Ostolakossa-kosmetiikkablogi
Ostolakossa-kosmetiikkablogi

Herkkä-hempeä-naisellinen

Kuten olen kertonut, käytän nudelakkoja todella vähän. Tai oikeastaan pitäisi puhua imperfektissä ja sanoa, että käytin, sillä tilanne on hieman muuttunut.

Olen ennen vältellyt Essien kynsilakkoja myös siitä syystä, että minulla on ollut sellainen mielikuva, että merkki on vaan täynnä erilaisia nudelakkoja ja klassisia sävyjä silloin tällöin vaihtelevien trendikkäiden kausisävyjen ohella.

No, asia ei taida olla ihan näin ja vaikka olisikin, olisi se minulle täysin ok, sillä olen nyt innostunut Essien nudesävyistä.

Uusin innostukseni on Lorealilta saamani Essien kevätkokoelman A Crewed Interest, joka on ihana persikkaan taittava nudesävy.

Ihanaa lakassa on sen koostumus, joka on shimmeritön creme.

Tykkään aivan erityisesti siitä, että lakka on nudesävy, mutta silti peittävä. Yksikin kerros on jo melko peittävä ja kuvissa lakkaa on kynsillä kaksi kerrosta.

Tämä on jotenkin aivan ihastuttavan naisellinen ja tyylikäs lakka ja jotenkin minulla on nyt vaan menossa sellainen ”ah, olen herkkä, hempeä ja naisellinen” -kausi mitä kynsilakkoihini tulee.

Onko jollain muilla menossa samanlainen kausi? Kolahtaako lakka kenenkään muuhun?

Kommentit (9)

  1. Heini

    Tää nyt ei liity mitenkään aiheeseen mutta niin! https://www.facebook.com/profile.php?id=100003377613353&sk=wall
    eikös tää kuva oo sun blogista napattu, ihan semmonen muistikuva ois 😀 aattelin näin vaan infota että jos sattuu kiinnostamaan ja muistan oikein!

    • virve

      Kiitos, että kerroit asiasta! Oma kuvanihan se siellä… 🙂

  2. Anonyymi

    mulla menossa jo vuoden alusta asti alkanut creme-kausi! 😀 kylläkin käytän myös värikkäitä, mutta ehdottomasti shimmerittömiä lakkoja koko ajan :p rakastan! Erityisesti natural coden sweetie on aivan ihana barbie-matta-pinkki <3 ja dependin mattaiset lakat ovat myös kovassa käytössä..

  3. hanska

    mulle iskee hempeä ja naisellinen kausi aina inken tapaan kesällä. rokkikynnet vaihtuu silloin hempeään lilaan tai herkkään nudeen. syytä en kyllä tiedä. mutta nyt kun katselin noita kuvia alkoi tehdä mieli vähän kokeilla nudelakata kynsiä. tai laittaisko kuitenkin vähän synkempää vielä 😀

Kommentoi »

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *