Ostolakossa-kosmetiikkablogi
Ostolakossa-kosmetiikkablogi

Epäsosiaalinen vai sittenkin vain todella itsekäs?

Ostolakossa tykkään olla yksin

Olen jo pitkään tiennyt, että viihdyn parhaiten yksin. Minulla on ystäviä ja kavereita, mutta jos saan valita, on minusta kaikkein ihaninta olla omassa rauhassa. Aina välillä on tietysti mukavaa kuulla muiden kuulumisia ja istua rauhassa kahvikupin ääreen vaihtamaan ajatuksia, mutta eniten nautin silti siitä, että saan olla itsekseni.

Olen puhunut tästä tuttujeni kesken usein ja he ymmärtävät minua, vaikka naureskelevatkin asialle. Minulla on monia tuttuja, joille lomamatkan kohokohta ja ylipäätään jopa tarkoitus on tutustua uusiin ihmisiin, viettää heidän kanssaan aikaa ja jopa luoda ystävyyssuhteita. Minulle parasta lomalle lähtemisessä on se, ettei minun tarvitse olla tekemisissä kenenkään kanssa ja saan olla ilman ruokakaupan kassaa ja ravintolan tarjoilijaa suurempaa sosiaalista kanssakäymistä. Tämä on itseasiassa minulle juuri se juttu, jota lomamatkoilla olen odottanut ihan kaikkein eniten.

Tiedän, että jotkut pyörittelevät tälle silmiään ja ajattelevat, että olenpa typerä matkustelija kun jätän hyödyntämättä loistavan tilaisuuden tutustua paikalliseen tai johonkin muuhun kulttuuriin sen tuntevien ihmisten kautta, mutta en varsinaisesti välitä, mitä muut ajattelevat. Jos lähden lomalle, haluan myös tuntea olevani lomalla ja minulle loma tarkoittaa omaa aikaa. Jokaisella meillä saa olla oma ajatus siitä, millainen on hyvä loma.

Ostolakossa tykkään olla yksin

Kun viime syksynä lähdin yksin Etelä-Koreaan kahdeksi viikoksi en ollut varma, kummasta olin enemmän innoissani: siitä, että pääsin kosmetiikan paratiisiin vai siitä, että saisin olla kaksi viikkoa ihan yksin (tai ainakin niin yksin, kun miljoonakaupungissa nyt voi olla). En vieläkään tiedä, kumpi oli parempi juttu.

Yksi Tukholmassa asumisen parhaita puolia onkin, että  se antaa loistavan tekosyyn olla epäsosiaalinen. Käyn Suomessa todella, todella harvoin ja silloinkin yleensä vain pikavisiitillä vain jonkun tietyn asian vuoksi, joten ihmisten treffailulle ei jää liiemmin aikaa. Suomessa asuessani tunsin usein huonoa omaatuntoa siitä, etten nähnyt tuttujani useammin ja viettänyt heidän kanssaan enemmän aikaa. Päivän päätteeksi oli kuitenkin vain niin ihanaa saada mennä omaan kotiin ja olla rauhassa.

Kännykkä on lähes aina mukanani, mutta silti se näyttää lähes poikkeuksetta tältä:

Ostolakossa tykkään olla yksin

Toistakymmentätuhatta lukematonta sähköpostia, kymmeniä lukemattomia viestejä niin kännykässä kuin eri sovelluksissakin ja vastaamattomia puheluja. Tiedän olevani hieman lapsellinen, mutta suosikkiratkaisuni on olla kuin viestejä ei olisikaan olemassa. Minulla menisi päivittäin tunteja, jos vastaisin kaikkiin sähköposteihin ja sosiaalisen median viesteihin, joita saan eikä vuorokaudessani edes ole niitä lisätunteja, joita viestien hoitaminen vaatisi.

Tiedostan, että viestien ignooraaminen tarkoittaa välillä myös sitä, että minulta jää väliin kivoja juttuja ja että se ärsyttää ihmisiä. Olen missannut muutamia ainutlaatuisia juttuja siksi, että en ole avannut joltain uudelta kontaktilta tullutta viestiä. Usein ajattelen, että avaan sen sitten myöhemmin, mutta viesti unohtuu sen hautautuessa uusien joukkoon. Tykkään, että kännykkäni mahdollistaa monia käteviä asioita, mutta en jaksa, että se tarkoittaa myös, että minä olen kokoajan tavoitettavissa. Sori tutut. Älkää silti jättäkö olematta yhteydessä, mutta älkää ihmetelkö, miksi en joskus vastaa kovin nopeasti.

Ostolakossa tykkään olla yksin

Muutin Tukholmaan pysyvästi 3,5 vuotta sitten, mutta lakkasin reissaamasta Suomeen, kun valmistuin estenomiksi kaksi vuotta sitten. Erityisesti siitä lähtien kaikki ovat aina kyselleet, että kuinka olen sopeutunut Tukholmaan ja olenko löytänyt sieltä mukavan kaveripiirin. Juttuhan on kuitenkin niin, että minusta Tukholmassa asumisessa on juuri parasta se, ettei minulla ole siellä kaveripiiriä, vaan saan hyvillä mielin olla oma epäsosiaalinen itseni. Minun ei tarvitse potea Tukholmassa asuessani huonoa omaatuntoa siitä, etten näe Suomessa asuvia ystäviäni, sillä eri maassa asuminen antaa siihen hyväksyttävän selityksen. Kahville ei noin vain voisikaan mennä.

Minulla on Tukholmassa kavereita, joita voin nähdä ja joiden seurassa on mukavaa olla ja vaihtaa ajatuksia, mutta olen pysynyt näiden ihmisten kanssa sen verran etäisenä, ettei kukaan ihmettele, vaikka minusta ei kuuluisi kuukausiin. Olen jättänyt väliin Facebookin kautta helpostikin onnistuvat suomalaisten treffailut ja tutustumiset, sekä muutenkin pysynyt etäällä paikallisista ihmisistä, sillä viihdyn parhaiten itsekseni.

Ostolakossa tykkään olla yksin

Olemme olleet Thaimaassa kohta puoli vuotta ja tiedän, että kun palaan kotiin Tukholmaan, kysyvät erityisesti työkaverini, että sainko Thaimaassa uusia ystäviä. Minulle tässä puolessa vuodessa on kuitenkin ollut parasta se, että olen ihan oikeasti saanut kunnolla olla ”eristyksissä” jopa ilman sitä päivittäistä työkavereiden seuraa ja tyytyä kommunikoimaan heidänkin kanssaan vain chatin välityksellä.

Uudet tuttuni nauravat usein kun oppivat tuntemaan minua paremmin ja heille selviää, että viihdyn parhaiten yksin enkä nauti liiemmin muiden seurasta. Kun olen seurassa, puhun paljon, olen avoin enkä kuulemma ole tippaakaan epäsosiaalinen. Se, mitä epäsosiaalisuudestani sanon on kuulemma täydessä ristiriidassa sen kanssa, mitä ihmisten seurassa näytän ulospäin. Ehkä se johtuu siitä, että en varsinaisesti ahdistu tai kärsi muiden seurassa, mutta jos kuitenkin saan valita, jätän muiden seuran mielummin väliin. Ajatus muiden seurasta ahdistaa minua etukäteen hieman, sillä olisin sen ajan niin paljon mielummin yksin.

Ostolakossa tykkään olla yksin

Mietin ennen Etelä-Korean reissuani, olisiko kaksi viikkoa liian pitkä aika olla ilman seuraa. Tukholmalaisessa arjessani olen paljon itsekseni mieheni kiireisen työtahdin myötä, mutta näen häntä silti ja vietämme yhdessä aikaa, eli ei minun voi missään tapauksessa sanoa olevan tavallisesti täysin yksin. Vaikka työrytmimme menevätkin usein aika ristiin muusikon iltapainotteisen työn vuoksi ja saan kotona paljon omaa aikaa, on minulla kuitenkin joku, jolle voin aina jakaa ajatuksiani silloin kun sitä tarvitsen. Toisaalta koen, että on minulla kyllä muutenkin, sillä se, etten näe läheisiäni ei tarkoita, etteikö jollekin voisi soittaa tai laittaa viestiä jos oikein siltä tuntuu.

Tunsin jopa hieman huonoa omaatuntoa kun palasin Etelä-Koreasta, sillä mietin mielessäni, että olisin voinut pysyä omassa rauhassani vielä pidempäänkin. Luojan kiitos mieheni tuntee minut hyvin eikä hänelle ollut ongelma, vaikka en laittanutkaan lomakuulumisiani hänelle kuin pari kertaa noiden viikkojen aikana. Oli vain niin ihanaa olla omassa rauhassa ja mennä täysin omilla ehdoilla.

Thaimaahan lähdin ristiriitaisilla fiiliksillä. Oli mahtavaa saada ottaa ihmisiin etäisyyttä puoleksi vuodeksi, mutta tulisinko lopulta yksinäiseksi? Olin myös tottunut, että saan olla kotona paljon yksin mieheni työrytmin vuoksi, mutta entäs nyt, kun tekisimme molemmat hommia samasta asunnosta. Voisiko jatkuva yhdessäolo kiristää pinnaa?

Ostolakossa tykkään olla yksin

Lopputulos on ollut, että en ole todellakaan tuntenut oloani yksinäiseksi. En missään vaiheessa kaivannut uusia sosiaalisia kontakteja tai ihmisiä ympärilleni. En ole tyyppiä, joka tykkäisi käydä esimerkiksi ostoksilla muiden kanssa. En kaipaa makutuomaria vaatekaupoille, sillä ostan vaatteita, joissa minulla itselläni on hyvä olla ja on se ja sama, mitä muut niistä ajattelevat. Minua ei itseäni myöskään kiinnosta olla kenenkään makutuomarina. Mitä se minulle kuuluu, millaisia vaatteita muut haluavat pitää, eihän niiden minun silmääni kuulu miellyttää. Muutenkin tykkään kierrellä ja tutkia kaikkea omassa rauhassa.

Syöminen on kuitenkin hauskempaa muiden kanssa, sillä uusien ruokien kokeileminen on kivempaa yhdessä ja ruuan äärellä on mukavaa käydä keskusteluja. Samoin nähtävyyksiä on mukavaa katsella yhdessä, koska tuntuu, että sitten on kokenut jotain jonkun kanssa ja siitä voi jälkikäteen puhua. Näitä molempia olen tehnyt mieheni kanssa eikä jatkuva yhdessäolo ole onneksi saanut meitä sekoamaan. Puuhailemme kotona paljon omiamme hiljaisuuden vallitessa ja käymme sitten yhdessä syömässä ja nähtävyyksillä. Muuten vetäydyn omaan seuraani lähtemällä ulos kaupungille.

Ostolakossa tykkään olla yksin

Mitä minä sitten teen ollessani yksin? Tykkään katsoa dokumentteja, lukea, kierrellä kaupungilla, katsoa välillä vähän jotain viihdehömppääkin, blogata ja tehdä muita työjuttuja. En edes tiedä, mihin saan kaiken ajan katoamaan, mutta ei minulla koskaan ole tylsää tai yksinäistä.

Joskus mietinkin, onko kyse sittenkin vain siitä, että olen itsekäs enkä niinkään epäsosiaalinen. Ehkä se on sittenkin sitä. Itsekkyyttähän se tavallaan on, että en ole kiinnostunut jakamaan aikaani muiden kanssa ja että nautin, kun saan mennä omalla aikataululla ja omien halujeni mukaan.

Olen alkanut vierastaa sanoja kuten ”introvertti”, sillä vaikka itsensä luokittelu niiden alle saattaakin auttaa monia löytämään vastauksen kysymykseen ”miksi olen juuri tällainen” ja sen myötä ehkä helpottamaan elämää, tuntuu silti, että sanoja käytetään ihan liian usein vain perustelemassa muille sitä, miksi itse on tietynlainen. Siinä mielessä minulla on ikävä aikaa, kun tiettyjä juttuja käsiteltiin yksilön omina luonteenpiirteinä eikä jokaista ihmistä tarvinnut kategorisoida johonkin tiettyyn ihmisryhmään juuri siksi, että hänessä on tiettyjä piirteitä.

Löydän itsestäni introvertin piirteet ja esimerkiksi muiden seurassa oleminen vie helposti voimani. En kuitenkaan jaksaisi kutsua itseäni introvertiksi ja selitellä sillä muille syytä yksin viihtymiselleni. Olen mielelläni vain Virve, jolla on tällainen luonne.

Ostolakossa tykkään olla yksin

Vaikka olenkin mielelläni ilman muiden seuraa, en tietenkään ole täysin yksin. Puran paljon ajatuksiani sekä kokemiani ja näkemiäni asioita tänne blogiin ja Instagram Stories -klippeihin. Tuntuu siis, että saan edelleen tehdä asioita omilla ehdoillani ja omassa rauhassani, mutta pääsen jakamaan niitä muiden kanssa. Ilman näitä kanavia ja niiden kautta saatua vuorovaikutusta ajattelisin asioista varmasti toisella tavalla. En siis voi oikeastaan sanoa olevani epäsosiaalinen, sillä minulla on selvästi tarve saada purkaa näkemiäni ja kokemiani asioita muille. Taidan siis vain olla hyvin itsekäs, mitä ajankäyttöön tulee.

Juuri nyt tässä elämäntilanteessa tuntuu kuitenkin ihanalta saada olla mahdollisimman paljon omassa rauhassa ja elää oman aikataulun, omien mielitekojen ja oman tahdon mukaisesti.

(Tiedostan, että voin tietysti olla onnellinen tilanteen ollessa näin päin, sillä koen saavani riittävästi sosiaalista kanssakäymistä. On kuitenkin olemassa paljon ihmisiä, jotka kaipaisivat lisää kanssakäymistä muiden kanssa, mutta se ei syystä tai toisesta onnistu. Uskon, että yksinäisyyden tunne on tietysti huomattavasti kamalampaa kuin liiallisen sosiaalisen kanssakäymisen aikaansaama rasitus ja toivon, ettei kukaan käsittele tekstiäni niin, että se tulkittaisiin minkäänlaisena kannanottona oikeaan yksinäisyyteen, sillä siitä minulla ei ole kokemusta ja tämä teksti käsittelee vain omia ajatuksiani siitä, kuinka vapaaehtoisesti minimoin sosiaalista kanssakäymistäni.)

Ostolakossa tykkään olla yksin

Vietättekö te mielummin aikaa yksin vai muiden seurassa?

Kommentit (47)

  1. yksin

    Voin samaistua tähän! Olen vielä hyvin nuori, mutta nyt jo huomannut että mitä enemmän ikää tulee, sitä enemmän viihdyn omassa seurassani ja nautin kun saan tehdä asioita yksin. Välillä on mukava nähdä muita ihmisiä ja olla ”sosiaalinen”, mutta sen jälkeen tarvitsen paljon aikaa yksin, jotta saan kerättyä taas energiaa. Kanssakäyminen muiden ihmisen kanssa on siis jokseenkin uuvuttavaa.

    • Virve Vee

      Minäkin koen samoin, että muiden kanssa kanssakäyminen uuvuttaa hieman!

  2. Nuppu

    Hah haa, kylläpä kuulostaa tutulta! 🙂 Mulla on synttärit samana päivänä kuin sulla ja liekö joku kauriin ominaisuus että viihdyn erittäin hyvin yksin. Kaupungilla haahuillessa on ihan parasta kun voi muuttaa suuntaa jos siltä tuntuu.
    Olen kyllä aina ollut sitä mieltä että omassa seurassa on parhaassa seurassa. Mulla on ihania ystäviä ja on ihan kiva viettää välillä aikaa heidänkin seurassaan mutta…yksin lähtiessä saa määrätä määränpään ja aikataulut mieleisekseen ja se on ihanaa. Enkä ole vielä koskaan pitkästynyt yksin ollessa :). Olen silti sosiaalinen ja helposti lähestyttävä ihminen ja ihmisiin tutustuminen on helppoa. Lapset tekee vielä lisänsä että harvoin saa oikeesti olla yksin edes kotona.

  3. Me, myself and I

    Kiitos postauksesta! Näitä teemoja jo vuosia pyöritelleenä kiitän tästä avoimuudesta. Olispa kiva joskus osallistua matalan kynnyksen ”INFJ” tms. gettogether tapahtumaan, jossa tietäisi olevan vain muita samanlaisia ”sosiaalisia erakkoja”. Vertaistukea ja mahdollisia uusia ystäviä joille ei tartte selitellä kovinkaan paljoa. Jospa joskus kaupungeissa on tällaisia kokoontumisia. Taitaa olla ongelmana miten saada erakot järkkäämään niitä tai että miten asian saisi mahdollisimman helposti järkätyksi ilman kaikenlaista säätöä. Monesti (itsekäskin) sosiaalinen introvertti ajautuu viettään aikaa ekstroverttien ”energiasyöppöjen ” kanssa-ja jossain vaiheessa saattaa alkaa vältellä niitä.

  4. Emmi

    Kiitos tästä postauksesta! Voin samaistua aivan täysin tuohon kaikkeen. Nyt tuntuu ensimmäistä kertaa elämässä että en ookaan niin epänormaali kun viihdyn yksin, meitä on muitakin! 😉 Muiden seura monesti väsyttää paljon, työporukassa olen sosiaalinen ja höpöttelen mutta en kuitenkaan ns. kuulu porukkaan. Ainoa jonka seurassa ei väsytä on oma mies ja hän ymmärtää tämän piirteen minussa täysin. Tuki myös paljon opiskelun aikana kun stressasin omaa outouttani kun en tuntenut kuuluvani porukkaan.

  5. Leena

    Ihana lukea tekstiä joka on niin lähellä. Juuri tänään pysähdyin miettimään että elämässäni ei ole yhtäkään sellaista ihmistä, ( vanhemmat, mies, lapset muu suku pois luettuna) joka olisi niin tärkeä että a) muistaisin hänen syntymäpäivänsä b) oisin käyttää sitä salasanana.

    Kauhistuin sitä hetkeksi, vieläkin kauhistelen sitä. On tuttuja, kavereita, ystäviä. Mutta kuten sinäkin sanoit, valitsen mieluumin oman seurani. Omat tutut ympyrät.
    On puhdistavaa myöntää lopulta se ääneen: olen vain niin itsekäs. En introvertti vaikka kenties olenkin.

    Tiedättekö mikä on mielestäni kamalinta? Ei se että minulla on vain muutavia ystäviä, vaan se, että en koe päivittäistä, viikottaista, aina en edes kuukausittaista tarvetta yhteydenpitoon. Usein on ollut riitojakin siitä ja usea ystävyyssuhde on siitä mennyt poikkikin. Onhan se nyt vaikea ymmärtää, miten sitä voi ymmärtää kun ei itsekään osaa selittää?

    Se mikä monelle on normaalia on minulle epänormaalia. Töissä kaikki haluaa samaan ravintolaan lounaalle, itse nautin omasta rauhasta eri ravintolassa. Olen suorastaan helpottunut kun ei tarvitse puhua kenenkään kanssa kassa-ihmistä enempää. Kaipa se tekee minusta oudon mutta olen mielelläni outo, erilainen, jos se takaa minulle mahdollisuuden toimia omana itsenäni.

Kommentoi »

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *