Ostolakossa-kosmetiikkablogi
Ostolakossa-kosmetiikkablogi

Aurinkoiset puuterit

Käytän ihonhoito- ja meikkituotteitakin pois melko kiitettävällä tahdilla, mutta on yksi tuoteryhmä, jonka tuotteita en vaan saa millään kulumaan. En, vaikka kuinka yrittäisin!
Vaikka kuinka yritän käyttää aurinkopuutereitani ahkerasti ja päivittäin, en ole koskaan saanut yhtäkään aurinkopuuteriani kulumaan loppuun. Itseasiassa en ole saanut yhdestäkään koskaan edes pannun pohjaa paistamaan! En, vaikka käytän vaaleita sävyjä, joita saa lykkiä vaalealle ihollekin reilusti.
Kaikki vanhat aurinkopuuterini ovatkin vaan siirtyneet vuosien saatossa ajasta ikuisuuteen niiden palveltua minua vuosien ajan hyvin ja minun tultua aina lopulta siihen lopputulokseen, että ne on vaan parasta laittaa kiertoon.
Ihmettelinkin aina, kuinka eräs entinen työkaverini saattoi muutamien kuukausien välein hankkia itselleen uuden aurinkopuuterin vanhan ollessa lopuillaan. Mitä ihmettä hän siinä teki, hieroi jalkapohjiinsakin, vai?
Tällä hetkellä minulla on muutama aurinkopuuteri, muuta vaikka käytän niitäkin lähes päivittäin en usko, että voin koskaan edes saada yhteenkään kuoppaa aikaiseksi.
Ihoni on vaalea, joten en voi oikeastaan leikkiä aurinkopuuterilla sen enempää kuin sipaista sitä poskilleni ja hieman nenälleni ja otsalleni, mutta kaikki runsaampi sutiminen saa aikaan vaan tunkkaisen ja likaisen näköisen vaikutelman. Aurinkopuuteri onkin parhaimmillaan iholla, jolla on edes hieman pigmenttiä omasta takaa.
Millaisia aurinkopuuterin käyttäjiä te olette? Saatteko niitä koskaan loppumaan? Kuinka usein hankitte uuden? Käytättekö mielummin helmiäs- vai mattakoostumuksia? 
Entäpä minkä hintaluokan tuotteita ostatte? Ostatteko niitä ihania kesäisiä kausituotteita vaan vakiovalikomien tavaraa?

Kommentit (16)

  1. Anonyymi

    Mulla on nyt menossa ensimmäinen _kunnon aurinkopuuteri, Narsin Laguna. Rakastan sitä, vaikka vaaleahipiäinen olenkin, ja pannu tuli näkyviin kolmen kuukauden käytön jälkeen!! 😀 olin pöyristynyt. pian se onkin käytetty ja seuraavaksi ostan Benefitin Hoolan. 🙂

Kommentoi »

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *