Ostolakossa-kosmetiikkablogi
Ostolakossa-kosmetiikkablogi

Dove Visible Effects Body Lotion

Jälleen olisi yksi vartaloemulsio loppunut:

Tällä kertaa kyseessä oli Doven uudehko Visible Effects Body Lotion ja vaikka tämän hankittuani naureskelinkin tämän mullistaville lupauksille voin silti sanoa, että itse tuote oli todella mainio.

Tämän koostumus oli juuri sopivan täyteläinen makuuni, eli tämä jäi hieman tuntumaan iholla olematta kuitenkaan mikään häiritsevän rasvainen. Inhoan, jos vartalovoide katoaa levityksen jälkeen ihon pinnalta ihan totaalisesti, mutten myöskään tykkää hengata ihonpinta rasvassa lilluen.

Parin päivän käytön jälkeen huomasin ihon pehmenneen ja tuntuvan selkeästi sileämmältä. Viimeaikaiset voidekokeilut olivat aiheuttaneet iholleni kuivia läikkiä heikkojen kosteustehojensa vuoksi, mutta tämä voide palautti kosteustasapainon ihoni kuivimpiinkin kohtiin jo muutamassa päivässä tehden ihosta lopulta niin ihanan sileän ja pehmeän, että sitä oli itsekin pakko välillä silitellä ihan vaan fiilistelyn vuoksi.

Pakkauksesta tulee kuitenkin pieni miinus. Periaatteessa se on loistava, sillä tuubin suu on alaspäin ja voide valuu automaattisesti suuaukolle. Jotenkin pakkaus vaan on kuitenkin jo valmiiksi liian lättänä ja kun voidetta on kulunut reilusti, saa tuubin kanssa välillä ihan taistella, jotta sieltä saa pursotettua tarpeeksi tavaraa ulos ja tällöinkin täytyy oikein miettiä, mistä kohti tuubia on fiksuinta puristaa. Jo valmiiksi melko litteä tuubi litystyy entisestään käytön myötä, mikä sekin lisää pursottelun haastavuutta. Tämä ei kuitenkaan ole mitenkään ylitsepääsemätön ongelma ja kunhan nyt vaan panin purkeistani tarkkana ihmisenä asian merkille, kun rasvaisilla käsilläni yritin eräänä iltana puristaa purkin viimeisestä kolmanneksesta voidetta ulos.

Mutta siis summa summarum: Virve tykkää ja suosittelee kuivaihoisia kokeilemaan!

Onko joku muukin testannut tämän? Mitäs olette tykänneet?

Kommentit (16)

  1. Nimetön

    Anonyymi: Mitenkäs olisi Erisanin vartalosoidesuihke? 🙂

    Anonyymi: Ihan mukava kevyt peruskosteuttaja, muttei mikään super. 🙂

    Kkartio: :/

    Cori: Pääsen taas suosittelemaan suosikkituotteitani tähän ongelmaan. Eli Erisanin puhdistusgeeli, yöksi Lumenen Arctic Aqua 24h voide ja päiväksi sitten jotain mattaisempaa. Mitään erityistä edullista mattavoidetta ei mieleen nyt tule. :/

    Anonyymi: Hyvä, että lopputulos oli tosiaan vakuuttavampi kuin mainos. 😉

Kommentoi »

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *