Ostolakossa-kosmetiikkablogi
Ostolakossa-kosmetiikkablogi

Vuosi: 2010

Kotimainen kulttituote

Olen moneen otteeseen maininnut eräästä aivan mainiosta ja hyvin edullisesta hoitotuotteesta, joka alkaa jo jossain määrin olla ainakin Suomen mittakaavassa kulttituote. Alunperin hehkutin tuotetta vain pelkästään sen halvan hinnan ja mainion sisällön perusteella, mutta nyt…

  • 41

Ei nyt niin märkää, mutta vähän villiä kuitenkin.

Sain blogini kautta kokeiltavakseni muutamia Wet ’n Wildin uudistuneita tuotteita ja teinkin niiden joukosta heti ensikokeilulla hieman vahingossa pienen löydön. Tämä oli jälleen kerran hyvä osoitus siitä, ettei ensivilkaisun perusteella saisi tuomita toista. Katsoin nimittäin…

  • 21

Ripsin rapsin rapsiaista, hipsin hapsin hapsiaista

Olen tähän asti liputtanut viimeiseen asti Lumenen vedenkestävälle silmämeikille tarkoitetun poistoaineen puolesta enkä ole voinut edes uskoa, että löytäisin sille haastajaa. Nyt voin kuitenkin kertoa näin tapahtuneen ihan puolivahingossa. Kokeilin nimittäin toista edullista silmämeikinpoistoainetta ja…

  • 34

Makee tukka sulla!

Sain kesällä töistä XZ:n Xylitol & Hunaja -linjan shampoon ja hoitoaineen ja ihastuin niiden aikaansaannoksiin niin, että halusin kertoa asiasta teillekin. Ensinnäkin nämä tuotteet sopivat nyt kaikille niille, jotka syystä tai toisesta tahtovat vältellä silikoneja….

  • 40

Dryyyy! Dryyyy!

Biozellin kuivashampootörppöni tyhjeni, ja halusin jälleen kokeilla jotain uutta. (Joku muuten sanoi, että Biozellin purkki tyhjenisi nopeasti. Ei pitäny minun kohdalla paikkaansa, vaan purkki oli riittoisuudeltaan ihan normaali ottaen huomioon, että siinä tosiaan on vain…

  • 15

Kivaa kuiville tyypeille

Käytin juuri loppuun erään kuivaihoisen unelman, eli Lancomen geelimäisen Tonique Confort kasvoveden. Tämä ihastuttava vaaleanpunainen liemi oli juurikin sitä, mitä kuiva ihoni kaipasi. En hae kasvovedeltäni mitään tehokasta puhdistusta, sillä sen puolen saavat hoitaa varsinaiset…

  • 10

Ripset rullalle vai puoliin?

Mainitsin joskus käyneeni ripsipermanentissa ja moni teistä oli kiinnostunut kuulemaan asiasta lisää. Omat ripseni taipuvat keskeltä vain hieman ja sojottavat ulkonurkista alaspäin. Ne taipuvat toki ripsentaivuttimilla, mutta vain vedenkestävät mascarat saavat taivutukset pysymään ripsissä ja…

  • 38

Paras kauneusvinkkini

Sinkkuna olemisen myötä olen löytänyt ihan uuden kauneusvinkin. Vinkki on halpa ja yksinkertainen, eikä vaadi paljon fyysistä ponnistelua, vaan lähtee sitäkin enemmän korvien välistä. Ja ennen kaikkea vinkki on ehdottomasti toimiva! Kyseessä on nimittäin niinkin…

  • 42

Yhä niin tulisena leiskuva lempi

Minulla on pari lempparituotetta, joita tyrkytän lukijoillenikin aina tilaisuuden tullen, mikäli joku vaan sattuu kyselemään hyvää kosteusvoidetta. Nämä lempparini ovat Lumenen Arctic Aqua -linjan 24 hSyväkosteuttava kasvovoide sekä Syväkosteuttava yövoide. (Myös sarjan tuubissa oleva emulsio…

  • 33

Nyt niitä saa!

Kävin tosiaan eilen hieman kuljeskelemassa Helsingin Stockalla ja siellä pyörähtely toi mieleeni pari Stockan valikoimiin ilmestynyttä juttua, jotka voisivat olla potentiaalisia joululahjaideoita. Ensinnäkin tiesittekö, että Konadin kynsileimasimet ovat tulleet Stockalle myyntiin? Ihan mahtavaa! Saatavilla on…

  • 35