Ostolakossa-kosmetiikkablogi
Ostolakossa-kosmetiikkablogi

Inside the Industry 8: Kosmetiikkatuotteen turvallisuusraportti

Tämän päivän postaus on suoraa jatkoa edelliselle Inside the Industry -postaukselle, jossa pohdittiin median myllytyksen vaikutusta ihmisten kosmetiikkatuotteisiin kohdistamalle ja pahimmillaan jopa ainesosahysteriaksi kuttsuttavalle ilmiölle.

Tiesittekö, että kun (EU:hun myyntiin tuleva) kosmetiikkatuote on valmistettu tai kun sen haluaa tuoda EU:n ulkopuolelta myyntiin EU-maihin, tulee sille tehdä turvallisuusraportti? Kosmetiikkatuote ei siis todellakaan voi pitää sisällään ihan mitä sattuu, vaan se on täytynyt arvioiduttaa ensin.

Turvallisuusraportti on kaksiosainen dokumentti, johon kirjataan läpi KAIKKI mahdollinen tuotteesta ja sen ainesosista, jotta voidaan osoittaa kyseisen tuotteen olevan nykytietämyksen perusteella taatusti turvallinen käyttää. Sen on oltava helposti luettava ja siinä käytetyt perusteet tuotteen turvallisuustestien hyvistä tuloksista on oltava esiteltyinä selkeästi. Lisäksi siitä käy ilmi, että tuote on tosiaan hyväksytty jonkun toimesta turvalliseksi.

Raportin A-osan täytyy sitältää itse tieto tuotteen ja sen ainesosien turvallisuudesta. Siinä esitellään tuotteen koostumus ainesosineen ja niiden pitoisuudet sekä tiedot tuotteen stabiiliudesta. (Muistatteko, kun postasin teille Inside the Industry -sarjan aiemmassa postauksessa tuotteelle tehtävistä stabiilius-testeistä?) Tässä esitetään myös faktaa siitä, kuinka tuotetta on testattu mikrobien kasvua vastaan ja millä menetelmillä mikrobien kasvua niissä estetään, infoa raaka-aineiden mahdollisista epäpuhtauksista tai niiden jämistä tuotteiden raaka-aineissa ja infoa tuotteen pakkauslaadusta.

Tämä osa sisältää myös infoa tuotteen ja sen aineiden normaalista ja kohtuullisesta käytöstä (eli millaisille ainesosien määrälle tuon yksittäisen tuotteen käyttö käyttäjänsä keskimäärin altistaa), tietoa käytettyjen aineiden toksisuudesta sekä arvioinnit, voiko niillä olla vakaviakin haittavaikutuksia.

Ai miksi joku lanseeraisi tuotteen, jolla voisi olla mahdollisesti vakavia haittavaikutuksia? (Noin minä ainakin kärppänä huutokysyin opettajaltani hänen vaan ohimennen mainittua, että tässä kohdassa mainitaan vakavat haittavaikutukset.) Ei kukaan niin tekisikään, mutta tässä dokumentissa kuulemma käydään läpi kaikki kauhuskenaariot koskien sitä, mitä haittaa voisi syntyä, jos tuotetta käytetään väärin, eli jos vaikka kärjistetysti karvanpoistovoidetta pidetään iholla kymmenen minuutin sijaan tunteja tai paikallisesti käytettävää tuotetta vedeltäisiinkin joka päivä pienen vaikutusalueen sijaan koko vartalolle.

Tässä mennään siis syvälle tarjoten kaikki mahdollinen saatavilla oleva info kaikesta mahdollisesta. Tässä valmistajien, valmistuttajien ja maahantuojien kannattaa mielummin kertoa liikaa kuin liian vähän.

Raportin B-osa tehdään sitten A-osan perusteella ja pätevä turvallisuusarvioija (tehtävää suorittamaan kelpaavalle henkilölle on tarkat kriteerit) käy läpi A-osan ja joko hyväksyy tai hylkää sen. Tässä yhteydessä arvioija voi määrätä, että tuotepakkaus tarvitsee vielä tiettyjä varoituksia tai tarkempia käyttöohjeita. Hänen täytyy tässä osassa perustella hyväksyntänsä tai hylkäyksensä raportin A-osassa ilmoitetuista asioista (mikään ei kuulemma voi olla vaan ookoo vaan hänen täytyy myös perustella miksi se on ookoo) ja lopulta sitten allekirjoittaa homma omalla nimellään hyväksytyksi jos hän niin kokee.

Turvallisuusarviointeja tekevät yhtiöt ja konsultit (koulutukseltaan esimerkiksi biokemisti tai kemisti, jolla on pätevää kokemusta ja tietoa) ja arviointien hinta vaihtelee puoskarien tekemästä paristakymmenestä eurosta kunnollisiin parin tuhannen euron arviointeihin. Suurimmilla kosmetiikkayhtiöillä on ihan omat turvallisuusarviojansa, sillä turvallisuusarvioijan on oltava mukana tuotekehittelyprosessin alusta asti jo raaka-aineita valitessa.

Turvallisuusarvioijissakin voi olla eroja. Opettajamme kertoi esimerkiksi, ettei eräs hänen turvallisuusarviointeja tekevä kollegansa suostu ikinä hyväksymään yhtäkään tuotetta, joka sisältää kasvipohjaisia luonnon ainesosia. Ai miksikö? Koska niiden tasalaatuisuudesta ei voi ikinä olla varma ja seuraavana vuonna saatu sato voikin olla jotain ihan muuta kuin mitä edellisenä vuonna saatu eikä hän halua sanoa nimissään, että joku ainesosa on ollut täysin turvallinen vaikkei se seuraavana vuonna ehkä sitten enää olekaan. Joku toinen turvallisuusarvioija puolestaan sitten hyväksyy nämä silläkin vaaralla, että tuleva sato voikin olla jotain ihan muuta.

Jos jotakuta siis joskus mietityttää, kuinka turvallinen hänen yksittäinen käyttämänsä kosmetiikkatuotteensa on, niin ehkä tämä antaa jossain määrin mielenrauhaa asiaan. Firmat nimittäin todellakin tekevät testejä ja testituloksia käytetään turvallisuusarviointeja tehdessä.

Asia, joka kuitenkin jää jokaisen itsensä punnittavaksi on, että vaikka jokainen yksittäinen kosmetiikkatuote ja niiden ainesosa olisikin senhetkisen tietämyksen perusteella turvallinen siinä yhteydessä käytettynä, voiko asiasta olla uutta tietoa uusien tutkimusmenetelmien kautta parinkymmenen vuoden kuluttua? Tai entäpäs, jos summanmutikassa valikoituneita pariakymmentä tuotetta kerrostaa päivittäin vuosikymmenten ajan iholle ja luo oman kemikaalicocktailinsa, jota kukaan ei ole voinut ennakoida? Palataan tähänkin lähitulevaisuudessa.

Blogini tarkoituksena ei ole koskaan ollut lietsoa mitään kosmetiikkaan liittyvää hysteriaa, sillä minusta kosmetiikka on ihana asia ja kuten tiedätte, minä rakastan leikkiä sillä, mutta koska niin moni on toivonut enemmän faktatietoja ja apua omien ajatuksiensa herättelyyn voidakseen sitten itse muodostaa niiden avulla omat mielipiteensä, haluan ehdottomasti antaa niitäkin niistä jatkuvasti itsekin oppiessani. Tämä tarkoittaa myös sitä, että jos joku spottaa minun opeissani ja teille välittämässäni tiedossa virheen tai epäkohdan niin olen enemmän kuin halukas kuulemaan siitä ja jatkamaan keskustelua oppiakseni lisää!

Kuinka paljon te mietitte kosmetiikkatuotteidenne turvallisuutta?

Kommentit (17)

  1. ””

    "EU:n uudesta kemikaalilaista eli niin sanotusta REACH-järjestelmästä odotettiin apua haitallisten aineiden saamiseksi kuriin. EU-parlamentissa hyväksytty lopullinen muoto on kuitenkin kompromissi. Pohjoismaat esimerkiksi vaativat, että hormonihäiritsijät olisi luokiteltu vaarallisten aineiden listalle, mutta näin ei tapahtunut. Tutkijoiden työtä vaikeuttaa lisäksi se, että kosmetiikkateollisuus haluaa säilyttää liikesalaisuutena rasvojen koostumuksen." Iho ei ole täysin läpäisemätön elin, joten kannattaa miettiä mitä siihen lätkii 🙂 Tuo lainaus oli YLE akuuttiohjelmasta.. Lyhyellä aikavälillä ei vaikutukset näy, mutta entäs 20v päästä..

    • virve

      Kuten sanoit, ei iho tosiaan ole täysin läpäisemätön elin ja menen tähän asiaan seuraavassa Inside the Industry -postauksessa enemmän. Sitä ennen tahdon muistuttaa kuitenkin jokaista, että ihon kautta aineesta voi imeytyä hyvin pieni määrä, mutta ehkä olennaisinta onkin miettiä, mitä kehoonsa laittaa päivittäin suoraan suun kautta. 🙂

  2. innaB

    Tutkin välillä ainesosia ennen kuin teen ostopäätöksen, mutta nykyään olen todella laiska sen suhteen. Ostan aika luottavaisesti EU:n sisäpuolelta, sillä oman ymmärtämiseni mukaan ne tutkitaan kuitenkin tarkkaan.
    Cosmethics-sovelluksella on ihan hauska skannata tuotteita ja katsoa onko siinä jotain haitallista. 😀 Mutta vaikka se toteaisi jonkin ainesosan joka on sen mielestä ikävä, niin ei se oikeastaan vaikuta siihen että käyttäisinkö tuotetta vai en.

    Olen töiden puolesta joutunut käyttämään ties minkälaisia liimoja, maaleja ja liuottimia, joten enemmän olisin huolissani mitä ne tekevät keholleni. Osa aineista on kuitenkin niin tujua, että ne menevät suojahanskojen ja vaatteiden läpi iholle ja ties mitä kaikkea sitä on joutunut ihan hengittämäänkin hengityssuojaimista huolimatta.
    Omaan kosmetiikan kulutukseen voi kuitenkin aina itse vaikuttaa, kuinka paljon ja usein sitä käyttää.

    • virve

      Tuo on tosiaan välillä melkoisen hurjan kuuloista, millaisille asioille voi työn kautta altistua. :/

  3. NarnianGirl

    Täällä mielenkiintoinen haastattelu Paula's Choice-tiimiltä. Sivutaan myös eri maiden kosmetiikkalainsäädäntöjä..

Kommentoi »

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *