Ostolakossa-kosmetiikkablogi
Ostolakossa-kosmetiikkablogi

Huulirasvaremontti

Superhuulituotteeni Biothermin (valitettavasti juuri lopetettu) Nutrisource Levres on jälleen kulunut loppuun, mutta onneksi näitä on vielä yksi kappale jemmassa.

Olen ylistänyt tätä blogissani jo niin monesti (mm. täällä ja täällä), mutta tätä ei vaan voi ylistää liikaa! Käytän tätä aina yötä vasten ja normaalisti yksi purkki riittää käytössäni seitsemän kuukautta. Aknelääkkeiden aikana jouduin kuitenkin lotraamaan tätä reilusti ja jokailtaisessa käytössä tämä kesti ”vain” viisi kuukautta. Ja koko lääkekuurin ajan huuleni pysyivät tämän ansiosta hyvässä kunnossa ja saatoin meikata niitä normaasti.

Olen niin katkera L’orealille, että he menivät lopettamaan näin loistavan tuotteen! Onneksi minulla on näitä vielä yksi jäljellä, mutta ensivuoteen mennessä minun on luultavasti kuitenkin löydettävä toinen tuote, joka kykenee korvaamaan tämän. Etsinnät ovat olleet aktiivisina käynnissä, mutta eivät ole vielä tuottaneet tulosta.

Jos kuitenkin saatte tätä vielä jostain käsiinne, suosittelen kokeilemaan! Paras huulirasva ikinä ja veikkaan, että aika moni voi yhtyä tähän mielipiteeseeni (hintaa n. 20 euroa / purkki).

Tilasin Strawberrynetistä kokeeksi tämän seuraajaksi aikoinaan Muradin Soothing Skin and Lip Care -huulirasvan, joka kuulosti lupaavalta, mutta ei sitten osoittautunut mitenkään erityiseksi tuotteeksi. Kosteutti ja pehmitti ihan kelvollisesti, mutta yötä vasten käytettynä huuleni eivät olleet aamun koittaessa muuttuneet taianomaisen pehmeiksi samalla lailla kuin Biothermin huulirasvan kanssa.

Itseasiassa päädyin lahjoittamaan tämän eteenpäin äidilleni, sillä vaseliinisen tuoksun läpi puskee todella keljuna tuoksu, joka muistuttaa energiajuomaa. Inhoan energiajuomia ja niiden tuoksua (hajua!) ja esimerkiksi Batteryn haistaminen saa minulle aina kylmät väreet pystyyn. Tämän vuoksi en kyennyt itse käyttämään tätä huulirasvaa kovin kauaa.

Uuden Nutrisourcen lisäksi jemmoistani löytyy vielä Pirkan väritön Mustikka huulivoide sekä kaksi meikeiksi laskemaani värillistä huulirasvaa, eli Pirkan Karpalo huulivoide ja Labellon Angel Star. Yritän malttaa ensin kuluttaa Pirkan Mustikka huulivoiteen pois yökäytössä ja aloittaa sitten taas etsinnät uuden HG-huulirasvan löytämiseksi.

Ja kun huulirasvoista nyt kerran puhuttiin, niin hankin itseasiassa juuri wannabe-insinöörille uuden huulirasvan ja tein valinnan tietysti täysin sillä perusteella, että mitä minä itse tahtoisin kokeilla… kieroa, mutta toimivaa.

MediSoftin Huulivoide vaikutti sisältönsä puolesta todella lupaavalta ja parin euron hintakin oli varsin sopiva (ja tässä tapauksessa pakkauskin näytti sopivalta sen uudelle omistajalleen).

Kun sitten kokeilin tätä huulilleni sain huomata, ettei tämä todellakaan ollut ollenkaan sitä, mitä minä itse huulirasvaltani haluan. Siis tämähän on ihan kuin voidetta (ja tuoksuikin ihan perusvoiteelle)! Kuvittele sitä tunnetta, kun laitat tavallista perusvoidetta huulillesi: voide katoaa huulille ja huulet tuntuvat minun makuuni jotenkin vain hassuilta eivätkä yhtään siltä, miltä niiden kuuluu minusta tuntua huulirasvan laiton jälkeen. Tuntuu, että tätä saisi olla kokoajan lisäämässä.

Periaatteessa tämä piti huulia pehmeänä, mutta mikään ihmetuote tämä ei huulillani ollut. Tavallinen, ihan hyvin kosteuttava huulirasva niille, jotka inhoavat sitä perinteistä huulirasvan tuntua huulillaan, mutta joiden huulet eivät tarvitse mitään superhoitoa. Uusi omistaja tykkäsi, mutta minä en niinkään. (Uutta omistajaa tosin epäilytti, voiko tämä olla tehokas, kun huulilla ei pahemmin edes tunnu mitään.)

Mitä huulirasvoja teiltä löytyy käytöstänne tällä hetkellä? Esitelkää ja kommentoikaa niin hyviä kuin huonoja varastojenne kätköjä!

Kommentit (58)

  1. Anonyymi

    Body Shopin Vanilla lip balm on ollut kestosuosikki jo vuosia. Mukavan tahmaista, eikä livistä huulilta. Paksu ja kosteuttava. Vaseliinimainen olomuoto, mutta sivussa lievä vanilijan tuoksahdus.

  2. Trifoliata

    Muutaman mainitseman Bevita R:n olen huomannut aivan uskomattoman hyväksi tavaraksi! Yöksi jätettynä on saanut minulla keväällä (minulla heittää huulien kosteustasapaino häränpyllyä aina vuodenajan vaihtuessa) aikaan saman efektin kuin nutrisource sinulla rottakuurin aikana. Eli aamulla saa hieroa niitä pehmeitä repaleita irti. (on muuten mahtava tunne!) Sisältää Bepanthenin tapaan B5-vitamiinin esiastetta, mutta koostumus on aivan toisenlainen. Tuote on sitkompaa ja väritöntä. Bevitaa valmistaa Orion pharma ja saatavilla apteekista. Minullakaan ei Bepanthen oikein saa mitään aikaiseksi, huulien ympärys menee näpylle, eikä se tavara edes pysy huulilla (huulirasvassa aika toivottava ominaisuus).

    Koska sinua kuitenkin kiinnostaa, INCI näyttää tältä: Petrolatum, Hydrogenated polydecene, cetyl alcohol, butylene glycol, panthenol, isocetyl alcohol, ceramide 3

    http://www.bevita.fi/bevita_r.html

    Jos (tai no.. kun) tilaat Oriflamen kokeilupaketin, lisää siihen myös oriflamen vihreä foot care jalkarasva. yli kahdeksankymmppinen isoäitini vannoo sen nimeen kaiken yli, vaikka on kokeillut oikeastaan koko Schollin jalkatuoteperheen läpi. Täytyy myöntää että olen samaa mieltä. Foot Care sisältää jotain mineraaliöljyä, mutta minua ne eivät juuri jalkapohjissa haittaa, mikäli karhea kantapää saadaan yhdellä rasvauksella pehmeäksi kolmen päivän ajaksi. (eikä sillä kyllä ole mitään tekemistä jonkun helokin ja kamomillan kanssa kuten tuotekuvaus väittää :D) Tuota ei löydy laukun pohjalta, joten INCI jää luettelematta.

    http://fi.oriflame.com/products/product-detail.jhtml?prodCat=body&prodFilter=ptbdfootcreams&prodCode=1819

  3. Mari

    Miramen vihreäkorkkinen huulirasva on ihana ja hyvä.. Se on niin mukavan viileä ja raikas huulilla. (: Sitten tuo pirkan mustikka huulirasva on käytössä.. Pidän kovasti tuoksusta, vaikka on aika mieto. – H&M:ltä ostanut jotain "hömpötyksiä" myös, tuoksuvat hyvälle, mutta katoavat huulilta nopeasti.
    Tällä hetkellä minulla ei ole muita käytössä, vaikka yleensä on vaikka ja mitä..

Kommentoi »

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *