Ostolakossa-kosmetiikkablogi
Ostolakossa-kosmetiikkablogi

Ei mitään turhaa kierteilyä

Olen aiemminkin postaillut teille näistä puhelinjohdon näköisistä hiuslenksuista, joista on pikkuhiljaa tulossa suurempaakin kuin vain pienen piirin trendi.
Sain Invisibobblejen maahantuojalta kokeiluuni lenkkejä parissa eri värissä ja olen taas aktivoitunutniiden käytössä.
Aiempi vastaava hiuslenkkini oli kirkkaan värinen liukuvärjätty Thaimaan tuliainen josta kyllä pidin, mutta joka hiuksissa en konservatiivisesti pukeutuvana ihmisenä halunnut lähteä julkisille paikoille.
Saamani Invisibobblet olivat maltillisemman värisiä ja jotkut jopa lähes huomaamattomiakin, joten näiden kanssa viihdyn hieman paremmin, vaikka näidenkin kanssa harkitsen julkiselle paikalle menoa vielä siihen asti, että näitä alkaa vilkkumaan katukuvassa aktiivisemmin.
Syy, miksi näistä kuitenkin pidä ihan erityisesti on yö- ja kotiponnarissa. 
Moni varmasti jakaa kanssani tuon samaisen halun pitää hiuksia päänpäällä ponnarilla yöllä tai ihan vaan kotonakin hengaillessa saadakseen ne pois tieltä, mutta piru vieköön, kuinka ärsyttäviä ne ponnarien jättämät paineumat ovatkaan. Näiden kanssa niitä ei kuitenkaan tule, joten problem solved.
 
Näiden lenksujen idea kun perustuu juuri nimenomaan siihen, että ne ovat hiuksille hellävaraisia ja painaumia jättämättömiä. Kierteinen ja venyvä lenksu nappaa hiuksiin tukevasti kiinni ja pitää hiukset napakasti paikoillaan ilman, että sitä täytyisi kiristellä häiritsevän tiukalle. Minusta nämä ovat aivan loistava keksintö!
Invisibobbleja voi ostaa esimerkiksi Pretty.fi -verkkokaupasta. Kolmen lenksun paketti maksaa tällä hetkellä 4,90 euroa (norm. 5,90 €) ja värivaihtoehtoja on useita.
Kuljetteko te jo kierteet päässä?

Kommentit (32)

  1. Kampauksien pelastaja – Invisibobble Nano – Kauneus & Terveys -blogit

    […] kuin Invisibobble oli iso juttu ja monien arkea muistan vielä muutama vuosi sitten postauksessani pohtineeni voinko ihan oikeasti mennä hassu puhe…. Silloin ajatus […]

Kommentoi »

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *