Ostolakossa-kosmetiikkablogi
Ostolakossa-kosmetiikkablogi

Based on what?

En voi uskoa, että olen ihan oikeasti jättänyt esittelemättä teille kunnolla yhden luottotuutteeni uusimman version! Asia on korjattava HETI!
Luomivärit eivät pysy luomillani millään, mikäli en pohjusta luomiani hyvin. Tähän tarkoitukseen ei käy pelkkä puuterin lisääminen luomille eikä myöskään meikkivoiteen ja puuterin yhdistelmä. Se ei ole sama asia eikä saa luomivärejäni pysymään luomillani yhtään sen paremmin. Päin vastoin sen sijaan, että minulla olisi luomivaossa raidat luomiväriä, olisi niissä kerrokset luomivärin, puuterin ja meikkivoiteen yhdistelmää. Ei, ei ja ei.
Tämän vuoksi käytän aina luomivärinpohjustajia. Olen hehkuttanut blogissani niin Urban Decayn eri versioita kuin Too Facedinkin kulttituotteita, mutta koska näitä tuotteita ei vielä toistaiseksi myydä Suomessa ja moni tahtoo saada käsiinsä asiansa hyvin ajavan tuotteen, jonka voi kuitenkin ostaa Suomesta, olisi hyvä, että minulla olisi esittää teille näihin kriteereihin toimiva tuote. Ja mielellään vielä edullinen sellainen.
Ei huolta, sellainen on kyllä olemassa ja löytyy ihan meidän kotimaisen Lumenemme hyllystä. 
En ole aina ollut Lumenen luomivärinpohjustajan fani. Muistan, kuinka harmaassa tuubissa aikoinaan kulkenut aine oli luomillani turhaakin turhempi tuote, eikä todellakaan kyennyt pitämään luomivärejäni paikallaan. Noihin aikoihin tuotteen päälle piti muistaakseni lisäksi vielä heittää puuteria, minkä lisääminen pohjustajan ja silmämeikin väliin teki vaan sen, etteivät sävyt napanneet kunnolla kiinni pohjustajaan, jolloin lopputuloksesta olisi tullut intensiivisempi, vaan puuteri vaan haalisti niitä. Ei hyvä.
Jokunen vuosi sitten havahduin siihen, että Lumenen silloin luomivärinpohjustaja olikin itseasiassa jo melko hyvä. Käytin tuotetta silloin tällöin, mutta minulla oli vielä pieniä varauksia sitä kohtaan.
Tällä hetkellä markkinoilla oleva versio on kuitenkin loistava, 
Beauty Base Eyeshadow Primer lupaa pitkäkestoista silmämeikkiä ja todellakin saa sen aikaan. Ilman pohjustajaa silmämeikkini pysyy hyvänä kolme minuuttia ja tämän pohjustajan kanssa vaikka kellon ympäri. 
Pohjustajaa levitetään silmäluomelle tippa, jonka jälkeen päälle levitetään haluttu silmämeikki. Meikki levittyy hyvin ja pysyy ja pysyy. 
Jos tätä tuotetta kuitenkin vertaa juurikin esimerkiksi Urban Decayn ja Too Facedin pohjustajiin on erona se, ettei tämä saa minusta päälleen levitettävien luomivärien pigmenttejä korostumaan yhtä voimakkaasti kuin kahden ensin mainitun merkin pohjustajat minusta saavat.
Tämä onkin siis mitä loistavin asiansa ajava luomivärinpohjustaja, mutta pro-käyttäjälle suosittelisin silti Urban Decayta tai Too Facedia. Tavallinen arkimeikkaaja hyötyy tästä tuotteesta kuitenkin huomattavasti, kun ne aamulla silmämeikin tekemiseen uhratut viisi minuuttia eivät ole todettavissa turhaksi investoinniksi iltapäivällä työpaikan vessan peiliin katsoessa.
Suosittelen!
Lumenen luomivärinpohjustajalla on hintaa n. 12,90 euroa ja 7 millin tuubi kestää päivittäisessäkin käytössä varmasti lähes vuoden. Minusta nämä luomivärinpohjustajat ovat aina melkoisia ikuisuustuotteita, joten onneksi tämäkin lupailee pakkauksessaan säilyvänsä avattuna kaksi vuotta.
Oletteko tuttuja tämän tuotteen kanssa? Tai mikä on teidän suosikkipohjustajanne silmämeikkiä käyttäessänne?

Kommentit (20)

  1. Anonyymi

    Itse en käytä luomiväriä, mutta kuitenkin luomet tuppaa rasvoittumaan päivän mittaan. Käytän tätä tasoittamaan luomen väriä ja estämään rasvoittumista ja toimii hyvin. Tosin sipaisen pikkaisen puuteria päälle.

  2. ansqu

    Oon jo pitkään miettinyt ton ostamista. Pitää ehk nyt. 😀

  3. Hemsku

    Kävin tän kanssa kerran saunassa. Silmämeikki näytti suurinpiirtein samalta kokemuksen jälkeenkin. Ja ujona meikkaajana musta on ihan kiva ettei pigmentit korostu erityisemmin koska siinä korostuis samalla mahdolliset meikkimokatkin…

Kommentoi »

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *