Ostolakossa-kosmetiikkablogi
Ostolakossa-kosmetiikkablogi

Kuukausi: maaliskuu 2017

Ääni näille: Essence Matt Matt Matt Lipstick -mattapunat

Rakastan ajatusta, ettei hyvästä kosmetiikasta tarvitse maksaa omaisuuksia ja että sen sijaan, että itseään piristäisi kauppareissulla ostamalla irttaripussin, voi itsensä palkita käyttämällä saman rahan pidemmäksi aikaa iloa tuoviin juttuihin kuten meikkeihin. (Mutta älkää nyt käsittäkö…

  • 9

Ihan mieletön seerumi abaut kaikkeen: Akademikliniken Pure Active Serum

*Sis. mainoslinkin Kerroin vähän aikaa sitten päässeeni töiden kautta pienelle tutkimusmatkalle minulle entuudestaan tuntemattoman Akademiklinikenin kauneussairaalaan ja kuulemaan varsin vakuuttavaa infoa merkin tuotteista. Sain käynniltäni kotiinviemisiksi muutamia tuotteita, joiden joukossa oli merkin Pure Active Serum….

  • 1

Kuiva iho kiittää: heleä ja täyteläinen iho kompaktilla ihonkostuttimella

*Sis. mainoslinkin Kuvailen paljon blogiin ja Instagramiin, minkä vuoksi olin muutamaan otteeseen puolivakavissani harkinnut selfie-valon hankkimista. Kännykkään klipsillä kiinnitettävä valo toisi helposti pientä lisävaloa ja sitä voisi käyttää apuna ihan kamerallakin kuvattaessa tietyissä jutuissa. En…

  • 4

Babor – ampulleistaan tunnettu kulttisarja, jota ruotsalaiset rakastavat

*Sis. mainoslinkkejä Olen aina välillä naureskellut teillekin hyväntahtoisesti, kuinka välillä tuntuu, että tuo pieni Suomen ja Ruotsin välinen pläntti Itämerta olisi Atlantin valtameren kokoinen alue ja ruotsalaiset eläisivät ihan omassa maailmassaan, mikä näkyy esimerkiksi erilaisten…

  • 11

Loistava löytö: The Ordinary Caffeine Solution 5% + EGCG -silmänympärysseerumi

Näpyttelin blogiin vähän aikaa sitten juttua supersuosioon nousseista The Ordinary -ihonhoitotuotteista, joiden menestyksen salaisuutena on merkin idea pakata tehokkaat aktiiviaineet simppeleihin pakkauksiin ja myydä ne halvalla.  Kerroin tehneeni reippaan kokoisen The Ordinary -tilauksen ja lupasin…

  • 22

Nerokas must have -keksintö: mustapääpinsetit

*Sis. mainoslinkin Pyrin jatkuvasti pitämään silmäni ja korvani auki ollakseni perillä mahdollisista kosmetiikkalöydöistä, villityksistä sekä uusista tai jo vanhoista must have -tuotteista. Nautin siitä, sillä sen seurauksena tulee usein tehtyä aivan loistavia tuotelöytöjä varsinkin sellaisten…

  • 10

Rakastuttu: Lumene Invisible Illumination Instant Glow Sävyseerumi

*Sis. mainoslinkin Suurimman osan ajasta olen täysin sinut sen kanssa, että olen tällaista kalmankalpeaa tyyppiä. Hoen itselleni, että olen vain eteerisen vaalea ja varmasti vain ollut jossakin aiemmassa elämässäni aatelista syntyperää tai ainakin hipiääni ahkerasti…

  • 32

Edullinen vinkki ihonpuhdistukseen: Herbina

Hehkuttelin vähän aikaa sitten aiemmassa postauksessani kaksoispuhdistuksen ihanuutta ja mainitsin silloin, että se sujuu myös pienelläkin budjetilla ihan ongelmitta, koska siihen käytettävät tuotteet voi valita täysin vapaasti oikeastaan miltä tahansa tuotemerkiltä. Tänään olisikin jaossa vinkki…

  • 18

Fullips Lip Enhancer – Toimiiko huulten pullistus kupin ja alipaineen avulla?

*Sis. mainoslinkkejä Moni on varmasti bongannut Instagramin kuvavirtaansa seuratessa klippejä, joissa huulia pullistettan väliaikaisesti pienen, kuppimaisen tuotteen avulla alipainetta hyödyntäen. En taatusi ole ainoa, jonka uteiliaisuus on herännyt ja joka on ollut kiinnostunut kuulemaan tai…

  • 28

Tukkaihastus: Matrix Biolage R.A.W. -hiustuotteet

*Sis. mainoslinkkejä Rakastan kokeilla erilaisia kosmetiikkatuotteita ja innostun uusista löydöistä todella helposti. Minulla ei kuitenkaan tavallisesti ole mitään erityistä intoa sellaisia uusia tuotesarjoja kohtaan, joiden pääpointtina on vain, että ne ovat luonnonkosmetiikkaa tai sisältävät runsaasti luonnollisia…

  • 9