Ystävät elämässäni

Näin ystävänpäivän kunniaksi haluan kirjoittaa pienen tauon jälkeen jälleen ystävyydestä ja sen merkityksestä. Pakko nimittäin sanoa, että jälleen viimeisen vuoden aikana ystävyyssuhteeni ovat kokeneet jonkinlaista murrosta. Kirjoitin viime syksynä tekstin aikuisiän ystävyyssuhteista jossa kerron kuinka olen saanut elämääni niitä todellisia ystäviä vasta oikeastaan viime vuosien aikana. Tuo pitää edelleen paikkansa ja nimenomaan lapsuuteni jatkuva muuttaminen paikkakunnalta toiselle vaikutti siihen, etten oikein oppinut sellaista luontaista kiintymysmallia. Ihmisistä luopuminen ja uusiin tutustuminen aikaan sai sen, etten oikein edes tiennyt millaisia ovat todelliset ystävyyssuhteet – mitä tarkoittaa se, että olet jonkun ystävä ja hän on sinun ystäväsi.

Aikuisiällä olenkin oikeastaan vasta oppinut sen, mitä ystävyys on. Se on vastavuoroisuutta, rehellisyyttä, ymmärrystä, lojaaliutta, aitoa välittämistä, toisen tarpeet huomioon ottamista sekä toisinaan myös anteeksi pyytämistä sekä anteeksi antamista. Itselleni etenkin ystävyyden vastavuoroisuus on korostunut viime vuosina ja tänä päivänä tahdonkin pitää lähelläni ne ihmiset, joita kiinnostaa kuulumiseni ja nimenomaan elämäni niin hyvinä kuin huonoinakin hetkinä. Olen nimittäin ihminen, joka ehkä hieman huomaamattaankin ajautuu siihen kuuntelijan rooliin, jonka vuoksi olen oppinut arvostamaan niitä ihmisiä jotka osaavat vaalia vastavuoroista ystävyyttä. Ystävyyden kun ei mielestäni kuulu olla sitä, että käsitellään pelkästään toisen osapuolen elämää tai ongelmia, vaan nimenomaan sitä molemmin puolista vuorovaikutusta.

Tällä saralla olenkin tehnyt tietynlaista karsimista lähipiirini suhteen ja oikeastaan viime syksyn vaikeuksien myötä tietyllä tapaa vetänyt osaa ihmisistä lähemmäs itseäni, kun taas osaa ehkä työntänyt kauemmas. Tämä on sellainen automaattinen reaktio siinä kohtaa, kun ei vaan henkiset resurssit riitä pelkästään tukemaan toista tilanteessa, jossa omakin elämä on myllerryksessä. Tämä saattaa kuulostaa jonkun korvaan ehkä hieman karultakin mutta tietyllä tapaa koen, että nykyään vietän mieluummin aikaa ihmisten kanssa, joiden seurassa voin olla täysin vapautunut enkä tunne jatkuvaa henkistä kuormittumista. Liiallinen ripustautuminen ja sellainen tietynlainen uupumus aina siinä kohtaa kun olet ihmisen kanssa aikaa viettänyt, tuntuu nykyään kovin vastenmieliseltä. Ja vaikka se nyt raffilta kuulostaakin, jokaisella on oikeus valita lähipiirinsä – ystävät ovat se perhe, jonka sinä valitset. Kaikki ihmiset eivät vaan välttämättä sovi toisilleen ja vaikka olisi joskus hyvinkin yhteen sovittu, niin elämä vie toisinaan eri suuntiin. Kun arvomaailma muuttuu ja elämäntilanteet vaihtuvat, saattaa ystävyyskin muuttaa luonnetaan.

Se miksi haluan edellä mainitsemani asiat näin julki tuoda, on että nykyään todella moni ihminen on myrkyllisissä ihmissuhteissa. Mielestäni onkin enemmän kuin rohkeutta oikeasti punnita välillä myös omaa henkistä hyvinvointiaan ja sitä, antaako ihmissuhde vai ottaako se pelkästään meiltä? Toki on luonnollista, että ihmissuhteissa on vaiheita mutta joskus ihmiset muuttuvat ja senkin hyväksyminen on  tietynlaista rohkeutta. Siispä kannattaa ehdottomasti näin ystävänpäivänä miettiä, ketkä ovat ne ihmiset, joiden rinnalla seisot ja jotka seisovat sinun rinnallasi? Keiden kanssa sinulla on henkinen yhteys ja tasapainoinen luotettava suhde? Ketkä ovat niitä, jotka myös antavat sinulle eivätkä pelkästään tyhjennä energiavarastojasi tai pahimmillaan käytä sinun lojaaliutta hyväkseen?

Omassa elämässäni on juuri nyt oikeastaan neljä ystävää, joiden kanssa vietän eniten aikaa ja pidän todella luontevana, että näemme säännöllisesti sekä olemme melkeinpä päivittäin yhteyksissä. Jokaisen heistä kanssa voin kuvitella reissaavani ja he ovat sellaisia ihmisiä, joiden seurassa pystyn olemaan aidosti oma itseni. He ovat niitä, joiden murheita jaksan kuunnella vaikka tunti tolkulla ilman, että tunnen koskaan etteivät he olisi kiinnostuneet minun huolistani. Vaikka en itsekään joka päivä heiltä kysy suoraan ”mitä kuuluu?” tai eivät hekään minulta, välillämme vallitsee silti sellainen tietynlainen tietoisuus siitä, että kyllä toista aidosti kiinnostaa. Se jos tuo tunne puuttuu, on ainakin minulle nykyään sellainen asia, joka vaikuttaa siihen kuinka kyseisen ihmissuhteen koen. Näin aikuisena kun vapaa-aika on muutenkin kortilla sitä jotenkin vaan haluaa viettää aikaa niiden seurassa, joiden kanssa kokee sitä aitoa sielujen sympatiaa. Ja se kiinnostus toisen elämää ja asioita kohtaan – se on muuten mielestäni asia joka erottaa aidosti syvän sekä pinnallisen ihmissuhteen toisistaan.

Tiedän että olen onnekas kun minulla on ystäviä ja nimenomaan juuri niitä ihmisiä, joiden kanssa koen sitä sielujen yhteyttä. Ihmisiä, jotka ovat tukeneet minua ja joiden viisaita sanoja haluankin kuunnella. Rakastan myös sitä tiettyä hulluutta joka ystäviäni yhdistää, sillä ei – he eivät ole todellakaan tavallisen tylsiä tai harmaita! Nykyään harvoin muistan tästä edes niin suuresti iloita vaikka oikeasti nuorena en osannut edes kuvitella, että ystävyys voisi olla tällaista. Saatikka sitten, että löytäisin elämääni näin mielettömiä persoonia.

Muistetaan siis tänään ystäviämme mutta samalla myös punnitaan ihmissuhteita ja nimenomaan siihen oikeaan suuntaan, jossa meillä on hyvä olla.

Ihanaa ystävänpäivää jokaiselle! <3

Lisää aiheesta:

Vaadi ystävyyssuhteilta

Huonot ihmissuhteet