Ostolakossa-kosmetiikkablogi
Ostolakossa-kosmetiikkablogi

Kuukausi: huhtikuu 2018

Kosmetiikkabloggaaja, jonka iho räjähti stressistä

Olen syönyt elämäni aikana parit antibioottikuurit ja Roaccutan-kuurit saadakseni ihoni kuriin, joten tiedän miltä tuntuu, kun iholle nousee kipeitä, ihonalaisia pahkuroita ja naamaa koristaa joka päivä uusi finni vanhojenkin vielä jumittaessa sitkeästi paikoillaan. Olen 31…

  • 28

Erinomainen puhdistustuote vahvalle meikille

Yksi hieman vähemmän huomiota saanut, mutta silti erittäin suosittu korealainen tuotemerkki on Heimish. Vuonna 2016 lanseeratun merkin tuotevalikoima on melko pieni, mutta siitä löytyy runsaasti aivan loistavia ihonhoito- ja meikkituotteita. Merkin hittituotteeksi on noussut Heimish…

  • 9

Saako minimalisti omistaa valtavasti kosmetiikkaa?

Kun vuodenvaihteessa laitoin omaisuuttani kasaan varastokomeroon ja pakkasin tarpeellisia tavaroita Thaimaahan lähtevään matkalaukkuun, koin monia ahaa-elämyksiä. Pakatessa tuli huomanneeksi, kuinka olemme jättäneet varastokomeroomme pyörimään paljon turhia tavaroita ihan vain siksi, ettei meillä ole autoa, jolla…

  • 6

Must go store: Bath & Body Works

Yksi lempparikauppojani ulkomailla on ehdottomasti Bath & Body Works. Se on aina ollut sellainen kauppa, jonne olen rynnännyt heti sen myymälän nähtyäni ja pyörinyt haltioituneena ympyrää himoiten vähän kaikkea. Harmikseni olen bongannut myymälöitä lähinnä silloin,…

  • 7

Löytö: kuivaöljymäinen puhdistusöljy

Aina on tilaa yhdelle puhdistusöljypostaukselle, vai mitä? No, nyt ainakin teen sille tilaa, sillä tämä puhdistusöljy oli jälleen hyvä löytö ja mielipiteeni siitä pysyi samana aina ensimmäisestä käyttökerrasta tuotteen viimeiseen pisaraan asti. Korealainen Skin79 oli meillä töissä…

  • 0

Mielettömän hehkun tuova korostuspuuteri

Fiilistelin täällä blogissa puolisen vuotta sitten, kuinka olin löytänyt maailman upeimman korostustuotteen eli Too Faced Love Light Prismatic Highlighter Blinded By The Light -korostuspuuterin. Puuteri luo iholle täydellisen heleän hehkun, joka saa ihon näyttämään lähes…

  • 10

Erinomainen kivipuuteri rasvoittuvalle iholle

Rakastan mattaisen tuntuista ihoa. Rakastin sitä ennen niin paljon, että minulla oli aina suorastaan pakkomielle saada painella iho puuterivipalla erittäin, erittäin mattaisen tuntuiseksi. Klähmäisen rasvaiselta tuntuva iho ei miellyttänyt tippaakaan, sillä se myös tarkoitti, että…

  • 11

Uudenlainen rajaustuote: Fingertip Eyeliner

Blogiani seuranneet tietävät taatusti, kuinka kovasti innostun, kun joku vanha tuttu kosmetiikkatuote keksitään pakata uudelleen tavalla, joka mahdollisesti jopa mullistaa tuotteen käytön. Kosmetiikkainnovaatiot muuttuvat erityisen nokkeliksi Aasiaa kohti mentäessä, mutta kyllä meillä länsimaissakin näytetään osaavan….

  • 8

Testissä kulttiseerumi Farsali Unicorn Essence

Aina välillä myyntiin tulee sellaisia kosmetiikkatuotteita, että ne kummittelevat mielessä ihan tasan niin kauan, kunnes ne tulee vihdoin ostaneeksi itselleen. Yksi tällainen mieltäni jo hyvin pitkää vainonnut ja pankkitiliäni houkutellut tuote oli välittömästi kulttituotteen statuksen…

  • 2

Maailman hauskin juhlapyhä: thaimaalainen songkran

Okei, olen löytänyt lemppari juhlapyhäni. Se on thaimaalainen uusivuosi eli songkran, jota vietetään joka vuosi 13.-15.4. vuoden kuumimpana kuukautena juuri ennen sadekauden alkamista. Songkranin ideana on alunperin ollut roiskia toisten päälle vettä maltillisesti, jotta edellisen…

  • 5