Ostolakossa-kosmetiikkablogi
Ostolakossa-kosmetiikkablogi

I’m on a boat, I’m on the boat

Minulta on pyydetty paljon laivatyöhöni liittyviä postauksia, sillä niiden kiinnostavuus kuulemma piilee siinä, kuinka erilaista työni on verrattuna useimpien muiden töihin.

Kertauksen vuoksi kerrottakoon, että työskentelen siis laivalla parfymiosastolla tilaavana myyjänä/”parfymiassarina”, eli minun vastuullani on paitsi tilausten hoito myös kaikki muut myymälän pienet juoksevat asiat.

Työrytmini on tällä hetkellä sellainen, että olen aina kahdeksan päivää töissä ja kahdeksan vapaalla. Käytännössä lopetan siis lähes poikkeuksetta työt kahdeksannen päivän iltana klo 00:00 (joskus harvoin vasta yhdeksännen päivän aamuna laivan tultua satamaan), mutta koska laiva on tässä vaiheessa vasta ohittanut Ahvenanmaan, joudun odottamaan aamuun asti, jotta pääsen kotiin ellen sitten tahdo pistää uimiseksi. Pääsen siis laivalta yhdeksäntenä päivänä, joka on samalla myös ensimmäinen kahdeksasta vapaapäivästäni. Onneksi asun lähellä satamaa, sillä kauempana asuvilla tämä ensimmäinen vapaapäivä voi kulua pitkälti matkustamiseen.

Minulta kysytään usein, että miltä laivalla työskentely tuntuu. Onko uuvuttavaa olla töissä niin pitkään putkeen? Kaipaisinko maatyön säännöllistä rytmiä ja mahdollista viikonloppujen iloa?

Laivatyössähän on ensinnäkin aivan sama, mikä viikonpäivä on menossa. Täällä ei tunneta käsitettä ”viikonloppu” tai ”pyhäpäivä” oikeastaan millään lailla (okei, humalaiset suomalaiset nuoret miehet paljastavat usein käsillä olevan viikonlopun) ja jos tilauksien hoitaminen ei olisi vastuullani, olisi minulle aivan herttaisen samantekevää, mikä viikonpäivä milloinkin on. Täällä ei tunneta mitään sunnuntain tuplapalkkoja eikä iltalisiä. Vuoteen mahtuu vain pari päivää (laskettavissa yhden käden sormilla), joina palkka on muita päiviä suurempi ja joulu ja juhannus nyt vaan ovat fiilikseltäänkin työpäiviä muiden joukossa.

Ainoat tärkeät päivät minulle ovat sunnuntain jäätelöpäivä, jolloin henkilökunnan ruokalassamme (messissä) on tarjolla jäätelöä ja kastikkeita ja saan rakentaa oman ihanan jäätelöannokseni sekä torstai, joka on joka viikko joko pannari- tai lettupäivä.

Olen tykästynyt kahdeksan päivän rytmiini niin kovasti, etten usko, että suostuisin kovin helpolla vaihtamaan sitä ”arkisin yhdeksästä viiteen” -tyyppiseen työhön maissa. Työni sopii tällä hetkellä täydellisesti elämäntilanteeseeni ja aion pitää siitä kiinni vielä pitkään.

Ja kuinka monen ikkunasta on keskellä kesäyötä näin komeat maisemat merelle?

Minulta on myös kysytty, mitä teen maatyöläisen korviin varsin pitkiltä kuulostavilla vapaillani.

Noina päivinä otan rennosti ja teen ihan mitä minua itseäni huvittaa. En mieti niitä vain pitkinä viikonloppuina vaan ajattelen ne lomina. Saan nukkua ja kukkua pitkään, nähdä ystäviä ja perhettä, pyöriä kaupungilla, käydä lenkillä ja salilla, hemmotella itseäni ja hoitaa juoksevia asioita… olla ja nauttia elämästä.

Okei, onhan tuo kahdeksan päivän töissä- ja vapaallaolo joskus hankala juttu, kun jotain pitää sopia. Erityisesti tämä on korostunut, kun olen joutunut tekemään ajanvarauksia esimerkiksi lääkäriin. Ei ole kerran eikä toisen, kun ajanvaraajalla on meinannut mennä hermot, kun olen sanellut hänelle, koska olen Suomessa ja koska voin tulla, varsinkaan kun en voi edes sanoa, että joka toinen viikko Suomessa ja joka toinen viikko poissa vaan kahdeksan ja kahdeksan jakaantuu loppujen lopuksi ihan toisella tavalla… Tokihan olisin myös joka toinen iltapäivä Suomessa työviikkoni aikana, mutta jos vielä lähtisin sitä selittämään ajanvaraajalle, olisi hänellä varmasti jo pää niin totaalisen pyörällä, etten saisi ikinä mitään aikaa minnekään. Helpointa siis vaan kertoa aina kaikille aikoja varatessani, että olen työni vuoksi aina kahdeksan päivää Suomessa ja kahdeksan päivää reissussa.

Nautin ihan suunnattomasti yksinolosta ja aina välillä yritän järjestää vapaaviikkoja, jolloin minun ei tarvitse nähdä ketään ja saan mennä aivan omilla ehdoillani. Toki tällaisia totaalisen yksinäisiä viikkoja on lähes mahdotonta pitää, sillä käytännössähän se tarkoittaa sitten sitä, että olen yhteensä 24 päivää putkeen eristyksessä perheestäni ja ystävistäni, mikä ei ole ollenkaan mukavaa enää. Yritän kuitenkin järjestää jokaisella vapaallani edes muutaman peräkkäisen päivän, joina saan olla ihan vain itsekseni. (Yrittämiseksi tämä yleensä jääkin…)

Minulta on myös kysytty, kuinka tällainen rytmi toimii parisuhteen kannalta. Ikäväkyllä minun täytyy sanoa, etten tiedä, sillä en ole koskaan oikeastaan kokeillut ”normaalia” parisuhdetta yhdessä työni kanssa. Wannabe-insinöörin ja minun parisuhdehan laitettiin pakettiin melko pian työni alkamisen jälkeen työrytmistäni täysin johtumattomista syistä ja sen jälkeen olin reilut puolisen vuotta ilman parisuhdetta. Tällä hetkellä elän vielä toistaiseksi etäsuhteessa Englantiin eikä työni sinäänsä häiritse seurusteluani, sillä päivittäinen kommunikointi onnistuu Messengerin, Skypen, Whatsappin, tekstiviestien ja vaikka tavallisten puheluidenkin kautta. Lomien ajoittaminen samaan aikaan tosin on välillä vaikeaa…

Uskon kuitenkin olevani itse sellainen ihminen, jolle tämä kahdeksan päivän rytmi toimisi hyvin ihan normaalissakin suhteessa, jossa kaksi ihmistä elää samassa maassa ja samassa kaupungissa (ja vaikka samassa asunnossakin). En ole sellainen ihminen, joka jatkuvasti tarvitsee toisen ihmisen läsnäoloa ja tahdon viettää aikaa omassa rauhassani. Kun kuitenkin on totaalisen rakastunut, tulee väkisinkin viettäneeksi kokoajan aikaa toisen kanssa ja jossakin vaiheessa arki tulee sitäkautta helpommin vastaan. Toiveenani olisikin siis, että myös parisuhteeni toinen puoli osaisi suhtautua asiaan samalla lailla.

Olen kuullut työkavereiltani, kuinka hyvää kahdeksan päivän poissaolo voi parisuhteelle tehdä. Suhde ei ole välttämättä niin arkinen aina (työkaverini mies on joka kerta siivonnut asunnon ja ostanut kukkia ja kuohuvaa hänen tullessaan kotiin!) eikä toisen läsnäoloa pidä itsestäänselvyytenä, jolloin toista myös osaa arvostaa enemmän ja sen ehkä tulee näyttäneeksikin paremmin, jolloin suhteessa pysyy tietynlainen kipinä yllä paremmin. Suhteeseen ei siis ihan niin helpolla tule sitä ”äh, taas toi on tossa” -fiilistä ja pieni ikävöinti piristää hommaa kummasti. (Minusta on myös ihanaa, että toinen työkaverini kymmenen vuoden naimisissa olon jälkeen yhä ikävöi aina töissä ollessaan hulluna miestään ja kotiin mentyään he ovat niin helliä ja halihalipuspus-meiningillä ettei mitään rajaa. Kuinka mahtavaa!)

Mutta niin, mitä tulee siihen työrytmiini… Minulta on myös kysytty, tuntuuko kahdeksan päivän ympärivuorokautinen ”työpaikalla” oleminen raskaalta.

Käytännössähän kahdeksan päivää tarkoittaa neljää risteilyä Helsingistä Tukholmaan. Ensimmäinen matka menee aina nopeasti tilanteen tasolle pääsyä yrittäessä. Toinen matka alkaa olla jo rutiinia. Kolmas matka tuntuu yleensä ihan turhalta: johan täällä on monta päivää oltu eikä vielä edes voi ajatella, että olisi viimeinen matka menossa! Kun kolmannesta matkasta kuitenkin selviää ja edessä on enää neljäs ja viimeinen matka, tuntuu jo voittajalta. Viimeinen matka meneekin sitten kotiinpääsyä ajatellessa ja suurta helpotusta tuntiessa. (Ja ne, jotka tekevät rytmiä kymmenen vapaalla ja kymmenen töissä kertovat, että viidenteen matkaan mennessä on jo niin laitostunut, että se menee rutiinilla läpi melko nopeasti, mutta ne kaksi lisävapaapäivää tuntuvat sitten sitäkin nautinnollisimmilta.)

Koska kahdeksan päivän aktiivista työrupeamaa seuraa kahdeksan päivän totaalinen aivojen nollaaminen, ei työ loppujen lopuksi ole kovin raskasta. Itse olen taipuvainen jatkuvaan stressaamiseen töissä ollessani, mutta kotiin päästyäni osaan kyllä unohtaa koko työpaikan olemassaolon täysin ja keskittyä rentoutumaan.

Suurin syy, miksi rakastan laivan työrytmiä on se maailman mahtavin tunne, kun laiva tulee satamaan ja kävelen kassieni kanssa ulos laivasta. En usko, että kovin monessa muussa työssä tuntee kotiin pääsystä yhtä suurta riemua! Aivot voi nollata täysin, lomafiiliksen voi kääntää päälle ja ihan vaan iloita siitä, että pääsee kotiin. Monessa ”tavallisessa” työssä kun on aikalailla itsestäänselvyys usein, että aina työpäivän päätteeksi pääsee omaan kotiin. En ole koskaan ennen osannut arvostaa kotia ja omaa rauhaa niin paljon, kuin mitä nyt olen sitä oppinut arvostamaan ja se on aivan mahtavaa. Tätä fiilistä en vaihtaisi!

Moni oli tosiaan toivonut lisää postauksia työhöni liittyen, joten tässä tuli muutamille teistä vastauksia. Jos teillä on toiveita, niin kertokaa ihmeessä, millaisia laivapostauksia tarkemmin ottaen toivoisitte!

Edelliset laiva-aiheiset postaukset löytyvät täältä.

Ja niin, kysyä saa jälleen, jos aiheesta jotain tuli mieleen!

Lopuksi en vaan voi tehdä muuta, kuin laittaa tähän yhden maailman kamalimmista kappaleista ihan vaan kaiken sen huumorin vuoksi:

Kommentit (16)

  1. Joonas

    Seilaatkos Serenadella vai Symphonylla? Aion isona itsekkin laivalle töihin. 🙂

Kommentoi »

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *