Ostolakossa-kosmetiikkablogi
Ostolakossa-kosmetiikkablogi

Essie Good to Go

Ostin joku aika sitten kokeiluun Essien Good to Go -pikakuivattajan ja moni onkin kysellyt tuomiotani siitä. En pidä teitä jännityksessä siihen saakka, kunnes pullo vihdoin joskus hamassa tulevaisuudessa loppuu, vaan kommentoin sitä uteilaille jo nyt.

Ensinnäkin minun oli jotenkin todella hankala saada tätä siveltimeen sopiva määrä. Jos pyyhin vain siveltimen toisen puolen pullon sisäpintaan ennen kynnelle levitystä, tuntuu lakkaa tulevan liikaa, mutta jos taas pyyhin siveltimen molemmat puolet, tulee lakkaa liian vähän. Lisäksi pullon suuaukko on mielestäni melko iso kapeaan siveltimeen nähden ja lakkaa varastoituu siveltimeen ja sen varteen melko reilusti ja jotenkin sitä vain tulee hieman liikaa helposti kynnelle, mikäli annostelussa ei ole tarkkana. Tämä paksuhko pikakuivattajakerros näkyy välillä kynsillä näin, mikäli sen on levittänyt hieman huolettomasti:

Näyttää siis siltä, kun päälle olisi huitaissut yhden huolimattoman lakkakerroksen ja joku alue olisi jäänyt yhtä kerrosta vähemmälle lakkailulle. Tämä kertonee jo jotain siitä, kuinka paksuhkon pinnan Good to Go helposti kynnelle jättää, mikäli annostelun kanssa ei ole tarkkana (mikä tosiaan on hankalaa, sillä ainetta aina ilmestyy jostain päin sivellintä tai jos siveltimen pyyhkii huolella, ei lakka sitten taas välttämättä riitäkään koko kynnelle…). Toisaalta pullon tyhjentymisen myötä lakkaa tulee kokoajan yhtä helposti, toisin kun taas MavaDryn pienemmässä pullokoossa, jossa saa puolen välin jälkeen alkaa jo hieman kikkailemaan pullon kääntelyn kanssa.

Good to Go kuivuu hyvin nopeasti kosketuksenkestäväksi, muttei yhtä nopeasti iskunkestäväksi kuin suosikkini MavaDry. Tämä siis tarkoittaa, että vaikka lakkaa voikin koskea, jää siihen helposti painaumia ja rannuja, mikäli kynsiä kolhii johonkin. Itseasiassa minusta tuntuu, että tällä kestää välillä jopa pieni ikuisuus kuivatta lakka myös iskunkestäväksi ja hyvin usein onnistun sotkemaan lakkaukseni juurikin näin, vaikka olisinkin antanut lakkojen kuivahtaa jo melko hyvin ennen Good to Go:n kynnelle laittoa:

Toki näin kävi MavaDrynkin kanssa, mikäli lakkakerrosten ei antanut niiden välillä ja ennen pikakuivattajan laittoa kuivua tarpeeksi, mutta tämän kanssa samalla aikataululla kuin MavaDryn kanssa tehty lakkaus homma päättyi usein näin.

Kiilto on kuitenkin todella kaunis ja tämä saa lakan kestämään kynsissä kauniina pitkään. Ei mikään huono tuote, mutta minun kynsissäni tämä ei valitettavasti kyennyt voittamaan MavaDryta, joka vaan kykenee hoitamaan homman kynsissäni kaikin puolin Good to Go:ta paremmin.

Oma lakkani on kohta puolillaan ja onnekseni voin sanoa, ettei paksuuntumisen merkkejä näy koostumuksessa ainakaan vielä. Kun nimittäin omistin samankokoisessa pullossa tulleen Poshen pikakuivattajan, alkoi sen koostumus paksuuntumaan ja muuttumaan purkkamaisemmaksi (siirappinen oikeastaan lienee parempi sana) pullon puolivälin paikkeilla (muuten Poshe oli aivan loistava). Pullosta jäi muistaakseni 1/3 käyttämättä, vaikka käytinkin lakkaa aktiivisesti.

Mitä mieltä te olette olleet tästä pikakuivattajasta? Kertokaahan kokemuksianne myös muista pikakuivattajista! Itselläni on listattuna läjä pikakuivattajia, joita tahtoisin päästä kokeilemaan.

Kommentit (19)

  1. Plaz^

    Mä vannon Seche Viten nimeen!
    Toinen pullo menossa tällä hetkellä puolessa välissä.
    Ensimmäistä pulloa en saanut käytettyä ihan loppuun asti koska se paksuuntui.Ei tainnut ihan 1/3 olla jäljellä kun se alkoi paksuuntua ja viimeisillä käyttökerroilla sudista lenteli ilmassa läpinäkyviä rihmastoja 🙂
    Poshe mulla on seuraavana kokeiluvuorossa.

  2. juárez

    Tämä kommentointi ei normaaliin tapaani koske taaskaan kyseistä kirjoitusta vaan tämä koskee taannoin kommentoimaani Pirkan kosteusvoidetta. Varoitan jo nyt alkuun, että tämä tulee olemaan pitkähkö mutta kenties joitakin ihmisiä kiinnostava.

    Minun täytyy sanoa että olin todellakin hätäinen antaessani tuotteelle (Pirkka Q10 päivävoide) tuomion nimittäin se on nyt päivittäisessä käytössä osoittautunutkin ihan joksikin muuksi ja voin ilolla kertoa että on kyllä kokeilemisen arvoinen tuote ja enemmänkin!

    Lähtökohtana on kuiva ja herkkä iho (jotkut alan ihmiset sanovat, että tämmöinen iho on "hetkellinen poikkeustila ihossa, mikä tulisi korjata oikeilla tuotteilla", mutta minä en ole ainakaan saanut 15 vuoden aikana ihooni ns. normaalitilaan vaikka olen kokeillutkin kaikkea paitsi kosmetiikan totaalista poisjättämistä) mutta tämä Pirkan päivävoide on tehnyt käytössä melkein ihmeitä. Ihoni on tällä hetkellä täydellisessä kunnossa ja ainoa asia minkä olen normaalirytmissäni muuttanut, on ollut tämän tuotteen lisääminen arsenaaliin.

    Itse voide on koostumukseltaan pehmeä, viileää, raikasta, emulsion ja voiteen välimaastosta olevaa tököttiä mikä levittyy iholle kuin unelma. Tuote imeytyy todella hyvin ja jättää ihon terveen näköiseksi, tasaiseksi ja kostean tuntuiseksi. Tuote ei tee ihoa täysin mattaiseksi mutta ei myöskään jätä ihoa rasvaiseksi ja siinä missä minulla normaalisti iho alkaa kiiltelemään nenästä, tässä tuotteessa ei kyseistä ilmiötä tapahdu. Mikä parasta, minun mielestäni ihossani esiintyneet (kuivuudesta?) johtuvat pienet rypyt ovat madaltuneet lähes olemattomiin.

    Jos minulla olisi HG-lista, tämä menisi siihen samantien ja en voi kun kummastella miten olen onnistunutkaan ostamaan tämän, alle 5 euroa maksavan kosteusvoiteen kaikkien niiden kymmenien, osa jopa satojen eurojen voiteiden seasta kiilaten kärkipaikkaan!

    Hyvin mahdollista että tällä lämpimällä ja aurinkoisella kesän alulla on ollut myös suotuisat vaikutukset herkkyyteen ja kuivuuteen taipuvaiseen ihooni mutta Pirkka päivävoide on silti ehdottomasti tehnyt enemmän! Edes aikaisempi suosikkini RENin herkän ihon päivävoide ei tunnu enää yhtä hyvältä. Tämä pirkka on jotenkin kosteuttavamman tuntuinen ja huomattavasti raikkaampi yllä ja siltikin auttanut paljon sävyeroihin ja kuivuuteen ilman minkäänlaisia herkkyysoireita.

    Bongasin tuotteen täältä (tietenkin) ja ihan voin vaikka vannoa että tuote saa faninsa jos kohille joskus sattuu ja kokeilua pukkaa…

    Kiitos (ja tämä lähtee miettimään seuraavaksi tätä uskomatonta, ajoittaista turhamaisuuttaan 🙂 )

    Ja jos joku haluaa käyttäjäkokemuksia Philosophyn hope i jar linjasta, sellainen paketti saapuu minulle mansikkanetistä näinä päivinä 🙂

  3. pannukakku

    Hei tilasin feeluniquesta ja sain tilauksen mukana näytteen Decleorin ultra-regenerating seerumista, en ole ikinä mitään seerumeita käyttänyt joten osaisitko sinä sanoa mielipiteesi tästä:
    SIMMONDSIA CHINENSIS (JOJOBA) SEED OIL, PRUNUS DOMESTICA FRUIT EXTRACT, CAMELLIA KISSI SEED OIL, PLUKENETIA VOLUBILIS SEED OIL, CHENOPODIUM QUINOA SEED EXTRACT, LINALOOL, MICHELIA ALBA LEAF OIL, HELIANTHUS ANNUUS (SUNFLOWER) SEED OIL UNSAPONIFIABLES, CITRUS AUTANTIUM AMARA (BITTER ORANGE) NEROLI OIL, ANTHERMIS NOBILIS FLOWER OIL, BOSWELLIA VARTERII OIL, DIPTERYX ODORATA SEED EXTRACT, HELICHRYSUM ITALICUM EXTRACT, LUPINUS, ALBUS SEED EXTRACT, LUPINUS ALBUS SEEC EXTRACT, ELAEIS GUINEESIS (PALM) OIL, IRIS FLORENTINA ROOT EXTRACT, TOCOTRIENOLS, TOCOPHEROL, LIMONENE, CITRONELLOL, GERANIOL, COUMARIN, BENZYL BENZOATE, FARNESOL, CITRAL

    Eli tuote on siis tämä
    http://www.feelunique.com/p/Decleor-Aromessence-Excellence-Ultra-Regenerating-Serum-15ml

    Kiitos kovasti jo etukäteen 🙂
    ps. eikös seerumi laitetakin kosteusvoiteen alle?

  4. Nimetön

    Anonyymi: Ei mene minusta parempaan MavaDrysta kuin kiillon suhteen. 🙂

    mr_spaceman: Seche Vite täytyy kyllä myös kokeilla. 🙂

    Karol: En ole innostunut noista suihkutettavista. Aineet ovat kuitenkin aika tujuja ja niitä menee tuossa väkisinkin iholle. Tykkään myös näissä lakoissa siitä, että ovat samalla päällyslakkoja ja parantavat lakkauksen kestoa. 🙂

    veeveera: Luulisi tehojen heikentyvän jos onnistuisi, mutta siis venyväksi siirapiksi menneitä en ole saanut normaaleiksi enää millään, vaikka ohennella olenkin yrittänyt. 🙂

    Anonyymi: Pitkäisiköhän antaa sitten tuollekin versiolle joskus mahdollisuus… hmm… 🙂

    Noora: Ja OPI:n tipat vaativat muutenkin sitten jo erillisen päällyslakan. :/

    Anonyymi: En ole itse innostunut noista suihkutettavista. Aineet ovat kuitenkin aika tujuja ja niitä menee tuossa väkisinkin iholle. Tykkään myös näissä lakoissa siitä, että ovat samalla päällyslakkoja ja parantavat lakkauksen kestoa. 🙂

    Anonyymi: Onko tuo se ihan tavallisen top coatin nimellä kulkeva vai onko vielä joku muukin nimenomaan pikakuivattaja?

    Nekku: Ihana kuulla, että toimii! 🙂

    Kaisa: http://www.carpelancosmetics.fi/essie/Default.aspx?id=399466
    Millaisiä arpia? Punaisia, valkoisia, kohollaan olevia, kuopallaan olevia…?

    Clade: Vai että Suhadallakin on. Oh. 🙂

    Flicka: Ja tuota menee muutenkin ihan liikaa kynsinauhoille ja kun vielä sitten tarvitsee erillise päällyslakan niin plääh. :/
    Mitä kivaa tukalle tehtiin? 🙂

    Anonyymi: Uusi tekniikka, kiitos! 🙂

    Anonyymi: Pirkka silmänypärysvoidettä suosittelisin kovasti. Hintaa pari euroa.
    Toki vaikkapa Lumeneltakin löytyy myös Arctic Aquasta silmänympärysgeeli tai Herbinalta herkän ihon linjasta, mutta Pirkkaa suosittelisin kokeilemaan. 🙂

    tintti: Kiva kuulla, että löysit mineraalit. 🙂
    Ja tuohon pehmeään ihoon jää koukuun. 😉

    Plaz^: Seche pitäisi kyllä kokeilla. 🙂

    juárez: Minusta on aivan mahtavaa kuulla juuri sinulta, että Pirkka on osoittautunut ihollesi hyväksi (ihan vaan siksi, että olen tosiaan kuullut voidehistoriastasi ja mieltymyksistäsi). 😉 Niin vaan voivat edulliset tuotteet yllättää!
    Ja juu ehdottomasti Philosphy-kokemuksia sitten kehiin! 🙂

    pannukakku: Varmaankin ihan kiva lisä kosteuttamaan ja pehmittämään ihoa. Paljonhan tuossa on myös noita kasviperäisiä aineita, joilla ei ole muuta inci-funktiota kuin se ympäripyöreä "ihoa hoitava aine".
    Ja juu, voiteen alle tosiaan. Tule ihmeessä kertomaan kokemuksiasi hetken käytettyäsi. 🙂

Kommentoi »

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *