Ostolakossa-kosmetiikkablogi
Ostolakossa-kosmetiikkablogi

Kaksi kaunista parin euron must have -meikkisivellintä

Olen yrittänyt parhaani mukaan siivota läpi meikkikokoelmaani ja esimerkiksi meikkisiveltimien karsiminen on ollut aivan mahtava juttu, sillä niiden joukossa on ollut paljon turhia pensseleitä. Olen luopunut monista kalliimmista, joille ei vain ole ollut tarvetta (kuten vaikka siitä Shiseidon ihanasta meikkivoidesiveltimestä, joka on hyvä, mutta jota en vain koskaan jaksa pestä), mutta sen sijaan useampi hyvinkin edullinen sivellin on saanut jäädä.

Essence Into The Snow Glow siveltimet Ostolakossa Virve Vee

Kaksi sivellinkokoelmaani vasta pari kuukautta sitten PR-lähetyksestä saamaani pensseliä ovat kuitenkin tuottaneet minulle aivan erityistä iloa, joten jätin ne sivellinkokoelmaani mielelläni. Nämä Essencen joulu-tammikuussa myynnissä olevaan Into The Snow -kokoelmaan kuuluvat siveltimet ovat olleet aivan mielettömän ihania ja toivon, että niitä löytyy vielä jostakin…

Kuten aina kerron, en ole kummoinen meikkaaja, joten meikkisiveltimieni on oltava helppoja käyttää ja mielellään jopa sellaisia, että ne tekevät työn puolestani. Nämä kaksi sivellintä superpehmeine, synteettisine harjaksineen tuntuvat sellaisilta. Kun hommaan vielä lisää sen, että niissä on hieman vaaleanpunertavat harjakset ja kimaltavat varret, on homma vieläkin täydellisempää.

Essence Into The Snow Glow siveltimet Ostolakossa Virve Vee

01 brrrrr… Blush & Highlighting Brush on monikäyttöinen sivellin, jonka harjaspää on minusta kyllä hieman kookas poskipunalle ja korostustuotteille. Siveltimen ihanan pehmeät harjakset on muotoiltu niin, että sivellin kapenee pyöristetysti kärkeä kohti. Olen itse tykännyt käyttää tätä sivellintä aurinkopuuterin ja varjostustuotteiden levitykseen, sillä sen harjakset häivytttävät puuterimaisen tuotteen iholle todella kauniisti. Varsinkin poskilla ja hiusrajassa sillä on saanut luonnolliselta näyttävän lopputuloksen varjotuspuuterien ja aurinkopuuterien kanssa.

Essence Into The Snow Glow siveltimet Ostolakossa Virve Vee

01 Let It Snow  Yeshadow Blender Brush on makuuni loistavasti sopiva häivytyssivellin, jonka avulla sekä levitän että häivytän luomivärit luomivaossa. Luomivärisiveltimessä on onnistuneesti muotoiltu, aavistuksen vino harjaspää, joka istuu luomivakooni hyvin ja saa luomivärit häivyttymään vaivatta.

Essence Into The Snow Glow siveltimet Ostolakossa Virve Vee

Erityisesti tämän isomman siveltimen tuuhea harjaspää on niin ihanan pehmeä ja silkkinen, että voisin vain silitellä sitä loputtomiin. Sen täydellisen pyöristetty muoto on niin loistava, että sivellin tulee taatusti jäämään jatkuvasti kutistuvan sivellinkokoelmani vakiovarustuksiin.

Kuten Essencen meikit yleensäkin, ovat myös nämä siveltimet superhalpoja. Luomivärisiveltimellä on hintaa 1,89 euroa ja poskipunasiveltimellä 3,69 euroa – jos näitä vain löytyy vielä jostakin! Täytyy toki sanoa, että kokemuksieni mukaan kaikki Essencen meikkisiveltimet ovat olleet loistavia, joten jos niiden joukosta vain löytyy sellanen, jonka malli sopii omiin tarkoituksiin, niin suosittelen kokeilemaan.

Essence Into The Snow Glow Ostolakossa Virve Vee

En malta olla vilauttamatta myös samaan kokoelmaan kuulunutta meikkipalettia, jonka myös sain testiin. Jo pelkkä paletin ulkomuoto oli varsin upea, mutta sen sisältökään ei jäänyt kakkoseksi. Essence Into The Snow Glow Face & Eye Palette 01 Baby, It’s Cold Outside sisälsi  neljä poskipunaa, kuusi korostussävyä ja 14 luomiväriä.

Essence Into The Snow Glow Ostolakossa Virve Vee

Tällä paletilla oli hieman enemmän hintaa kuin Essencen tuotteilla yleensä, mutta silti vain 12,49 euroa.

En tiedä, löytyykö tätä vielä jostakin, mutta pitäkää silmät auki, jos olette kiinnostuneita ja vinkatkaa kommenteissa, jos olette nähneet näitä tuotteita jossakin myymälässä.

Essence Into The Snow Glow siveltimet Ostolakossa Virve Vee

Onko joku ostanut Essence Into The Glow -kokoelman tuotteita?


Lue myös:
Paras vinkki meikkisienien puhdistukseen

virve-fredman-taydellinen-iho-opas-korealaiseen-ihonhoitoon

Kirjani Täydellinen iho – opas korealaiseen ihonhoitoon on nyt kaupoissa!

Kommentit (5)

  1. Anni

    Tokmannin sivuilta en näitä enää bongannut, mutta kaikkia on ainakin vielä Kosmetik4less-nettikaupassa, ja paletti on siellä vain kympin (siveltimetkin inasen halvempia) – toki sieltä postikulut on aika korkeat mutta jos on tilaamassa jotain muutakin tai tekee kaverin kanssa yhteistilauksen niin sitten ehkä kehtaa sen 12,90 pulittaa…

    • Virve Vee

      Minäkin koitin katsoa sieltä eikä näkynyt. Kiitos tuosta vinkistä! 🙂

  2. Chatte

    Tampereella ainakin Cittareissa tulleet vasta tällä viikolla myyntiin! Turtolasta hain omani aivan täydestä hyllystä tiistaina. Ja voin kans suositella, ihania ovat!

    • Virve Vee

      Kiitos tiedosta! Hyvä, että eivät ole ihan vanha juttu ja voi vielä löytyä! 🙂

  3. Lenits

    Lappeenrannan cittarista kävin eile hakemassa. 🙂

Kommentoi »

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *