Ostolakossa-kosmetiikkablogi
Ostolakossa-kosmetiikkablogi

A face without freckles is like a sky without the stars?

Tänään puhun aiheesta, jonka kanssa minulla kesti lähes 20-vuotta päästä sinuiksi. Tänään puhun nimittäin pisamista.

”Oi, pisamat on niiiiin söpöjä!” huudahtavat ihmiset usein. Tai tarkemmin sanottuna yleensä ne, joilla ei niitä ole.

Minulla on pisamia. On ollut aivan lapsesta saakka enkä ole koskaan pitänyt niitä ”söpöinä pisamina”. Minusta söpöt pisamat ovat niitä, joita ilmestyy poskipäille ja nenänvarteen yksittäisinä pieninä suloisina laikkuina antamaan pirteyttä ilmeeseen.

Minun pisamani eivät kuitenkaan ilmesty noin. Talven pimeinä kuukausina ne katoavat suureksi osaksi (eivät kuitenkaan täysin) ja auringonsäteiden taas ilmestyttyä ne voimistuvat muuttuen nenänvarressani (minusta ainakin) yhdeksi isoksi pisamaksi. Kaupan päälle saan sitten vielä ylähuuleeni yläpuolellekin muutamia. Ja poskipäille. Ja jos oikein hyvä tuuri ja rankka porotus käy niin leukaankin saattaa muutama eksyä.

Ihan pienenä olin melko sinut pisamieni kanssa. Idolini oli Peppi Pitkätossu ja minulla oli juurikin tällainen puku ja peruukki, joihin pukeutuneena huijasimme ystävieni kanssa yhdessä yhtä naapurin pikkutyttöä, että olen ihan oikea Peppi Pitkätossu. Silloin pidin pisamiani cooleina.

(Itseasiassa ensikosketukseni nykyiseen työpaikkaani taisi olla se, kun kaksikymmentä vuotta sitten kuljin siellä vasta ostetussa asussani Peppi Pitkätossuksi pukeutuneena…)

Kouluikäisenä en ollut yhtään sinut niiden kanssa. En alkanut ala-asteella meikkaamaan peittääkseni finnejä vaan peittääkseni pisamani. Lappasin kasvoilleni tolkuttoman läjän pakkelia meikkivoiteen, peiteaineen ja meikkipuuterin yhdistelmänä läpi koko teini-ikäni ihan vaan siksi, että vihasin pisamiani. Ja pisamathan on sitäpaitsi varsin hankalia peittää, jos ne ehtivät saada auringossa vahvistusta. Silloin ne näyttävät peitettynä lähinnä tuhkaisen harmailta… Muistan myös, että ala-asteella joku ilkimys kehtasi haukkua niitä kärpäsen kakaksi.

Teini-iässä välttelin aurinkoa pisamieni takia yleensä viimeiseen asti. Muistan jopa, kuinka kerran menetin hermot siihen, kun ne SPF50 voideKERROKSENkin alta voimistuivat ja vedin lopulta niiden päälle auringossa oleskellessa laastarin ihan vaan, jotta ne pysyisivät suojassa…

Pisamat myös rajoittavat mielestäni hieman ehostamista. Jos pisamia on paljon, ovat kasvot jo valmiiksi hieman ”täyden” näköiset eikä esimerkiksi voimakas ja villi silmämeikki välttämättä näytä yhtä hienolta kuin tasaisemman väristä taustaa vasten maalattuna. Jos siis tahdon tehdä kevyttä ehostusta voimakkaamman meikin, kuuluu siihen ehdottomasti pieni pohjan tasoitus ja sitäkautta pisamien häivytys. Ja pisamien näkyminen tuo kasvoille helposti jo sen verran ”lämpöä”, että viileämmät silmämeikit ja huulipunat on minun ihollani jätettävä silloin helposti pois.

Itseasiassa monikaan tutuistani ei ole aina tiennyt minulla edes olevan pisamia, sillä peitin ne ennen aina töihin tai kavereiden kanssa rientoihini lähtiessäni!

Nyt voin kuitenkin vihdoin sanoa, että viimeisen reilun vuoden aikana olen tullut sinuiksi pisamieni kanssa. Ne eivät enää ole ärsyttävä juttu (no okei, olen salaa kateellinen niille, joilla on täydellisen tasainen ja pisamaton iho…) ja voin ihan hyvin esiintyä julkisesti niitä peittämättä (mikä ennen ahdisti kovasti). Suostun jopa olemaan töissä ilman meikkipohjaa pisamat vilkkuen kokematta sitä ongelmaksi. Eli ilmeisesti ne eivät enää ole minulle ylitsepääsemätön ongelma vaan olen hyväksynyt ne osana persoonaani.

Minusta pisamat ovat söpöjä. Ja on paljon helpompaa yrittää olla söpö kuin kaunis, sillä söpöys on persoonallisempaa.

(Valokuvissa pisamani muuten näkyvät hieman vähemmän.)

Mikä teidän suhtautumisenne on pisamiin? Tykkäättekö vaiko ette? Onko teillä niitä? Haluaisitteko, että on tai ei ole?

(Saitte tässä samalla muuten pienen pisamien täyteisen tiivistelmän Kreikan lomastani.)

Kommentit (47)

  1. Anonyymi

    Rakastan mun pisamia ja oon aina rakastanut! Mä en ylipäänsä ole koskaan tajunnut, miksi pisamat on jonkun mielestä jokin kauneusvirhe. :O Mun mielestä se on jokseenkin silmienväriin tai hiuslaatuun verrattava juttu, osa sitä kokonaisuutta. 🙂 Mä en rusketu, tuun vaan pisamaiseksi mut mitäs sen väliä.

  2. Karhunvatukka

    Se onkin jännää, että miten ne pisamat on paljon kivempia jollain muulla kuin itsellä. Monasti sitä huomaa ihastelevansa pisamaisia ihmisiä, mutta omaa pärstää kattellessa lähinnä hirvittää. Ja se selittelyiden määrä, miksi omat ovat niin paljon kamalammat kuin muiden.

    Itekkin syyllistyn samaan, mutta mulla pisamia on ympäri naamataulun ja ne on hyvin tummia. Ilmesesti hyvinkin vaalean ihoni takia pineikin auringon paiste saa ne mustumaan. Ja sitten saa olla taas selitämässä ihmisille että "ei, ei mulla mitään mustaa ole naamassa. Ne on vaan pisamarykelmiä." :/

Kommentoi »

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *