Ostolakossa-kosmetiikkablogi
Ostolakossa-kosmetiikkablogi

Aurinkosuojatuote silmänympäryksille

Jauhan tästä jatkuvasti, mutta niin se vain on: innovatiiviset kosmetiikkatuotteet vievät sydämeni. Se ei tarkoita, että koko tuotteen tulisi olla täysin uusi, mutta jos vanha tuotekonsepti on keksitty viedä täysin uudelle tasolle olen aivan liekeissä. 
Viimeisin sytytysnestettä päälleni valellut ja kosmetiikkakipinän päälleni heittänyt tuote on ollut Misshalta. Pakkauksen etupuoli ei kerro tuotteesta paljoakaan muuta ymmärrettävissä olevaa kuin sen, että sen sisällössä on aurinkosuojakerroin 14, mutta onneksi takapuolella mennään jo ymmärrettävemmillä aakkosilla.
Kyseessä on nimittäin erityisesti silmänympäryksille tarkoitettu ihoa kosteuttava ja auringolta suojaava puikko! Kuinka huisia ja mahtavaa!
Erehdyttävästi huulirasvapuikolta näyttävää tuotetta on tarkoitettu käytettävän silmänympärysvoiteen ja kasvovoiteiden jälkeen viimeisenä tuotteena ennen meikin levitystä. Suojaavaa tuotetta voi levittää herkille silmänympäryksille suoraan puikosta, jonka jälkeen lopputulosta voi tasoitella vielä sormenpäillä jos kokee sille tarvetta.
Tuote levittyi silmänympäryksille ohuena kerroksena, eli puikosta ei irronnut kerralla liikaa massaa. Se ei siis ollut liian pehmeä muttei myöskään liian kovakaan, eli myönnettävähän se oli jälleen: korealaiset ne vaan osaavat. Pakkaus myös lupaili, että tuotetta voisi levittää halutessaan myös päivän aikana meikin päällekin, mikä sekin saattaa mainion koostumuksen ansiosta joissain tapauksissa jopa toimiakin. 
(Kiinnotuneille ohimennen muuten huomioksi, että pakkauksessa lukee ”against animal testing”!)
Tuotteen sisällysluettelo näytti sen verran mukavalta, että jos silmänympärykset ovat melko normaalit tai kaipaavat vain kevyttä kosteutusta, saattanee puikko hyvin riittää yksinäänkin käytettäväksi. Olin itse aivan erityisen innoissani tästä tuotelöydöstä, sillä silmänympäryksille tarkoitetut aurinkosuojatuotteet ovat todella harvassa eikä niitä todellakaan ole helppo löytää. Tällainen puikkomuotoon pakattu tuote on paitsi mainio ihan kotikäytössä, mutta ihan erityisen kätevä aurinkolomilla, jos silmänympäryksiä tai miksei muitakin erityisiä kohtia tahtoo suositusten mukaisesti suojata auringolta (ja itse todellakin tahdon).
Puikolla on Misshan virolaisessa verkkokaupassa hintaa normaalistikin vain 16,90 euroa, mutta tämän viikonlopun ajan kaupassa on menossa mukavat hintahulinat ja kaikki tuotteet ovat alennuksessa. Etusivun mainos lupaili jopa 50% alennuksia ja suurinta osaa jo valmiiksi oikein hyvissä hinnoissa olevia tuotteita näyttäisi verkkokaupassa koristavan -20% hintalappu. Nyt postitusvaihtoehtona on myös SmartPOST, eli paketille tulee ilmeisesti tuolla vaihtoehdolla koosta riippumatta aina kiinteät 11 euron postikulut Suomeen.
Jaksan itse edelleen fiilistellä sitä, että Misshaa on saatavilla noin kohtuu hinnoilla noin läheltä ja vielä taatusti EU:n lainsäädännön sallimilla koostumuksilla. Huippua!
Lähteekö teille viikonlopun Missha-aleista jotain kotiin?
Tuote saatu Misshan verkkokaupasta blogikokeiluun.

Kommentit (22)

  1. Anonyymi

    Onpa kätevä tuote! Tekisi kovasti mieli tilata…
    Osaatko muuten suositella kuivalle iholle kakkosvaiheen putsaria? Tällä hetkellä mulla on käytössä Lorealin kuivan ihon puhdistusgeeli (hölmön kuuloinen tuote, geeli kuivalle iholle?), mutta se jättää ihon hirveän kiristävän tuntuiseksi :/

  2. Anonyymi

    Sopiva aurinkosuoja myös silmänympärysiholle (ainakin minulle) on löytynyt Body Shopin Vitamin C Daily Moisturizer SPF 30-voiteesta. Ei ole niin "könttimäinen" kuin korkeammalla aurinkosuojalla varustetut voiteet yleensä, eikä turvota silmänympärysihoa. Varovainen täytyy tietysti olla, ettei voide osu itse silmään, ja siitä onkin pakkauksessa varoitus. Jos iho ei ole herkkä, niin tätä suosittelen kokeiltavaksi. Ihanan kevyt tuntu kasvojen iholla, ja kokeilemisen arvoinen silmänympärysihollakin.

Kommentoi »

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *