Ostolakossa-kosmetiikkablogi
Ostolakossa-kosmetiikkablogi

Testissä herkullisen tuoksuiset Bath & Body Works -vartalovoiteet

Bath & Body Works Vartalovoide kokemuksia ostolakossa

Kuten olen kertonut, oli Bath & Body Works pitkään sellainen tuotemerkki, jonka herkullisen tuoksuisten vartalotuotteiden suhteen olen jo vuosia ollut erittäin utelias. Täällä Bangkokissa pääsin vihdoin käsiksi merkin tuotteisiin, sillä kotimme lähellä sijaitsevalla Siamin alueella on merkin myymälä. Myymälässä on jatkuvasti menossa erilaisia tarjouksia, joissa kolmen tuotteen ostaja saa neljännen kaupan päälle, joten voitte olla varmoja, että tämä vartalovoiteiden rakastaja hankki itselleen tietysti kokoelman huumaavan tuoksuisia tuotteita.

Ostoskoriini päätyi alla olevan kuvan mukainen nelikko erilaisia koostumuksia, sillä halusin tietysti selvittää, mitä eroja niillä on muuten kuin vain tuoksunsa puolesta.

Bath & Body Works Vartalovoide kokemuksia ostolakossa

Bath & Body Works A Thousand Wishes Body Lotion -vartaloemulsio oli koostumukseltaan nelikon kevyin. Kosteuttava vartaloemulsio tuntui kuitenkin ihanan ravitsevalta, mutta se imeytyi iholle silti varsin hyvin. Vartaloemulsio lupaili iholle 16 tuntia kestävää kosteutusta ja iho todellakin tuntui sen sen jäljiltä erittäin pehmeältä ja kosteutetulta hyvin pitkään. Ennen kaikkea iho myös tuoksui hyvin vahvasti ja hyvin pitkään.

Bath & Body Works Vartalovoide kokemuksia ostolakossa

Vartalovoiteen escadamaisen makeassa tuoksussa oli samaan aikaan kukkaisuutta, mutta myös sokerista karamellisuutta. Tuoksu oli sen verran voimakas, etten voisi käyttää tätä hajuvetenä, mutta vartalovoidetta oli ihanaa levittää illalla suihkun jälkeen iholle ja sujahtaa puhtaisiin lakanoihin, sillä vartalovoiteessa tuoksu tulee tasaisen pehmeänä. Aamulla tuoksu oli iholla edelleen mietona, mutta silti erottuvana. Välillä käytin tätä säärissäni myös päivällä ihan vain sen tuoksun vuoksi.

Bath & Body Works Vartalovoide kokemuksia ostolakossa

Hieman tätä vartaloemulsiota täyteläisempi versio oli juuri kauppoihin tullut Bath & Body Works Warm Vanilla Sugar Super Smooth Body Lotion 24 Hour Moisture -kosteusemulsio. Vartaloemulsion koostumus lupaili olla entistäkin kosteuttavampi ja pitää ihon kosteutettuna jopa 24 tuntia. Vartaloemulsio tuntuikin kosteuttavan ihan hyvin, mutta itseasiassa en kokenut sitä yhtä kosteuttavaksi kuin kevyempää versiota. Se oli mukavan ravitseva, mutta ei erityinen.

Bath & Body Works Vartalovoide kokemuksia ostolakossa

Myös tässä vartaloemulsiossa oli kuitenkin todella voimakas tuoksu, joka oli sen nimen mukaisesti vaniljaisen lämmin ja sokerisen makea. Tuoksu oli hieman ”savuisempi” ja jos toinen vartaloemulsio oli ollut escadamaisen kesäinen, oli tämä sitten puolestaan lämpimän talvinen. Pidin tuoksusta vartalovoiteessa, mutta hajuvedessä kokisin sen jo liian raskaaksi varmasti.

Bath & Body Works Vartalovoide kokemuksia ostolakossa

Koska ihoni kuivuu helposti, valitsin testiin etupäässä täyteläisiä koostumuksia. Kolmas kokeilemani tuote oli Bath & Body Works  At The Beach Ultra Shea Body Cream, joka kuulosti aivan täydelliseltä iholleni. Se oli ihanan paksusti iholle levittyvää ja mukavasti iholle sulavaa, mutta täyteläisyydestään ja lupauksestaan pitä iho kosteutettuna 24 tunnin ajan huolimatta ei se loppujen lopuksi tuntunut erityisen kosteuttavalta, minkä vuoksi se oli jopa hieman pettymys minulle.

Bath & Body Works Vartalovoide kokemuksia ostolakossa

Myös tässä vartalovoiteessa oli hyvin vahva tuoksu, joka toi mieleen kesäisen rannan. Vartalovoiteen hieman kukkaisessa tuoksussa häivähti paahdettu kookos ja merisuola, jotka eivät loppujen lopuksi olleet minusta mitenkään erityisen mukava yhdistelmä ensimmäisten käyttökertojen jälkeen. Tuoksu oli melko raskas ja alkoi lopulta jopa ällöttää minua hieman, joten olin hyvin tyytyväinen kun vartalovoide vihdoin kului loppuun.

Bath & Body Works Vartalovoide kokemuksia ostolakossa

Olin etukäteen ollut varma, että mitä täyteläisempiin koostumuksiin siirryn, sitä enemmän niitä rakastan. Lopputulos oli kuitenkin, että hommassa kävi aivan päinvastoin.

Neljäs kokeilemani tuote oli Magic In The Air Super Soft Body Butter, joka sekin lupasi 24 tunnin kosteutusta, mutta osoittautui loppujen lopuksi porukan pahimmaksi pettymykseksi. Vartalovoin koostumus yhdisti mm. kookosöljyä ja karitevoita, mutta niistä ja muista lupaavan kuuloisista ainesosistaan huolimatta se tuntui vaan jäävän ihon pinnalle kalvoksi eikä varsinaisesti ravinnut ihoani. Lopputuloksena oli, että ihollani oli koko purkin käytön ajan samanlaisia kuivia läikkiä kuin mitä sille syntyy jos en käytä vartalovoidetta ollenkaan.

Bath & Body Works Vartalovoide kokemuksia ostolakossa

Vartalovoin tuoksu oli ollut vielä kaupassa mukava, mutta loppujen lopuksi se ei enää miellyttänytkään minua. Tuoksussa sekoittuivat mantelin kukat, valkoinen iiris ja vanilja, mutta vaikka siinä oli pehmeyttä, oli siinä myös jotain pientä pistävyyttä, josta en innostunut. Käytin vartalovoin loppuun, mutta melkoinen pettymys se silti oli.

Bath & Body Works Vartalovoide kokemuksia ostolakossa

Lopputulos oli, että tämän kokeilun perusteella en innostunutkaan Bath & Body Works -vartalovoiteista liiemmin. Ostaisin niitä varmasti kokeiluun kuitenkin vielä toistekin, jos saisin niitä hyvin edullisella hinnalla, mutta koska ne ovat täällä Thaimaassa kalliimpia kuin kotimaassaan Yhdysvalloissa (neljä vartalovoidetta kustansi noin 60 euroa kimppatarjouksessakin), en tule ainakaan täältä ostamaan niitä ja olen päättänyt keskittyä lopun Thaimaassa olon ajan käyttämään edullisia markettien vartalovoiteita tai mahdollisesti kokeilemaan jotain korealaisen kosmetiikan tuotetta.

Bath & Body Works Vartalovoide kokemuksia ostolakossa

Jos kuitenkin kokeilen jatkossa lisää Bath & Body Works -vartalovoiteita, aion ensisijaisesti varmasti kokeilla A Thousand Wishes Body Lotion -vartaloemulsiota vastaavia versioita, joita on tarjolla useassa eri tuoksussa, mutta jotka ainakin tämän kokemukseni perusteella kosteuttavat hyvin kevyehköstä koostumuksestaan huolimatta.

Thaimaassa ollessani Bath & Body Works -kokeiluni tulevat kuitenkin rajoittumaan merkin erilaisiin käsisaippuoihin ja mahdollisesti myös suihkugeeleihin.

Bath & Body Works Vartalovoide kokemuksia ostolakossa

Onko joku muu kokeillut Bath & Body Worksin vartalovoiteita?


Lue myös:

Bath & Body Works Stockholm

Must go store: Bath & Body Works

Loistava keksintö: suojakertoimellinen vartalovoide

Superherkulliset vartalotuotteet: Herbina Mango Spa

Kommentit (2)

  1. Jenni

    Minä rrrakastan Bath & Body Worksin vartaloemulsioita! En kestä yhtään, jos vartalovoide jää ”valkoisena” pyörimään iholle niin, että sitä pitää hinkata loputtomiin tai ettei se meinaa imeytyä millään. Tämä ei todellakaan käyttäydy niin vaan levittyy ihanan helposti, suorastaan sulaa ihoon ja tuntuu todella ravitsevalta, vaikkei olekaan mitään jankkia. Suosikkivartalovoiteeni, jota hamstraan Amerikan-reissuilta.

    Tykkään myös runsaasta tuoksuvalikoimasta: itse olen raikkaiden, ”vihreiden” tuoksujen ystävä, ja niitäkin löytyy vaikka kuinka monta.

    Nyt kun vielä saisi tätä jostain Suomeen viimeisen, jo puolessa välissä oltavansa purtilon jatkeeksi.

    • Virve Vee

      Tuo on kyllä totta, että nämä imeytyvät iholle hyvin! 🙂

Kommentoi »

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *