Ostolakossa-kosmetiikkablogi
Ostolakossa-kosmetiikkablogi

Älyvessa vai älytön vessa?

Edit: Voi ei, kukaan ei tietenkään hoksannut, että itse esittelyvideo ei ollutkaan linkittynyt postaukseen enkä minäkään tajunnut asiaa. Sellainen oli siis tarkoitus tuohon linkittää eikä näyttää pelkkää pöntön kuvaa! 😀 Nyt löytyy videokin alta.

Terveisiä Etelä-Korean Busanista tällä kertaa!

Matkasimme Etelä-Korean pohjoisesta Soulista lähteneellä luotijunalla halki maisemien päätyen lopulta muutamien satojen kilometrien päähän maan japanilaiskorealaiseen keskittymään, rantakaupunki Busaniin.

Paikoitellen yli 300 km/h matkannut juna kiiti maan läpi 2,5 tunnissa, jonka matkustimme mukavasti ykkösluokkaa kokeillen. Matka sujui rattoisasti ja perille hotellille päästyämme pääsin toteamaan, että matkani jatkuisi yläluokkaisissa tunnelmissa, sillä saisin vihdoin tehdä tuttavuutta älyvessan kanssa.

Vilautettuani Instagramissa kuvan tuosta mielettömästä keksinnöstä heräsi minulla tietysti suuri halu pyynnöstänne pyhittää pöntölle oma postauksensa -olihan kyseessä kuitenkin sen verran hulvaton ja näin länsimaalaiseen silmään jopa perin eksoottinen keksintö!

Tänään  siis vuorossa jotain tälle blogille hyvin epätyypillistä: aasialaisen älyvessan esittelyä!

Mitäs sanotte? Tekisikö mieli kokeilla tai oletteko peräti jo tutustuneet omakohtaisesti tähän perin aateliseen laitteeseen?

Kommentit (19)

  1. Anonyymi

    on kyllä niin turha keksintö tommonen, eikä muutenkaan kyllä kiinnosta katsella videota jostain vessanpöntöstä… 😀

    • virve

      Voi ei, ei ollenkaan turha! 😀 Tuon mahtavuuden tajuaa kun pääsee kokeilemaan! 😉

  2. Anonyymi

    Hauska video 😀

  3. Titu

    Oot kyllä symppis tyyppi 🙂 Mäkin haluan testata älyvessaa 😀

  4. NarnianGirl

    Kyllä perinteinen välimerellinen kyykkyvessa (esim. Kreikan ja Turkin maaseudulta voi löytää tämän helmen) on paljon terveellisempi kehon toimintojen edistämisessä. Se myös ylläpitää pakostakin reisilihasten kestävyyttä. Ja on huomattavasti hygienisempi kuin istuinmallit 🙂

  5. Anonyymi

    Ei liity asiaan, mutta mikä olisi paras ja halpa huulirasva roaccutanin aiheuttamaan huulien kuivuuteen. Blistexin Complete Moisture on ihan hyvä, kun sitä levittää, mutta kun lopettaa levittämisen niin tuntuu sellaista eräänlaista kuumottelua ja kuivuutta sekä saa laittaa muutaman minuutin päästä lisää. Miramen valkovihreä tuubikin oli, mutta kipeille huulille raikkaus ei ollutkaan kiva juttu. Osaatko siis suositella jotain? 🙂

    • Suvi

      En tiedä suositteliko iholääkärisi, mutta koska minun itseasiassa määräsikin sitä en koskaan kärsinyt pitkän aikaa ilman paksua Bepanthen-kerrosta huulillani. Kuurin aikana piti välillä laittaa siis ihan valkoinen kerros rasvaa kun lääke on niin tehokas mutta kasvojen iho on jälkeenpäin parempi ja kuivat huulet vain muisto. Eli siis Bepanthen yleisrasva. Samassa sarjassa on myös Bepanthol-huulivoide mutta itse aloitin sen käyttämisen vasta kun kuuri oli ohi.

Kommentoi »

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *