Ostolakossa-kosmetiikkablogi
Ostolakossa-kosmetiikkablogi

Avokadoa ja kauraa nassuun

Tutustuin vähän aikaa sitten Freemanin uuteen Goji-marjoja sisältävään kosteusnaamioon ja mainitsin siitä postatessani sarjan suklaa-mansikkanaamiosta, johon olin aiemmin ihastunut. Nyt halusin jatkaa Freeman-kokeilujani vielä kolmannellakin naamiolla, sillä tämäkin vaikutti varsin kiinnostavalta.

Freemanin avokadoa ja kauraa sisältävä mutanaamio on hieman suosikkiani suklaa-mansikkanaamiota tehokkaammin rasvaisuutta itseensä imevä, mutta sisältää silti muutamat kosteuttavatkin aineosat.

Naamio on koostumukseltaan melkolailla perus mutanaamio muuten, paitsi että se on väriltään vihreä.

Annoin naamion vaikuttaa kasvoillani arviolta vartin ajan, jonka jälkeen huuhdoin hieman kuivuneen naamion kasvoiltani vedellä pois.

(Tiesittekö muuten, että naamion kuivattavuus riippuu täysin siitä, kuinka paljon sen antaa iholla kuivua? Jos ihosi on pintakuivuuteen taipuvainen, älä anna naamion kuivua ihollesi täysin vaan kastele sitä sen vaikutusaikana pirskottamalla sen päälle vettä. Vaihtoehtoisesti voit myös taitella naamion päälle kasvopaperia, jota voit helposti kostuttaa naamion vaikutusaikana esimerkiksi koseiden kasvosienien avulla.)

Iho jäi naamion jäljiltä puhtaaksi ja ennen kaikkea ihanan pehmeäksi eikä ollenkaan kirstävän tuntuiseksi, eli uskaltaisin suositella tätä myös hieman pintakuivuuteen taipuvaiselle rasvoittuvalle ihollekin.

Tykkäsin naamiosta ja sen jättämästä tunteesta todella paljon ja käytän tuubin mielelläni loppuun.

Freemanin tuotteita myyvät esimerkiksi Anttilat ja Sokokset. 150 ml naamiolla on hintaa hieman alle kuusi euroa.

Onko joku muu kokeillut tämän naamion?

Kommentit (19)

  1. Maria

    Hei!

    Kirjoitit aiemmin Shiseidon huulipunasta, joka sopii kuiville huulille. Törmäsin feeluniquessa tähän tuotteeseen: Shiseido The Skincare Protective Lip Conditioner SPF10 4g (http://www.feelunique.com/p/Shiseido-The-Skincare-Protective-Lip-Conditioner-SPF10-4g) ja ryhdyin miettimään, että olisikohan tämä sitten hyvä tuote minkä tahansa huulipunan alle.. Onko sulla tästä mitään kokemusta?

    Kiitos ihanasta blogistasi! 🙂

  2. Anonyymi

    Hei, kuinka monta kertaa viikossa käytät naamioita?

  3. Anonyymi

    "Mulla on samanlainen naamio, mutta siinä on vanhempi pakkaus. Ongelmana on se, että naamio kirvelee ihan järkyttävän paljon! Naama on ihan tulessa käytön aikana. Jälkeenpäin iho on ihanan pehmeä, mutta itse naamionkäytön pitäisi olla rentouttavaa, tämän kanssa ei ole :/ Ja mulla on rasvoittuva iho, joten ei ainakaan kuivuudesta voi olla kyse."

    Sama vika täällä. Rasvoittuva iho, tosin hieman pintakuiva, mutta yleensä ihoni kestää vaikka minkälaiset "myrkyt" eli tujumpiakin putsareita. Tämä naamio kuitenkin kirveli kamalasti vaikka lopputulos onkin mukava. 🙁

  4. Anonyymi

    Mulla on varmaan samaa erää tuo naamiotuubi Sennin ja yllä olevan anonyymin kanssa! Olen ostanut omani muutama vuosi sitten, joten se on vähän erinäköinen. Ihoni on melko normaali, kesällä herkästi rasvoittuva, talvella pintakuivuutta, mutta ekat käyttökokemukset tämän naamion kanssa olivat kyllä yhtää tuskaa. Noin 10 s kasvoille levittämisen jälkeen alkoi uskomaton kiristely ja polte nenän- ja leukapielissä. Säikähtäneenä pesin mudat heti pois. Silloin tällöin olen yrittänyt kokeilla uudestaan "rasvakausina" ja toisinaan ei ole kirvelyä tullut, mutta toisinaan taas on ihan kyyneleet valuneet silmistä. Harmi! Tykkään freemanin muista tuotteista tosi paljon. Oma suosikki on tehokkaasti kuoriva aprikoosin siemeniä tms. rakeita sisältä kuorintavoide ja mukavan kevyt jalkavoide. Muistaakseni merkillä on myös ollut ainakin joskus muinoin semmoinen irti revittävä kalvonaamiokin, mitä joku kyseli tuolla ylempänä. Tiedä sitten onko enää valikoimassa…

    t. Tangomango

Kommentoi »

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *