Ostolakossa-kosmetiikkablogi
Ostolakossa-kosmetiikkablogi

Kuukausi: joulukuu 2018

Vuoden 2018 parhaat meikit – 27 suosikkia

Vuoteen 2018 mahtuu jälleen valtava määrä kosmetiikkaa, joten vuosi on hyvä päättää valitsemalla tuotteista ne parhaat. Kokosin tähän postaukseen 26 meikkisuosikkiani, joihin olen ihastunut kuluneen vuoden aikana. Paras luomivärinpohjustaja: Urban Decay Eyeshadow Primer Potion Eden Sain…

  • 14

Vuoden 2018 luetuimmat blogipostaukset

Vuoden lopussa on aina mukavaa summata yhteen ne blogin lukijoita eniten kiinnostaneet blogipostaukset. Rakastan katsella Google Analyticsin tilastoja ja selvittää, millaisia postauksia luetaan eniten, joten minulle tällaiset statistiikkapostaukset ovat herkkua. Oli mielenkiintoista nähdä, mitkä postaukset…

  • 5

Onko tuotenäytteet parempi käyttää kotona vai reissussa?

Innostuin joulupäivien löhöilyn lomassa tutkimaan hieman kosmetiikkavarastojani tajuttuani, että minulle on kertynyt kotiin melkoinen määrä ihonhoidon tuotenäytteitä ja matkakokoja. Tiedostin jo ennen meikkipusseiheni sukeltamista, että pieniä tuotepurkkeja ja -pusseja on kotona paljon, vaikka ne menevätkin…

  • 18

5 erilaista taktiikkaa tavaroiden vähentämiseen

Joulun aikaan monet valtaa tavara-ahdistus. Kaikki alkaa usein sen kuuluisan joulusiivouksen kanssa tuskaillessa, kun tavaroita paikoilleen laittaessaan tajuaa, ettei kaikelle edes ole kunnollista paikkaa. Tämä taas johtuu usein siitä, ettei kaikelle ole tilaa. Tuntuu tuskaiselta survoa…

  • 11

Epäsosiaalinen joulu – tilaisuus vetäytyä kymmeneksi päiväksi omaan rauhaan

Olen jonain aiempana vuonna todennut, että joulussa on parasta juuri se, että voi kokoontua perheen kanssa yhteen viettämään aikaa. Minusta se on edelleen ihanaa, mutta tänä vuonna otin jouluun itsekkään lähestymistavan. Tuntui nimittäin, että haluan…

  • 6

Ultimaattinen opas The Ordinary -tuotteisiin ja niiden valintaan

Suomi tuntuu olevan yleisesti aivan valtavan The Ordinary -vimman pauloissa, mutta moni on edelleen epävarma, mitä The Ordinary -tuotteita kannattaisi hankkia ja säännöllisesti pyyntöjä vinkeistä oikeiden tuotteiden valintaan. Aiheesta voisi (ja varmasti myös pitääkin) kirjoitta…

  • 23

Tämä kaikille sopimaan tehty kulmakynä on suosikkini

Kun meikkaan, suosin luonnollista lopputulosta. Tai no, oikeastaan sana luonnollinen on aika väärä valinta, sillä sanalla luonnollinen tarkoitetaan usein läpikuultavaa, lähes huomaamatonta meikkiä ja se ei niinkään ole se lopputulos, jota haen. Pitäisikin ehkä sanoa,…

  • 5

Korealaista tehokosteutusta: THANK YOU FARMER

Tämä loppuvuosi on ollut minulle töissä erityisen antoisaa aikaa, sillä olemme saaneet lanseerata useita korealaisia tuotemerkkejä, joita olen jo pitkään himoinnut valikoimaamme. Korealaisen kosmetiikan valikoimamme on ollut minulle jatkuvasti tärkeä projekti ja vaikka se onkin…

  • 1

Yankee Candle – maailman ihanimmat tuoksukynttilät

Koska minimalistisesti sisustetussa kodissamme ei liiemmin ole koriste-esineitä, voi täällä helposti tuntua jonkun makuun kolkolta. Minulle ylimääräiset esineet aiheuttavat ahdistusta ja nautin tyhjistä pöytien pinnoista, joita katsellessa lepäävät sekä silmät että mieli. En siis ota mielellämme…

  • 5

Tämän vuoksi korealainen tyynymeikkivoide on upean meikkipohjan salaisuus

Minusta on viimeisen reilun vuoden aikana tullut aivan valtava korealaisten tyynymeikkivoiteiden fani. Homma alkoi, kun toissa syksynä Soulissa käydessäni ostin 3CE Baby Glow Cushion -tyynymeikkivoiteen ja siitä lähtien olen tasaisin väliajoin hurahdellut uusiin tyynymeikkivoiteisiin. Käytän…

  • 12