Ostolakossa-kosmetiikkablogi
Ostolakossa-kosmetiikkablogi

Beauty News: Dr. Hauschka, Rimmel, Dior, Oriflame ja YSL

Beauty News -postaussarjan tuote-esittelyt pohjautuvat tuotteiden lehdistötiedotteisiin.
Luonnonkosmetiikkamerkki Dr. Hauschka on lanseerannut uuden meikkivoiteen. Edeltäjäänsä Translucent Make Upia peittävämmän lopputuloksen iholle tuova ilmavaksi kuvailtu koostumus lupaa ravita ihoa mm. macadamiapähkinä- ja kookosöljyn voimalla. Meikkivoide on saatavilla viidessä eri sävyssä. Hinta noin 28,70 euroa.
Virve: Luonnonkosmetiikkamerkkien uutuusmeikkivoiteet muuttuvat yhä kiinnostavammiksi sitä mukaa kun kosmetiikkateollisuus kehittyy. Vielä joitakin vuosia sitten olin omien kokemuksieni vuoksi sitä mieltä, ettei pelkillä luonnonkosmetiikan raaka-aineilla voida saada aikaan vaatimuksieni mukaista nestemäistä meikkivoidetta, mutta niin vaan on loistavia tuotteita alkanut tipahdella myyntiin. Kinnostavaa nähdä, mihin tämä tuote yltää!

Rimmel uusi kaksivaiheinen Provocalips-huulipuna yhdistää huulipunan intensiivisen värin huulikiillon kiiltävään pintaan ja kosteutukseen. Punan koostumusta kuvaillaan kevyeksi ja huulia kuivattamattomaksi ja sen luvataan pysyä huulilla jopa 16 tuntia. Huulipuna tulee myyntiin Suomeen kuudessa eri sävyssä. Hinta n. 9,90 euroa.
Virve: Olen kuullut näistä punista niin paljon kehuja, että sormeni suorastaan syyhyävät päästä tekemään näiden kanssa tuttavuutta! Kaksivaiheisen tuotteen idea ei itsessään kuulosta kovin uudelta, vaan tuo mieleeni vahvasti mm. Max Facotrin Lip Finityt. Mielenkiintoista nähdä, kuinka loistavaksi koostumus ollaan saatu nykyteknologialla kehitettyä!


Miss Dior -tuoksuperhe saa uuden vauvan, kun valikoimiin pärähtää oma hiuksille tarkoitettu hajuvesi. Hajuvedessä tuoksuvat patsulin lehdet, ruusu, jasmini, bergamot sekä myski ja tuoksu on pakattu söpöön 30 ml pikkupulloon.

Virve: Oih, tätä olen todellakin odottanut! Miss Dior on yksi suosikkituoksuistani ja rakastan hiustuoksujen ideaa. Suljen pilvilinnoistani täysin pois sen faktan, että voisin suihkuttaa hiuksiini ihan tavallistakin hajuvettä ja jään fiilistelemään tätä tuoksuperheen uusinta, varsinaisia hajuvesiä kevyempää tulokasta! 



Kasvoharjamarkkinoille näyttää yhtäkkiä olevan kovasti tunkua ja myös Oriflame on tuonut juuri myyntiin oman budjettiversionsa. SkinPro -ihonpuhdistuslaitteella on tarkoitus surrutella kasvoilla kahdesti päivässä minuutin ajan ja laite lupaa puhdistaa ihon viisi kertaa käsin tehtyä puhdistusta paremmin saaden aikaan kahdeksan kertaa heleämmän ihon. Lopputuloksena kerrotaan olevan sileämpi, pehmeämpi ja tasaisemman värinen iho. Laitteen mukana tulee yksi normaalista herkälle iholle suunnattu harja minkä lisäksi myynnissä on tehopuhdistava harjaversio. Hinta 40 euroa.
Virve: Clarisonicin suosio alkaa lisääntymään näilläkin leveyspiireillä siinä määrin, että ei ihmekään, jos haastajia alkaa tipahdella. Olen ollut niin vannoutunut Clarisonic-fani, että olisi jopa mielenkiintoista verrata, kykeneekö budjettiversio haastamaan sen.
Yhä enemmän ja enemmän nuorekkaampaan suuntaan menevä YSL on tunut valikoimiinsa trendin mukaisesti kymmenen luomivärin Couture Variaton -luomiväripaletit. Kahdessa sävymaailmassa saatavilla oleva paletti sisältää sekä mattaisia että helmiäisiä sävyjä, joilla on mahdollista luoda niin kevyitä arkimeikkejä kuin intensiivisepiä iltalookkejakin. Nude ja Tuxedo -paleteilla on hintaa noin 78 euroa.
Virve: No oih ja vautsi, näyttävät kyllä upeilta ja trendin mukaisilta! Kuten varmasti moni muukin, assosioin minäkin nämä niihin kulttimaineeseen päässeiden sen erään toisen kosmetiikkamerkin palettien serkuiksi. Sävyt vaikuttavat kuitenkin hyvin monipuolisilta ja kymmenen sävyn paletti on jopa suorastaan edullisen kuuloinen kun vertaa siihen, että brändin viiden sävyn paletit maksavat vain kympin vähemmän. 

Pakko myöntää, että itse ehkä kuitenkin odotan kaikkein eniten, josko tämä saman omistajabrändin edullisemman pikkusiskosarjan Englannin kotisivuilta bongattu Color Riche La Palette -luomiväripaletti kulkeutuisi meillekin pian:

Miltäs tämän viikon katsaus näytti? Kiinnostiko joku uutuus aivan erityisesti?

Kommentit (14)

  1. Tiina

    Minä en käytä huulipunia mutta sain tuon provocalipsin livboxissa. Testasin eka niin että vetelin suoraan siveltimellä huuliin, joo'o, huhhuh, sävy oli kirkas pinkki eikä meinannut lähteä putsarillakaan mitenkään. Seuraavaksi kokeilin että laitoin sitä topsilla tosi vähän ja varovasti levitin – täydellinen! Eikä sävykään ollut enää paha. Kiiltoa toisella puolella tuntuu olevan tosi vähän, aivan ku ois täytetty liian vähän tuubiin.

    Tuote pysyy hyvin huulilla, ei tunnu miltään, ei kuivata eikä tästä jäänyt jälkiä edes valkoiseen mukiin.

  2. Anonyymi

    Toivottavasti kasvoharjavertailu on pian tiedossa 😉

Kommentoi »

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *