Ostolakossa-kosmetiikkablogi
Ostolakossa-kosmetiikkablogi

Creepy?

YSL:n kosmetiikkatalo ja muotitalo ottivat aikoinaan pesäeron ja kosmetiikkapuoli kuuluu nykyään L’orealin alabrändeihin. Ehkä ihan hyvä niin, sillä tämähän tarkoittaa sitä, ettei kosmetiikkapuoli ole millään lailla riippuvainen siitä, mitä merkin muotipuolella tapahtuu.
Ja siellähän on tapahtunut.
Kuva täältä.
Hommahan alkoi sillä, että Yves Saint Laurent julisti vaihtavansa nimensä ja kulkevansa Saint Laurent Paris -nimellä.
Kuva täältä.
Vanha YSL-logo korvattiin uudella Saint Laurent Paris -logolla ja merkin imago näyttää menneen muutenkin täysin uudenlaiseksi.
Kuva täältä.
 Siinä missä YSL:n meikkipuoli kultaisine pakkauksineen hehkuu edelleen luksusta ja tyylikästä ranskatarta, on Saint Laurent Paris ottanut huomattavasti hevimmän linjan. Ja ihan kirjaimellisesti.
Kuva täältä.
Saint Laurent Parisin uusi kasvo on nimittäin Marilyn Manson!
Kuva täältä.
Ihan tosi, melkoinen loikkaus YSL-imagosta tähän uuteen Saint Laurent Paris -imagoon!
Vaikkei muotipuolen imagouudistus koskekaan (ainakaan toistaiseksi…) kosmetiikkapuolta, on ollut mielenkiintoista seurata muutoksen etenemistä. Tämänhetkisten imagojen perusteella olisi nimittäin todella vaikeaa merkkien taustoja tietämättä sanoa niiden olleen joskus yksi ja sama brändi…
Jos muotipuoli kuitenkin alkaa mennä synkän pelottavaksi ja creepymmäksi, niin kyllä minun silmiini kauneuspuollakin alkaa siitä olla jo pientä osviittaa.
Kuva täältä.
Vai mitä mieltä te olette näistä kauneuskuviin millään lailla liittymättömistä oudoista miesstalkkereista, jotka näyttävät kuin vain tyhjästä ilmestyneen stalkkaamaan kuvien neitoja?
Kuva täältä.

Mitä mieltä olette Saint Laurent Parisin totaalisesta itsenäistymisestä ja linjan muutoksesta?

Kommentit (13)

  1. Anonyymi

    aiemmin huumorintajuni ei ole kohdannut tämän blogin huumorin kanssa, mutta tälle jutulle repesin kyllä aivan kunnolla! 😀 nuo äijät ovat kyllä aika karmivia, seisoskelevat vain taustalla vailla parempaa virkaa… 😀 kiitos päivän nauruista!!! ^^

  2. jenni

    Aivan hirveää, ja tuo SLP nimen alla tehty ensimmäinen kokoelma ainakin oli järkyttävä. Ja tu ikoninen logokin piti hävittää…uskomatonta. Niin kuin joku jo totesi, ihan kuin huono vitsi!

Kommentoi »

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *