Ei nyt niin märkää, mutta vähän villiä kuitenkin.

Sain blogini kautta kokeiltavakseni muutamia Wet ’n Wildin uudistuneita tuotteita ja teinkin niiden joukosta heti ensikokeilulla hieman vahingossa pienen löydön.

Tämä oli jälleen kerran hyvä osoitus siitä, ettei ensivilkaisun perusteella saisi tuomita toista. Katsoin nimittäin saamiani tuotteita ja silmiini pisti heti tämä ällönvaaleanpunainen kiilto, jonka nimi oli supertahmaisen kuuloinen ”Mega slicks lip gloss”. Ajattelin hauskuuttaa itseäni maalaamalla huuleni ja vääntelemällä hetken ajan peilin edessä duckfacea ihan vaan omaksi ilokseni ja aikani ratoksi, mutta tämäpä yllättikin minut niin täysin, että ratkiriemukkaisiin suunnitelmiini tulikin välitön muutos.

Ensinnäkään tämä ei ollut koostumukseltaan yhtään tahmainen. Ei sitten tipan tippaa! Muutenkin tämä tuntui huulilla todella kevyeltä ja huomaamattomalta. Koostumus oli kuitenkin sen verran kuivahko, että kuiviin ja rohtuneisiin huuliin tämä varmasti kinnaisi pahasti kiinni, mutta muuten tämä kyllä levittyy huulille oikein kauniisti ja tasaisesti.

Sinless-sävy osoittautui huulilla aivan täydelliseksi talviseksi huurteisen vaaleanpunertavaksi sävyksi, johon ihastuin välittömästi. Ohut koostumus sai kiillon pysymään huulilla siistinä, eli toisin kuin tällaiset kevyesti shimmeriset kuivemmat kiillot yleensä tekevät, ei tämä lähtenyt karkuun huulten uurteisiin missään vaiheessa vaan pysyi kauniisti huulillani useita tunteja eikä todellakaan ollut mitään paksua jankkia.

Tämä oli kaikin mahdollisin tavoin todella positiivinen yllätys ja ne tahmaamattomien kiiltojen ystävät, joiden huulet eivät kärsi kuivuudesta voisivat varmasti ihastua näihin.

Ja jos olet pihi, tykkäät näistä ehdottomasti, sillä hintaa on vain hieman alle neljä euroa. (Ja näitähän myyvät tosiaan Seppälät sekä pari Anttilaa.)

Onko joku muu kokeillut kyseisiä kiiltoja?

Kommentit (21)
  1. Tuli näin ohi mennen mieleen, että jos mietit seuraavaa käsirasvaa, niin kokeileppa pentikin käsirasvaa 😉 On muuten hauska tuote ja hyvän tuoksuinen, varsinkin appelsiini! Jos et ostaa viitsi niin käy ainakin kokeilemassa. On nimittäin minun suosikki käsirasvani tällä välin…

  2. Ohoh minkä näköiset huulet tuosta tuli, en olisi heti uskonut! 😀 Ehkä täytyisi itsekin kokeilla, kun tykkään enemmän niistä kiilloista jotka eivät ole mitenkään tahmeat. 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *