Ostolakossa-kosmetiikkablogi
Ostolakossa-kosmetiikkablogi

Haikeat jäähyväiset Bangkokille

Ostolakossa Bangkok asuminen

Haikea on se sana, joka kuvaa parhaiten olotilaani tänään. Oloni on haikea, sillä tänään on viimeinen päivämme Bangkokissa ja huomenaamulla kukonlaulun aikaan hyppäämme taksiin kohti Bangkokin kansainvälistä lentokenttää, josta lennämme Kööpenhaminan kautta illaksi kotiin Tukholmaan. Heti maanantaiaamuna palaan ruotsalaiseen arkeeni ja istun taas tukholmalaisella konttorilla sijaitsevan työpöytäni ääreen. Kaikki ympärilläni jatkuu ihan kuin en koskaan olisikaan ollut poissa, mutta minusta tuntuu, että viimeisen puolen vuoden aikana on tapahtunut valtavasti.

Kuvittelin olevani jo tottuneempi haikeuden fiilikseen, sillä olen kokenut sen usein. Se on se erityinen tunne, kun elämässä tapahtuu jokin iso muutos, jonka tietää järjellä olevan hyvä asia, mutta joka saa silti aikaan tunteen siitä, että ikävöi jo valmiiksi etukäteen jotakin, mistä joutuu luopumaan.

Minun haikeat hetkeni liittyvät oikeastaan kaikki muuttoihin. Vahvin haikeuden hetkeni on ollut, kun muutin pois Lontoosta. Päätökseni vuoksi minulla muuttui kertaheitolla kaikki ja elämä Tower Bridgen liepeillä sijainneesta asunnosta, parisuhteesta sekä hyväpalkkaisesta ja paljon vapautta tuovasta laivatyöstä vaihtui hetkessä sinkkuelämään Vantaan koivukyläläisessä soluasunnossa aikuiskoulutustuen turvin.

Se haikeuden tunne, jota Lontoossa viimeistä iltaa viettäessäni ja Tower Bridgen valoja yksin katsoessani tunsin oli kurkkua kuristavaa, kyyneleet silmiin saavaa ja vatsaa kouristavaa. Tottakai tänne voi vielä palata, mutta koskaan enää elämässäni asiat eivät tule olemaan juuri näin. Mietin, valitsinko typerästi, sillä missään ei ollut mitään vikaa ja elämäni olisi vain voinut jatkua samanlaisena kuin ennenkin, jos olisin sitä halunnut.

Ostolakossa Bangkok asuminen

Isot muutokset ovat kuitenkin hyvä asia. Jos sitä muutosta ei olisi tapahtunut, en olisi taatusti tässä. En olisi valmistunut estenomiksi, päätynyt uudelleen Lontooseen vaihto-oppilaana, tutustunut nykyiseen puolisooni, muuttanut Ruotsiin, päätynyt elevenille töihin ja istuisi nyt kirjoittelemassa näitä sanoja Bangkokissa sijaitsevasta vuokra-asunnostamme, jossa olen saanut viettää tuon ihanan ruotsalaisen puolisoni kanssa viimeiset puoli vuotta etätöitä tehden.

Uskon, että kun yksi ovi sulkeutuu, toinen avautuu. Joskus siellä pienessä välieteisessä voi olla vähän tuskaista odottaa, mutta tavallisesti se odotus kyllä palkitaan. Jos vain uskaltaa tehdä päätöksiä, niin uskon, että elämä kyllä kantaa – kunhan nyt ei ihan idioottimaisuuksia kohti tietoisesti suuntaa.

Haikeuden tunteessa se suurin ajatus minulla ainakin onkin juuri se, että vaikka voisinkin fyysisesti palata jonnekin, ei mikään enää koskaan ole silti täysin samalla tavalla.  Kokemus on opettanut, että se on loppujen lopuksi ihan hyvä juttu, mutta silti se pieni ääni sisälläni sanoo, että voisipa tämä, mitä minulla juuri nyt on vain jatkua ikuisesti. Ihan oikeasti en sitä haluaisi, sillä tylsistyisin kuoliaaksi ilman jännittäviä muutoksia, mutta silti olisi ihanaa saada venyttää yhtä hetkeä edes hieman.

Ostolakossa Bangkok asuminen

Kun joskus mietin jotain isoa päätöstä, sanoi äitini minulle, että ”Virve muista, että ihminen kiintyy vaikka vanhoihin villasukkiin jos tietää, että niistä pitää luopua”. Okei, sittemmin olen tullut todenneeksi, että kiinnyn melko vähän esineisiin, mutta sitäkin enemmän kyllä illuusioihin tietyistä hetkistä, joina kaikki on niin hyvin. Välillä pitääkin vai rohkeasti päättää, että jos uskaltaa tehdä jotain, voivat asiat sen jälkeen olla jopa hieman paremmin. Vanhat villasukat ovat kotoisat ja ihanat, mutta liukuestesukilla pääsee pinkomaan paremmin.

Täältä Bangkokista takaisin Ruotsiin paluu ei tietenkään ole mikään rohkea päätös vaan välttämätön käytännön juttu, sillä viisumimme menee umpeen ja mieheni haluaa palata erään työprojektinsa pariin. Tänne muutto oli se suurempi päätös, sillä se tarkoitti, että ensin sen varjolla irtisanouduin työstäni (johon sittemmin kuitenkin jäin, kun työkuvioni suunniteltiin irtisanoutumiseni aikaansaaman rohkean avautumiseni jälkeen uusiksi), mieheni sanoi ei työprojektille ja vuokrasimme etänä asunnon meille vieraasta kaupungista ja maasta. Se oli kokonaisuudessaan sarja ihan hulluja päätöksiä, mutta niistä kaikista seurasi pelkkää hyvää.

Ostolakossa Bangkok asuminen

Viimeiset päivät olet kävellyt kaupungilla sen ärsyttävän haikeuden fiiliksen vallitessa. Olenko juuri tässä paikassa nyt viimeistä kertaa? Saankohan enää koskaan tehdä juuri tätä juttua uudelleen? Tulenkohan enää koskaan uudelleen tänne? 

Muistan, kun muutin pois Lontoosta ensimmäistä kertaa. Olin viimeiset viikot jotenkin totaalisen jumittunut kotiin, sillä tuntui, että minulla on kaikista suosikkipaikoistani niin ihania muistoja, etten halunnut mennä niihin paikkoihin enää viimeistä kertaa ”pilaamaan” niitä mielessäni olleita muistoja. Kaikki ihanat paikat olisivat vai menneet ajatuksissani pilalle, jos olisin mennyt niihin yksin parkumaan yhden aikakauden loppua.

Ostolakossa Bangkok asuminen

Vaikka minulla tuleekin ikävä monia asioita Bangkokissa, olen silti ollut pari viime viikkoa itseasiassa jopa aika innoissani Ruotsiin paluusta. On tavallaan jotenkin ihanaa saada palata siihen omaan turvalliseen kuplaansa, jossa kaikki sujuu tutulla tavalla päivästä toiseen, mutta johon on luvassa pieniä jännittäviä muutoksiakin. Aina välillä on mukavaa käydä vähän seikkailemassa maailmalla, mutta palata sitten siihen omaan arkeen. Joskus aiemmin ajatus siitä, että tekisin aina etänä töitä ja matkustelisimme ympäri maailmaa tuntui kiehtovalta, mutta täytyy myöntää, että juuri nyt ainakin on ihan mukavaa palata siihen omaan kiintopisteeseen. Jos siis joku sanoisi, että olisi täysin okei, että jäisin Bangkokiin vielä kolmeksi kuukaudeksi sanoisin varmasti, että taidan kyllä oikeasti haluta jo palata kotiin Ruotsiin.

Minulla on mielessä vielä useita Bangkokiin ja Thaimaahan liittyviä postauksia, jotka mahdollisesti haluaisin jossakin vaiheessa vielä julkaista, mutta jos teillä on mielessä jotain erityistä, mistä olisitte halukkaita kuulemaan niin kertokaa. Otan erittäin mielelläni postausideoita vastaan!

Ostolakossa Bangkok asuminen

Onko teidän elämässänne tapahtumassa jotain isoa muutosta?


Lue myös:

Näin sujuu elämä läppärityöläisenä maailmalla

Tällainen on Bangkokin kosmetiikkatarjonta

TOP 5 mieltä kaihertavat asiat Thaimaassa

Parhaat kosmetiikkatuotteet – nämä ovat lemppareitani

Kommentit (14)

  1. Maruzella

    Hei, sinä kun tiedät kosmetiikasta kaiken niin voitko kertoa mikä aine tekee markettien hiusvärien hoitoaineista niin mahtavia. Upeampaa olisi jos voisit mainita jopa jonkun merkin joka vastaisi näitä hiusvärien hoitoaineita.

    • Virve Vee

      Usein ne on tehty erittäin selvittäviksi käyttämällä runsaasti hiuksia selvittäviä silikoneja, jotka tekevät hiuksista välittömästi erittäin sileän tuntuiset. Yhdessä runsaan määrän öljyjä ja muita hiuksia ravitsevia aineita kanssa ne tekevät käsitellyistä hiuksista hyvin pehmeät ja sileät. Valitettavasti minulla ei oikein ole tähän hätään heittää mitään tuotesuositusta kuitenkaan. :/

    • pallonenä

      Toivottavasti ei haittaa, vaikka vinkkaan yhden hoitiksen eli tämän:

      http://www.schwarzkopf.fi/fi/brands/haircare/gliss/fiber-therapy/conditioner.html

      On niin silottava ja selvittävä ja hoitava, että kertakäytöllä teho riittää viikoksi. Mulle ihan liian tehokas (eli tekee mun hiuksista liian sileät ja sen vuoksi liukkaat), mutta jos tämän tyyppistä etsii niin takuulla toimii. Hintaakin on vain n. 3,- ja puteli riittää ikuisuuden.

    • Virve Vee

      Kiitos, että vinkkasit! Tätä täytyy itsekin kokeilla! 🙂

Kommentoi »

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *