On my way
On my way

Vinkkejä herkän vatsan hyvinvointiin

Blogiani pidempään seuranneille on tuskin jäänyt epäselväksi, että täällä ruudun toisella puolen kirjoittelee moneltakin osin herkkä tyyppi. Paitsi että olen mentaalisesti herkkä – omaan myös herkän vatsan. Nuo kaksi asiaa ovat usein sidoksissa toisiinsa ja onkin hyvin tyypillistä, että herkkä ihminen reagoi usein vatsallaan. Suoliston sanotaan olevan kehomme toiset aivot, joten eipä ole ihme että ne ovat yhteydessä toisiinsa. Stressaavan elämäntilanteen keskellä olenkin aika varmasti vatsakivun kourissa tai ruokahalu kirjaimellisesti katoaa. Muistan kuinka elämäni pohjahetkinä olen ollut jopa niin ”rikki”, että olen tuntenut kuinka suolistoon kirjaimellisesti sattuu. Tuossa kohtaa sitä kyllä viimeistään tajuaa, miten suuri kokonaisuus ihminen on. Kaikki vaikuttaa kaikkeen ja henkinen hyvinvointi on todella selkeästi yhteydessä fyysiseen hyvinvointiin.

Sen lisäksi että vatsani reagoi tunne-elämän käänteisiin ja stressiin, reagoi se myös satunnaisesti erilaisiin ruoka-aineisiin. Tässä on tultu kuitenkin huimasti eteenpäin, sillä eipä ole montaa vuotta kun kärsin pidemmän ajanjakson verran aivan järkyttävistä ongelmista suoliston kanssa. Jokunen teistä ehkä sen muistaakin, kun noiden ongelmien kanssa kamppailin ja sen vuoksi söin pitkään täysin gluteenittomasti sekä maidottomasti. Tuolloin minulta testattiin myös kaikki mahdolliset testit kuitenkin tuloksetta. Diagnoosiksi jäi ainoastaan se herkkä vatsa, joka minulla on muuten ollut lapsesta saakka. Tänä päivänä vältän edelleen runsasta maitotuotteiden käyttöä ja suosin niitä ainoastaan laktoosittomina – oikeastaan pelkän juuston muodossa. Myös vehnää välttelen, tosin en mitenkään orjallisesti. Olen nimittäin huomannut, että vaihtelee hyvin paljon reagoiko vatsa vai ei. Jollain kerralla vehnäpasta aiheuttaa aivan järkyttävät vatsakivut, kun taas toisella kerralla ei tapahdu yhtään mitään.

Herkkään vatsaan ei ole varsinaisesti mitään parannuskeinoa muutoin kuin opetella elämään sen kanssa. Tietenkin ravinnon avulla voi pyrkiä hallitsemaan suoliston hyvinvointia etsien niitä itselleen parhaiten toimivia ruoka-aineita. Myös stressin välttäminen ja sellainen tasainen tunne-elämä, ovat avainasioita, mitä tulee herkän vatsan hoivaamiseen. Näiden seikkojen lisäksi olen pyrkinyt vahvistamaan suolistoni tervettä bakteerikantaa sekä vastustuskykyä vahvojen probioottien sekä entsyymien avulla. Ja pakko muuten todeta, että kohdallani etenkin probiootit ovat vahvistaneet tässä vuosien varrella suolistoni kuntoa aivan mielettömän paljon! Muistan nimittäin ajan, jolloin en syönyt maitohappobakteereja muutoin kuin antibiootin tai ulkomaan matkan yhteydessä. Nykyään suorastaan järkytyn jos joku sanoo ettei syö säännöllisesti probiootteja, sillä mielestäni ne ovat niin tärkeä osa suoliston terveyden ylläpitoa. Ei ole väliä omaako herkkää vatsaa tai ei, sillä niistä on joka tapauksessa aina hyötyä!

Vahvoilla probiooteilla tarkoitan maitohappobakteereja, jotka sisältävät useampia tehokkaita maitohappobakteerikantoja (monet vähemmän vahvat sisältävät siis pelkästään yhden kannan). Itse suosin Terranovan Complex probiootteja, jotka ovat nimenomaan paitsi vahvoja, myös turvallisia ja toimivia. Kyseisissä kapseleissa on viisi eri kantaa, joiden on todettu vahvistava suoliston immuniteettia ja vastustuskykyä. Nämä ovat loistava vaihtoehto paitsi herkän vatsan omaaville, myös heikosta vastustuskyvystä kärsiville. Usein nimittäin jatkuva sairastelukin saattaa johtua suoliston heikosta kunnosta, jolloin keho on immuunimpi kaikille pöpöille.

Probioottien tukena suosin Terranova -sarjan ruuansulatusentsyymejä sekä Life -juomaa. Entsyymit tukevat ruoansulatusprosessia, joka usein vatsavaivoista kärsivillä saattaa olla tavalla tai toisella häiriintynyt. Terranovan Digestive kasvientsyymit ovat siinä mielessä erityisiä, että ne pilkkovat vatsalaukussa proteiinien, rasvojen ja tärkkelyksen lisäksi myös mm. laktoosia ja sakkaroosia. Entsyymit kannattaa ehdottomasti napata aina ruokailun yhteydessä. Terranovan Life -juoma on kolmas herkkää vatsaa tukeva valmiste, johon olen myös tykästynyt! Life Drink on jauheen muodossa oleva ravintolisä, johon on ujutettu mm. kasviproteiineja, ruuansulatusentsyymejä, maitohappobakteereja sekä luomu pakastekuivattuja kasvi-, marja- ja sienijauheita. Kyseinen juomajauhe on helppo napata smoothien joukossa tai sekoittaa vaikka ihan vaan lasilliseen vettä tai tuoremehua. Jauhe on loistava vaihtoehto etenkin silloin, kun kaipaa ravintolisää, jossa on mahdollisimman paljon yhdessä paketissa! Toki jauhetta voi suosia myös muiden lisäravinteiden tukena, kuten itse teen.

Lisäravinteiden sekä henkisen hyvinvoinnin vaalimisen lisäksi herkkään vatsaan voi vaikuttaa kokonaisvaltaisella elämäntyylillä. Harvan elämä on päivästä toiseen hyvinvointi edellä kulkevaa mutta pienet valinnat vaikuttavat. Itse olen havainnut että uni, ruokailurytmi ja nimenomaan se rento asenne elämään ovat seikkoja, jotka vaikuttavat myös suolistoon. Jatkuva suorittaminen nostaa stressitasoja, mikä vaikuttaa taas negatiivisesti vatsan kuntoon. Ruokavalion kanssa ei myöskään kannata alkaa nipoilemaan liikaa ellei lääkäri toisin määrään. Nimittäin mitä itse muistan, stressasin aikanaan jopa enemmän siitä, mitä saan syödä kuin olisin ehkä stressannut, jos minulle ei olisi kenenkään ulkopuolisen toimesta asetettu rajoitteita. Syömisestäkin kun tulee helposti stressin aiheuttaja jos melkeinpä kaikki aiheuttaa oireita. Toisaalta tuossa kohtaa on usein kyse siitä, että suolisto on vaan kokonaisvaltaisesti niin huonossa jamassa, että keho reagoi melkein kaikkeen mitä suusta alas laittaa…

Tällä hetkellä koen, että vatsani on suhteellisen hyvässä balanssissa vaikka tiedostan, että tilanne saattaa muuttua koska tahansa. Tunnen itseni nykyään kuitenkin paremmin ja täten osaan vältellä asioita, jotka aiheuttavat itselleni murhetta. Tiedostava toiminta vaikuttaa siis myös suoliston hyvinvointiin, jolloin en ikään kuin ajaudu stressaaviin tilanteisiin sokeana kuten aikaisemmin ajauduin. Siksi itse kannatan ehdottomasti myös mielen hoivaamista, sillä ainakin omassa elämässäni se on ollut suuri tekijä myös suoliston kunnon parantamisessa. Älkää siis turhaan pelätkö tunnelukkojen avaamista tai menneisyyden käsittelyä.

Kärsiikö moni teistä herkästä vatsasta, jonka kanssa eläminen on toisinaan yhtä trapetsitaiteilua? Millaisin keinoin te olette saaneet herkkään suolistoon apua? 

Kommentit (6)

  1. Hanna

    Täällä yksi erittäin herkkä vatsa! Maitotuotteet olivat pari vuotta kokonaan pannassa, mutta nyt on jotain saanut palautettua. On kuitenkin väliä merkillä ja laadulla, ja oikeastaan rahkat ja hera on ainut, missä voi edes etsiä sopivaa. Onneksi kuitenkin löytänyt omat suosikit!
    Käytän aamuittain Sunwic jauhetta, jonka olen kokenut äärimmäisen hyväksi ja nimenomaan tasapainoa ylläpitäväksi 🙂 .

    • On my way

      Joo, itse en edelleenkään syö rahkaa tai jogurtteja. Niistä jäi aikanaan niin kammo kun keräävät hurjasti limaa ja omalla kohdallani ne aiheuttivat ihan konkreettista pahoinvointia. Mutta juustot, niistä on kyllä hankala täysin luopua…

      Kiva kuulla, että suosikkeja on löytynyt ja pitääkin googlata tuo käyttämäsi jauhe. 🙂 Mukavaa viikon alkua!

  2. camilla

    Osaan niin samaistua tuohon ”kun suolistoon sattuu”. Itsekin todella herkkä kaikella tapaa ja yleensä ensimmäinen, josta stressini huomaa, on hiustenlähtö ja suoliston ongelmat..
    Eräs henkilö, jota tapailin, sai minut henkisesti siihen pisteeseen, että aina, kun hän sanoi asioita, jotka satuttivat – saati jos edes ajattelin jälkeenpäin niitä asioita, tuli kaikki läpi minuutissa-parissa..
    Joten kyllä, reagoin voimakkaasti koko vartalollani, valitettavasti. Tähän ongelmaan tosin auttoi vähän muutkin asiat, kuin maitohappobakteerit. 😀 Etäisyys ja oman hyvinvoinnin laittaminen etusijalle.

    En osaa kuvitellakaan elämää ilman probiotteja. Puolen vuoden sairastelukierrekin tyssäsi, kun aloitin niiden käytön ja eron huomaan kyllä aika nopsaa, jos niiden käyttöön tulee taukoa.

    • On my way

      Juurikin näin… Ja tiedän todella mitä tarkoitat. Olen itse samanlainen ja tosiaan koko keho reagoi, pahimmillaan hyvinkin voimakkaasti.

      Jep, sama! En todellakaan voisi olla niitä ilman. Aivan paras juttu suoliston hyvinvoinnin ylläpidossa!

  3. Ava

    Täällä myös yksi herkästä vatsasta kärsivä!
    Syötkö probiootteja siis päivittäin vai kuuriluontoisesti?
    Pitäisi varmaan itsekin ostaa näitä kokeiluun. 🙂

    Kiitokset kivasta blogista! Aurinkoista viikkoa! 🙂

    • On my way

      Syön aivan päivittäin, 365 päivää vuodessa. 🙂 Kannattaa siis todellakin ostaa jos vielä herkästäkin vatsasta kärsit! Ero on huomattava ja itseäni suojelee muuten myös flunssapöpöiltäkin. Nykyään olen todella harvoin sairas kun aikaisemmin sairastin taatusti jokaisen kausiflunssan…

Kommentoi »

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *