Ostolakossa-kosmetiikkablogi
Ostolakossa-kosmetiikkablogi

Täydellinen korealainen kasvonaamio sekaiholle

Ihoni on viimeaikoina elänyt hieman hankalaa vaihetta, sillä se ei oikein osaa päättää, onko se kuiva vai rasvoittuuko se nyt sitten kuitenkin. Tosiasiassa se on varmasti enemmän kuiva, mutta koska allekirjoittaneen ruokavalio ei ole aina ollut ensiluokkaista joka suunnasta tunkevien työkiireiden keskellä, protestoi iho sitä vastaan heittämällä kapuloita rattaisiin epäpuhtauksien muodossa.

Ihoni onkin siis ollut vailla kasvonaamiota, joka puhdistaisi ihohuokosia ja ehkäisisi siten epäpuhtauksien muodostumista, mutta ei kuitenkaan saisi ihoa kuivumaan liikaa. Tällaisia naamioita on varsin hankalaa löytää, mutta täytyypä kehaista, että olen silti onnistunut löytämään sellaisen.

 Innisfree Jeju Volcanic Clay Mousse Mask Original

Käydessäni syksyllä Etelä-Koreassa ihastuin aivan erityisesti Innisfree-merkin tuotteisiin. Tuotemerkki oli minulle etäisesti tuttu jo etukäteen, mutta hurahdin siihen matkallani aivan totaalisesti päästyäni tutustumaan sen tuotteisiin lisää ja syvennettyäni merkkiin tarkemmin.

 Innisfree Jeju Volcanic Clay Mousse Mask Original

Yksi matkalta kotiuttamistani tuotteista oli Innisfree Jeju Volcanic Clay Mousee Mask [Original], johon tartuin alunperin sen nimen ja minulle hieman eksoottisen pakkausmuodon vuoksi. Kyseessä on nimittäin savinaamio, joka on pakattu ponnekaasupulloon, minkä ansiosta se tulee pakkauksesta ulos pehmeänä moussena. Mousselle oikea käännös voisi toki suomeksi olla vaahto, mutta tuote ei oikeasti ole vaahtoa, vaan kuohkean jälkiruuan tapaan moussemaisen pehmeää.

 Innisfree Jeju Volcanic Clay Mousse Mask Original

Innisfreen mukaan tuotteen salaisuus on sen Super Volcanic Clusters™ -aktiiviaineessa, joka imee iholta tehokkaasti epäpuhtauksia. Etelä-Korean Jeju-saaren tuliperäinen savi on koostumukseltaan huokoista, minkä ansiosta se kuulemma kiinnittyy erinomaisesti iholle ja sillä on poikkeuksellisen loistava kyky imeä itseensä epäpuhtauksia. Samalla se kykynee jotenkin mystisesti kuulemma myös kosteuttamaan ihoa. Mikrokokoiset savipartikkelit kohdistavat tehonsa ihohuokosiin ja imevät iholta siten tehokkaasti epäpuhtauksia ja pölyä.

 Innisfree Jeju Volcanic Clay Mousse Mask Original

Naamio levitetään puhdistetulle kasvojen iholle ja sen annetaan vaikuttaa 15-20 minuuttia kunnes naamio on kuivunut. Jos iho on taipuvainen pintakuivuuteen, ei savinaamion kannata antaa kuivua kasvoille, ettei se pääse imemään iholta liikaa kosteutta.

Kermaisen pehmeä naamio huuhdellaan kasvoilta vaikutusajan jälkeen vedellä ja sen sisältämien mikrokokoisten savipartikkelien vuoksi huuhtelu kehotetaan tekemään silmiä erityisesti varoen, jotta savipartikkelit eivät pääse menemään silmiin.

 Innisfree Jeju Volcanic Clay Mousse Mask Original

Naamion erinomaisuus löytyy melko helposti sen sisällysluettelosta, sillä siinä komeilee jo heti veden jälkeen kosteutta tehokkaasti sitova glyseriini. Naamio sisältää runsaasti myös muita ihoa kosteuttavia ja hoitavia ainesosia epäpuhtauksia iholta imevien tehoaineiden lisäksi. Niiden yhdistelmän ansiosta iho ei tunnu tämän savinaamion jäljiltä kiristelevän puhdistetulta, vaan puhtaan pehmeältä ja kosteutetulta.

Oma ihoni rakastaa tätä naamiota juuri siksi, sillä monet puhdistavat kasvonaamiot jättävät sille välittömästi kiristelevän tunteen tai saavat ihon jopa hilseilemään naamion käytön jälkeisenä päivänä. Tämä naamio onkin mitä täydellisin tuote iholle, joka tarvitsee sekä puhdistusta että kosteutta. Käytän naamiota sen ohjeiden mukaisesti 1-2 kertaa viikossa tai aina tarvittaessa ja ihoni on nauttinut siitä suuresti.

 Innisfree Jeju Volcanic Clay Mousse Mask Original

Naamiota shoppaillessa kannattaa kuitenkin huomata, että siitä on olemassa kaksi versiota, joista oma suosikkini on tämä Innisfree Jeju Volcanic Clay Mousee Mask [Original]. Toinen versio on nimeltään Innisfree Super Volcanic Clay Mousse Mask, joka on puolestaan tehokkaampi ja sopii paremmin rasvoittuvalle iholle. Tuo versio ei kosteuta ihoa samalla tavalla ja on muutenkin tehokkaampi nimenomaan puhdistamaan ihoa ja sisältää mm. AHA- ja BHA-happoja, jotka yhdessä erittäin hienojen rakeiden kanssa kuorivat ihoa.

Se pieni antikliimaksi tämän tuotteen kohdalla on se, että kun halusin tähän loppuun liittää teille linkin tuotteen eBay-myyjiin huomasin, ettei niitä liiemmin ole tai jos on, myyvät he tuotetta ylihintaan. Jos jollakin on kuitenkin tilaisuus päästä Innisfree-myymälään shoppailemaan tai tilata sieltä tuliaisia, niin tämä kannattaa laittaa listalle!

 Innisfree Jeju Volcanic Clay Mousse Mask Original

Mikä kasvonaamio on tällä hetkellä teidän suosikkinne?

Kommentit (7)

  1. Anne

    Bentonin Snail Bee kangasnaamio ehdottomasti. Loistava tuote epäpuhtaalle pintakuivalle iholleni.

  2. Virve

    Innisfreen grean tea puhdistusaine on paras koskaan käyttämäni. Suosittelen.

    • Virve Vee

      Minun on tehny mieli kovasti kokeilla tuotelinjan puhdistusöljyjä ja pitää varmaan kokeilla puhdistusvaahtoakin. Bangkokissa on Innisfreen myymälä, jossa tulen varmasti viettäneeksi paaaaaljon aikaa… 🙂

      Kiitos siis vinkistä! 🙂

  3. Emma

    Kyllä noi Lumenen kasvonaamiot on nyt mulle kova juttu. Ja yleensäkin Lumenen tuotteet. Jotenkin se on tänä vuonna uudistunut sellaiseksi, että olen innostunut jopa ostamaan tuotteita.

    Tässä elevenin memberinä ihmettelen, mikä tuo jäsenille kuuluva joululahja on? Beauty Royal-asiakkuus toisi sen, mutta eipä vaan ole näkynyt. Tiedätkö sinä tästä jotakin?

    Hyvää Joulua ja Ihanaa, Antoisaa Uutta Vuotta! Tuohan tuleva vuosi sinulle kaikkea jännittävää…

    • Virve Vee

      Lumenen uuden Harmonia-linjan kasvonaamio on muuten hieman vastaava ja tykkään siitä kovasti! <3

      Beauty Royal -tasolla olevat saivat tosiaan joululahjat, mutta asiakkuustason listat on otettu ulos marraskuun alussa, jonka jälkeen lahojen tilaus- ja pakkausprosessi lähti käyntiin, jotta lahjat ehtivät perille jouluksi. Lahoja lähti matkaan melkoinen määrä, mutta jos olet kuitenkin saavuttanut tuon Beauty Roayal -tason jo ennen joulukuuta, mutta jäänyt silti ilman lahjaa niin laita ihmeessä meidän asiakaspalveluun viestiä niin selvittävät, että mihin lahja on jäänyt. 🙂 Kuulin myös muutamista tapauksista, joissa Posti ei ollut toimittanut saapumisilmoitusta ollenkaan ja lahja palautui sen vuoksi. :/

      Ihanaa joulua ja uutta vuotta myös sinne! <3

  4. NGl

    Lumenen uutta Harmonia-naamiota mainostetaan myös kosteuttavana yhtä hyvin kuin puhdistavana, luin juuri Karkkipäivän hekutukset 🙂
    Tosin Suomi-tuote ei koskaan oikein herätä samaa luottamusta kosmetiikkakentässäni kuin korealaiset.. Savimousse kuulostaa kyllä eksoottiselta.

    • Virve Vee

      Joo, tuo on hyvin vastaava ja tykkään siitä todella paljon. Postaus siitäkin tulossa pian. 🙂

Kommentoi »

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *