Ostolakossa-kosmetiikkablogi
Ostolakossa-kosmetiikkablogi

Huiveja ja sidontaa

Tänään on luvassa hieman erilainen videopostaus, kuin mihin blogissani ollaan totuttu. Halusin kuitenkin tehdä postauksen aiheesta, sillä vaikka kyseessä ei olekaan kosmetiikkatuote, on se silti erittäin lähellä sydäntäni. Toivottavasti saatte postauksesta vinkkejä ja ideoita, joita voitte itse soveltaa omassa käytössänne!

Kiinnostuneille tiedoksi, että oma huivini on ostettu ihan vähän aikaa sitten Lindexin alesta, jossa samoja huiveja oli myynnissä myös valkoisena (jollaisen itsellenikin myös nappasin). Olen nähnyt huiveja myynnissä vielä monissa Lindexeissä, eli eikun alerekkejä kurkkimaan!

Pahoittelen pientä mahdollista niiskutusta, vuotuisen syysflunssan kuume on lähtenyt, mutta niiskuttelu vielä jäänyt.

PS. Video on muuten kuvattu Canonilta lainaan saamallani kääntyvällä näytöllä varustetulla PowerShot G12 -kameralla, josta olen ollut täysin hurmoksessa!

Lähden tänään kymmeneksi päiväksi Englantiin viettämään laatuaikaa Englantilaistuneen Herrasmieheni kanssa, joka ymmärtää kameroiden päälle huomattavasti tätä neitiä enemmän ja saakin näin ollen pitää pikaisen intensiivikurssin minulle kameran eri ominaisuuksien käytöstä. Kamera on jo nyt antanut minulle niin paljon uutta intoa blogijuttuihin, että tulen varmasti teidänkin iloksenne investoimaan omaankin kappaleeseen, sillä tämän kameran jälkeen mitkään vanhalla Ixus S130 -pokkarillani otetut kuvat eivät enää tunnu miltään…

Kommentit (50)

  1. Anonyymi

    Huivia käyttäessä ihmisestä tulee ikävän tasapaksu, koska kaula katoaa näkyvistä. Kaula on paksumpi kuin pää ja melkein hartioiden levyinen. Ei oikein sovi suomalaisille lyhytkaulaisille ja pyöreänaamaisille naisille.

  2. Minna

    Tosi upea juttu, ja olet itsekin aivan ihana!

  3. vaname

    Heippa! Olen lukenut blogiasi jo melko kauan, tosin en niin aktiivisesti kun haluaisin (kiireet, ne kiireet :D). Tämä oli jokatapauksessa ensimmäinen videopostaus, jonka itse näin ja WAU!! Ensinäkin hieno "oppitunti" ja varsinkin ihana Virve! Olet niin luonnollinen ja kaunis liikkuvassa kuvassa 🙂 Lisää näitä!

  4. Marianna

    Kiva video mutta mieleen tuli heti Wndy, sillähän on melkeinpä samanlainen video ja samat sidontatyylit. Eikö olis reilua mainita mistä olet sitomistyylit napannut? Ihana blogi ja söpö toi muotovaahtonokare tuola alahaalla =)

  5. masa

    Tuli tässä tosta videosta mielee, katoin joskus pienenä jotaki ohjelmaa missä kerrottiin, että sormus pujotetaan huiviin, jolloin jos se sidotaan selän taakse, rintojen kohdalle, niin siitä tulee ns sellainen bikini yläosa. 🙂

Kommentoi »

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *