Ostolakossa-kosmetiikkablogi
Ostolakossa-kosmetiikkablogi

Kuukausi: tammikuu 2013

Pääkosmetiikkavarastoni

Tänään on se loppuhuipentumapäivä, kun esittelen teille pääkosmetiikkavarastoni, eli ne kaikki hytissäni vielä jäljellä olevat kosmetiikkatuotteeni. (Eilisestä postauksesta voitte nähdä Lontoon jemmani ja toissapäiväisestä Suomen jemmani.) Ensinnäkin sanon jo heti alkuun, että olin hieman pettynyt…

  • 47

Kosmetiikkajemmani, osa kaksi: Lontoo

Tänään jatketaan toisella osalla kosmetiikkajemmojeni läpikäynnissä ja vuorossa ovat Lontoon kotini kosmetiikkakätköt. Lontoon kosmetiikkavarastoni eivät ole suunnattoman suuret vaikkakin niihin mahtuu vielä paljon ylimääräistä. Periaatteessa kaikki tuotteet saa kuitenkin mahtumaan näihin kahteen laatikkoon: Pienemmässä laatikossa…

  • 33

Kaikki jemmani, osa yksi kautta kolme

Hyvää neljävuotispäivää, Ostolakossa! Kuten lupasin, on blogini näinä päivinä täyttyvän neljävuotistaipaleen kunniaksi aika kurkistaa kosmetiikkakomeroihini ja käydä läpi, kuinka paljon kosmetiikkaa vielä omistan. Alunperin suunnittelin esitteleväni kaiken suoraan yhdessä postauksessa, mutta koska jemmojani on jaettu…

  • 18

Omassa vara parempi?

Hankin syksyllä Lontoon meikkiputsarikseni englantilaisen Superdrug-kemppariketjun oman merkin Vitamin E Skin Care -linjan Hot Cloth Cleanserin. Vaikka kokemukseni ketjun oman merkin tuotteista eivät superkevyen vartalovoiteen vuoksi olleetkaan kummoiset, palautti tämä uskoni merkin  tuotteisiin ja aion…

  • 5

Mummo!

En ole mummo, mutta pidän mummojen rasvoista. Viimeisin mummorakkauteni on on ollut Lumenen juuri edesmenneen Premium Beauty -linjan Uudistava Retinol Yövoide, joka oli kaikessa hoitavuudessaan kuivuudesta kärsivälle iholleni aivan täydellistä tavaraa. Minun täytyy nimittäin myöntää,…

  • 23

Työpassi takana

Yksi työpassi jälleen kasassa ja muutamia tuotteita saatettu loppuun. Loppuun kului ensinnäkin se jo eilen esittelemäni No7-merkin Calm Skin Redness-Relief Balm, josta voi tosiaan lukea tarkempaa esittelyä täältä. Toinen loppunut, jo aiemmin esittelemäni tuote oli…

  • 3

Rauhoittukaa!

Sain yli vuosi sitten blogini kautta kokeiltavakseni No7 -merkin Calm Skin Redness-Relief Balmin (joka ilmeisesti nykyään kulkee Gel-nimellä, mutta jonka sisältö näyttäisi yhä olevan sama), josta on ollut kuivalle ja kuivuuteensa takia ärtyvälle iholleni viimeaikoina…

  • 6

Amme

Tänään minua kiinnostaa kuulla teidän suhteestanne kylpemiseen. Kasvoin itse 70-luvun kerrostalolähiössä, jossa jokaiseen kylpyhuoneeseen oli alunperin kuulunut kylpyamme. Monien ystäväieni kodeista se oli 90-luvulla vaihdettu pois suihkukaapin tieltä, mutta vanhempieni asunnossa se on edelleen. Pääsinkin…

  • 23

Ollaanpas täällä juhlakunnossa!

Sain viime vuoden puolella testattavakseni muutamia Yves Rocherin tuotteita, joita lupasin teille esitteleväni tarkemmin saatuani hieman käyttökokemuksia. Nyt olen käyttänyt loppuun yhden tuotteen ja toinenkin on lähtenyt käyttöön, joten lienee hyvä hetki aloittaa tarkemmat esittelyt….

  • 27

So Sleek?

Tänään vuorossa pieni huulipunapostaus. Joulukuun Glossybox toi minulle nimittäin tuomisinaan Sleek MakeUp -merkin huulipunan ja ajattelin kommentoida sitä hieman. Sleek MakeUp ei ole ollut minulle merkkinä tuttu aiemmin muuten kuin Englannissa Superdrug-ketjun hyllyillä ohimennen vilkaistuna….

  • 19