtoja. Jos haluaa kuitenkin olla varmempi sisäänpääsystään, kannattaa kerrata kemian peruskurssin asiat, sillä ne ovat juuri niitä asioita, joita kokeessa kysyttiin.

 

Millainen työllistyminen estenomeilla on?

Koska estenomi on kosmetiikka-alan moniosaaja ja osaa hieman kaikkea, ovat estenomin työllistymismahdollisuudet alalla hyvin laajat. Estenomin tutkinto on ollut olemassa jo pitkään, mutta estenomeja valmistuu vuosittain vain muutamia kymmeniä, eli se on toistaiseksi ainakin vielä melko tuntematon tutkintonimike.

Kosmetiikka-alalla estenomit tunnetaan kuitenkin hyvin ja meidän osaamistamme arvostetaan, joten yritykset palkkaavat meitä mielellään. Ainoa ongelma on tietysti se, että koska estenomi osaa hieman kaikkea, ei hän ole minkään yksittäisen homman asiantuntija, joten moniin työtehtäviin hakiessa saa epäilemättä perustella, miksi siihen sopii paremmin kuin esimerkiksi joku muu kaupallisen alan asiantuntija. Toisaalta on siis hyvä, että estenomi osaa hieman kaikkea, sillä se avaa monia ovia, mutta toisaalta aina löytyy sitten kuitenkin se joku, joka osaa jonkun yksittäisen osa-alueen paremmin. Omassa työssäni kosmetiikan verkkokaupan maapäällikkönä ole kuitenkin hyötynyt juuri siitä, että osaan hieman kaikkea ja tiedän, mistä sitten saan asioihin tarkempaa tietoutta.

Estenomi vaihto-opiskelu

Onko estenomin tutkinnosta hyötyä ulkomailla?

Koen, että estenomin tutkinto on loistava juttu myös ulkomailla kunhan nimikkeen vain pääsee selventämään. Tutkinnon englanninkielinen nimike on nimittäin minusta maailman typerin: Bachelor of Beauty and Cosmetics. Se ei kerro yhtään siitä, että estenomi on nimenomaan kauneudenhoidon kaupallisen puolen, lainsäädännön ja kemian osaaja ja kuulostaa lähinnä siltä, että henkilö on opiskellut kosmetologiksi, mitä en siis väheksy, mutta jonka tutkinnolla ei taas aukea niitä paikkoja, joihin estenomin tutkinnolla voisi päästä jos vastapuoli vain ymmärtää, mitä toinen on opiskellut.

Ruotsissa olen usein törmännyt tilanteisiin, joissa minulta on kysytty, olenko koulutukseltani ihoterapeutti, eli ruotsalaisittain kosmetologi. Kun sanon että en ole, en edes ehdi jatkaa kertomalla, että ymmärrän kyllä sen kaiken saman teorian ja tiedän vielä usein enemmänkin, kun vastapuoli on jo päättänyt, että en siis tiedä mitään ihonhoidosta. Onkin siis usein parempi esittää tutkinto kirjallisesti muodossa ”Bachelor Degree in marketing, sales, legislation and chemistry of cosmetic products”, joka herättää huomattavasti paremmin mielenkiinnon. Koska EU:ssa kaikkia koskee sama kosmetiikkalainsäädäntö, arvostetaan erityisesti sen ymmärrystä ja koko tutkinto itsessään on jo hyvin uniikki juttu, joka herättää mielenkiinnon.

Kannattiko estenomiksi opiskella?

Minun tapauksessani kannatti. Olin ennen estenomin opintojen alkua opiskellut puolet kosmetologin opinnoista, mutta todennut, ettei se ole minun juttuni, sillä en ollut kiinnostunut tekemään hoitoja. Olin työskennellyt seitsemän vuotta kosmetiikan myyntitehtävissä ja hankkinut kosmetiikkamyyjän ammattitutkinnon, mutta ilman korkeampaa koulutusta minun olisi ollut hankalaa päästä etenemään urallani. Vaihto-opiskelu ja sekä Suomessa että ulkomailla suoritetut työharjoittelut olivat minulle niitä erityisiä tekijöitä, joiden avulla pääsin eteenpäin urallani ja tutkintonimikkeestä on ehdottomasti hyötyä CV:ssä.

Suunnitelmissani on tulevaisuudessa vielä suorittaa kauneudenhoitoalan ylempi ammattikorkeakoulututkinto, johon on mahdollista hakea mukaan kolme vuotta estenomiksi valmistumisen jälkeen työskenneltyään. Kukapa ei haluaisi olla Master of Beauty and Cosmetics!

Täältä voi lukea lisää estenomin koulutuksesta.

Ostolakossa estenomi - 1 (2)

Jos teillä on kysyttävää estenomiksi opiskelusta niin vastaan mielelläni! Myös muut estenomit saavat enemmän kuin mielellään jakaa ajatuksiaan!

virve-fredman-taydellinen-iho-opas-korealaiseen-ihonhoitoon

Kirjani Täydellinen iho – opas korealaiseen ihonhoitoon on nyt kaupoissa!

Kommentit (9)
  1. Mua harmitti niin paljon, kun viime keväänä löysin sun blogin ja luin alusta alkaen melkeen kaikki postaukset ja törmäsin niissä estenomi koulutukseen. Oon kyllä sanan kuullut jo kauan sitten, mutten oo koskaan selvittäny sen tarkemmin mitä ne opinnot sit pitää sisällään. Ja harmittaa etten tosiaan ottanu jo vuosia sitten selvää, koska tä ois niin sitä mitä haluisin opiskella. Valmistun siis tässä toukokuun lopulla tradenomiks, niin ei ois ollu enään mitään järkee vaihtaa alaa. Tukikuukaudetkin mulla loppuu niin enään ei ois oikein taloudellisesti mahdollista hankkia tätä koulutusta. Mut tää monimuoto opiskelu kuulosti hyvältä! Pistin sen nyt heti itelleni ylös, että muistan sitä sit ens keväänä miettiä oisko sillon sit ajankohtaista. Tällä hetkellä muutenkin sellainen olo, että halun ainakin hetkeks keskittyy vaan työelämään. Kaippa tässä vielä kouluun tulee kuitenkin palattua, vuosia mulla on jo päätettynä ollut et suoritan myös ylemmän amk tutkinnon heti kun on vaan tarpeeks työkokemusta. 😀 Eikä sitä tiiä vaikka jonnekkin kosmetiikka alalle näilläkin papereilla pääsis työllistyyn. Tähän opintojen loppuvaiheeseen oon kans onnistunu saamaan kosmetiikkaakin mukaan, teen just opparia korealaiseen kosmetiikkaan liittyen. 😉

    1. Kannattaa tosiaan ehdottomasti miettiä tuota monimuotokoulutusta ja ottaa vaikka ihan Laureaan yhteyttä ja kysyä, että voikohan tradenomin opinnoilla saada myös jotain hyväksilukuja estenomiopinnoista, vaikkaan että voi! 🙂

      Ja tradenomin papereilla voi kyllä varmasti työllistyä kosmetiikka-alalle jos vain on kiinnostusta alaan. Onnea jo etukäteen valmistumisen johdosta, viimeinen rutistus enää vain jäljellä opparin kanssa ja sitten on tutkinto kourassa! Näinkin btw oppariisi liittyvän kyselyn Facebookin K-Beauty-ryhmässä. 🙂

  2. Postaustoive! Bangkokin parhaat kosmetiikkashoppailumestat, etenkin aasialaisen kosmetiikan osalta. 🙂 Olen lähdössä Bangkokiin ja reissussani on varattu yksi päivä tälle, olisi huikeeta saada vinkkejä täsmäiskukierrokselle.
    MBKssa on joku japsiliike, mutta entäs muut?

    1. Postaus tästä on itseasiassa juuri työnalla ja tulee olemaan sinulle täydellinen! 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *