Ostolakossa-kosmetiikkablogi
Ostolakossa-kosmetiikkablogi

Amme

Tänään minua kiinnostaa kuulla teidän suhteestanne kylpemiseen.
Kasvoin itse 70-luvun kerrostalolähiössä, jossa jokaiseen kylpyhuoneeseen oli alunperin kuulunut kylpyamme. Monien ystäväieni kodeista se oli 90-luvulla vaihdettu pois suihkukaapin tieltä, mutta vanhempieni asunnossa se on edelleen. Pääsinkin siis lapsena usein nauttimaan vaahtokylvyistä.
Ensimmäisessä vuokra-asunnossani oli kylpyamme (lieneekö johtunut siitä, että sekin oli 70-lukulaisessa kerrostalolähiössä), mutta sen jälkeen minulla ei ole ollut iloa olla vuokralla asunnossa, jossa olisi ollut ammetta.
Asiaan tuli kuitenkin muutos Lontooseen muutettuamme, sillä ihanassa kylpyhuoneessamme on kylpyamme.
En ole mikään aktiivikylpijä ja vaikka nautinkin siitä ajatuksesta, että omistan ammeen, myönnän ottavani siitä aivan liian vähän iloa irti. Nyt kun kerrankin asuisin LUSHin kylpytuotteiden luvatussa maassa kylpyammeen kanssa on suorastaan noloa, etten ole kylpenyt ammeessamme kuin kahdesti reilun neljän asunnossamme asuneeni kuukauteni aikana. 
Kun muutimme asuntoomme, olikin yksi ensimmäisistä hankinnoistani kylpyvaahto. 
Halusin jotain kauniin näköistä ja vaahtoavaa ja päädyin lopulta Bootsissa pyörittyäni valitsemaan edullisen, mutta luksuksen näköisen Champneysin kylpyvaahtoon.
Vaahto on ollut mukava  perus kylpyvaahto, joka on kyllä vaahdonnut, muttei tehnyt mitään ihan mielettömiä vaahtokinoksia tai -nietoksia. Sen tuoksu on ollut sopivan kevyt ja neutraali, jotta olen saanut houkuteltua itselleni kylpyseuraa Englantilaistuneesta Herrasmiehestäni, joka olen lienee joskus aiemmin traumatisoinut LUSHin kylpykokeiluilla
 
Toinen kylpytuotteeni on tarkoitettu ehkä enemmän yksinäisiin, omaa sielua ja mieltä hemmotteleviin kylpyhetkiin. 
Englantilaistuneen Herrasmieheni siskoilta saamassani joululahjassa oli mukana REN-merkin ihana aidon ruusun tuoksuinen (pois kaikki keinotekoinen esanssisuus!) Maroccan Rose Otto Bath Oil, joka todellakin tuoksuu ihastuttavalta.
Siinä missä toinen kylpytuotteeni vaahtoa, tuo tämä kylpyhetkeen ilmeisesti vain enemmän ihanaa tuoksua ja öljyillään kosteutusta iholle.
Harmikseni en ole vielä ehtinyt kiireiltäni tätä kokeilemaan, mutta näillä vapailla minulla on se vihdoin suunnitelmissani.
Ajattelin sytyttää kynttilöitä, pulahtaa lämpimään kylpyyn ja lukea jotain totaalista hömppää. Tai sitten ihan vaan olla ja ottaa rennosti rauhallista musiikkia ammeessa loikoillessa kuunnellen.
Millaisia kylpijöitä te olette? Onko teillä ammetta? Otatteko siitä ilon irti vai jääkö se käyttämättä kylpemistarkoituksessa? Vai haluaisitteko vain epätoivoisesti teillä vielä joskus olevan sellaisen?

Kommentit (23)

  1. Anonyymi

    Kylpyammetta mulla ei ole koskaan ollut. Muutamia kertoja olen ammeessa kylveskellyt hotellissa ja ystävien luona. Välillä kaipaisin omaa ammetta ja rentouttavaa kylpyä, mutta todellisuudessa amme jäisi erittäin vähälle käytölle.

  2. Anonyymi

    Minulla on amme ja kylven lähes viikottain. En minä ammeessa itseäni pese, vaan rentoutunut ja hoidan itseäni. Vaahtokylvyn jälkeen kuorin ihoni kintaalla tai kuorinta-aineella, silloin kuollut ihosolukko irtoaa hyvin ja sitten peseydyn suihkussa. Ennen öljykylpyä tai kosteuttavia kylpypommeja peseydyn suihkussa ja nousen sitten kyvystä ilman huuhtelua. Olisi ihanaa, jos suihku ja amme olisi erikseen…silloin voisi mennä kylpyyn suoraan suihkusta.

  3. Leena

    Kylven noin kerran viikossa, ja vaahtoa olla pitää 🙂

    Parasta kylpemisessä on kylpyvaahdon tuoksu, vaahdon tunnustelu, oman hengityksen kuunteleminen ja totaalinen rentoutuminen. Se on sellaista arjen luksusta ja itsensä hemmottelua.

Kommentoi »

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *