Ostolakossa-kosmetiikkablogi
Ostolakossa-kosmetiikkablogi

Daughter nature

Kuten tiedätte, omistan muutaman kosmetiikkatuotteen ja ne kaikki vievät ihan kiitettävästi säilytystilaa.

Sen lisäksi, että omistan itse tuotteet, tahdon myös pitää tallessa niiden pakkaukset niin kauan, kun tuotteet vielä löytyvät minulta. Tämä siksi, että pakkauksista voi löytyä tuikitärkeää tietoa tuotteita koskien (käyttöohjeita, aineosia…) ja tahdon olla varma, että voin löytää tiedon niin halutessani.

Pakkauksiin on kätevää myös kirjoittaa päivämäärä, koska tuote on avattu.

En kuitenkaan tahdo säilyttää tuotteita niiden omissa pakkauksissaan, sillä niiden pahveista kaivelu jokaisen käyttökerran yhteydessä vie aina turhaa aikaa ja pakkaukset vievät joskus hyllyssä ihan liikaa tilaa. Sitä paitsi joskus itse tuotteet näyttävät niin upeilta, etten tahdo peittää niitä pakkauksilla.

Tähän asti olen säilönyt pahvit erilaisissa paperikasseissa pitkin kaappejani. Päätin kuitenkin ryhtyä järjestyksen naiseksi ja hankin paketeille oman korin, josta kaikki tarvittaessa löytyisivät:

Nyt kaikki pakkaukset ovat kätevästi saatavilla.

No joo, itseasiassa postaukseni ideana ei ollut vain kertoa, mitä hölmöä sullon kaappini täyteen. Halusin nimittäin itseasiassa kertoa, millaisen löydön tein samalla reissulla, kun hain kotiini muutenkin erilaisia säilytykseen liittyviä juttuja.

Ensinnäkin tarvitsin vessaan uuden käsisaippuatelineen. Wannabe-insinööri ja hänen pienet reippaat ystävänsä (salilla käyvistä raamikkaista insinöörinaluista ei kuulemma saisi sanoa näin…) eivät suostu pesemään käsiään ihanilla Lushin palasaippuoillani, joten yleisön pyynnöstä tarvitsimme uuden saippuapumpun. (Lushini tuoksuvat kuulemma liikaa tytöille. Ja hah, ihan kuin minä muutenkaan edes antaisin heidän käyttää niitä!) Saippuapumpun lisäksi tarvitsin myös muita mukavia säilytysrasioita.

Ja katsokaa, mihin törmäsin Lidlissä!

Moni on kysellyt minulta, olenko perehtynyt Lidlistä saatavan Suhadan BDIH:n ekosertifikaatin saaneisiin hoitotuotteisiin. Ei, en ollut, mutta kohtapa olen. Nämä olivat nimittäin vain 2,50 euroa kappale ja halusin nimenomaan nämä ihanat pakkaukset itselleni käyttöön. Kunhan tuotteet vaan loppuvat, revin näistä etiketit irti ja otan purkit ja pullot muuhun käyttöön.

Selitykseni näille tuotteille oli siis vuoden pohjanoteeraus: En minä näitä tuotteita tahtonut, vaan pelkät purkit vain ja minä nyt vain satuin saamaan nämä sisällöt mukana…

Lupaan kyllä kertoa kommenttini itse tuotteistakin. Nappasin siis mukaani Rice & Bamboo Face Maskin, Rice & Bamboo Body Butterin, Rice & Bamboo Body Lotionin sekä Rice & Ginger Body Lotionin. (Niin, minullahan ei tosiaan ollut yhtään vartalovoidetta entuudestaan…)

Onko joku kokeillut näitä tai muuta Suhadan ekopuolen tuotteita? (Tai onko joku muu yhtä lahjakas keksimään tekosyitä ostamilleen kosmetiikkatuotteille…?)

PS. Sain muuten Osiksen Freeze Fiz Stong Hold Pump Sprayn (2 Medium control) minikoossa (50 ml).

Kiva päästä kokeilemaan tämäkin, sillä olen kuullut tästä paljon kehuja!

Kommentit (29)

  1. Nimetön

    Nana: Jei, muitakin selittelijöitä. 😉

    Anonyymi: Hah! 🙂

    vzio: Hyvä, että jätin nuo kauppaan. 🙂

    Nonnu: Ihan herkullisimmasta päästä nämä tuoksut eivät kyllä minunkaan nenääni ole. :/

    Anonyymi: Jes, pääsen taas suosittelemaan Erisanin Hoitavaa puhdistusgeeliä, joka puhdistaa hyvin ja hellävaraisesti, muttei ole liian tuju. Ja hintakin on kohdallaan. 🙂

    Skirty: Hah, pitääkin muistaa ottaa tuo mukaan, jos vaan koskaan enää joudun mökille! (Niin, en tosiaankaan ole mökki-ihmisiä…) 😉

    Anonyymi: Minulla ei ole mitään aiempaa kokemusta Lidlin tuotteista enkä kyllä ole ollut kiinnostunut hankkimaankaan. Täytyy kuitenkin tulevaisuudessa avata silmät näidenkin osalta. 🙂

    Hemp: Eipä kyllä taida halpiksissa olla muita (ja tuo Lumenenkin tuplapäinen on jäänyt valikoimista pari vuotta sitten). :/

    Anonyymi: Oliko öljy tätä samaa Nature-linjaa vai joku muu vielä myynnissä oleva?

    Anonyymi: Höh, minäkin olisin halunnut tuollaisen kuorinnan. :/

  2. Anonyymi

    Oletko joskus kokeillut Freemanin tuotteita? Mitä olet niistä ollut mieltä jos olet kokeillut?
    Kiitoksia taannoisesta vinkistäsi koskien mineraalimeikkejä; nyt olen onnellinen Everyday Minerals- samplejen omistaja ja ne soveltuvat minun pärställeni paremmin kuin hyvin =)

  3. Anonyymi

    Samaa Suhada Nature sarjaa on tuo ihana body oil: http://cgi.ebay.co.uk/ws/eBayISAPI.dll?VISuperSize&item=130355635992

  4. Anne

    Oli tässä tarkoitus lähteä lidl:iin ruokaostokille, mut taidankin kurkistaa lähi lidl:imme kosmetiikkavalikoiman samalla.

Kommentoi »

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *