Viisi luonteeni vahvuutta

Rakastan erilaisia luonnetestejä ja ylipäänsä persoonallisuuksien analysointia. Ihmismieli kiinnostaa kovasti ja tämänpä vuoksi tulee paljon analysoitua niin itseä kuin muita. Erilaisia persoonallisuustestejäkin olen tehnyt lukuisia, kuten esimerkiksi 16 personalities, jonka tuloksena olen sovittelija (kuten kesällä kirjoitin) ja Tony Dunderfeltin temperamenttitestin, joka kertoo minun olevan temperamenttiväriltä keltainen. Viimeisin tekemäni mielenkiintoinen testi on VIA-luonteenvahvuustesti, joka paljastaa viisi luonteen vahvuutta. Testi on mielestäni aivan loistava jokaiselle, joka on ehkä hieman hukassa omien vahvuuksien kanssa, tai kaipaa niiden suhteen pientä ohjailua. Voisin kuvitella että testistä on apua etenkin työnhaussa, jolloin sinulla on selkeämmin argumentteja omista vahvuuksistasi, ellet niitä ole muuten kyennyt näkemään. Itse ainakin huomaan niin usein kiinnittäväni enemmän huomiota omiin negatiivisiin piirteisiin positiivisten sijaan. Ja monesti onkin varmasti helpompi kertoa heikkouksistaan, kuin että osaisi nostaa hyviä puoliaan esille tai ylipäänsä tiedostaisi, mitä nuo ovat.

Tein tosiaan luonteenvahvuustestin viikonloppuna ja ohessa tulokseni – viisi luonteeni vahvuutta:

Rehellisyys – Olet rehellinen henkilö. Et pelkästään puhu totta, vaan elät elämääsi rehellisesti ja aidosti. Olet jalat maassa ja teeskentelemätön. Olet ”todellinen” henkilö.

Kyllä, olen erittäin rehellinen – toisinaan ehkä jopa turhan rehellinen ja sanon asiat liiankin suoraan. Minun on hyvin vaikea peitellä sitä mitä ihmisistä ajattelen, enkä oikein kykene mielistelemään ketään, kenestä en pidä. Toisinaan tämä piirteeni on saattanut minut myös ongelmatilanteisiin, sillä ihan kaikkea ei tosiaan kannattaisi sanoa ääneen. Olen nimittäin sellainen, etten siedä vääryyttä ja noissa tilanteissa olenkin mielelläni se, joka nostaa kissan pöydälle. Jos jotain olen kuitenkin tässä vuosien saatossa oppinut, niin kannattaa pysytellä erossa muiden asioista ja ongelmista. Mikäli asia ei kosketa minua, siihen ei kannata ottaa erityisemmin kantaa – ei ainakaan ääneen tai suoraan asianomaisille. Tämä ei tokikaan tee asioista yhtään sen hyväksytympiä, eli vääryys ei ole koskaan oikeutettua.

Uteliaisuus – Osoitat uteliaisuutta kaikkeen. Kyselet aina paljon ja pidät kaikkia aiheita kiehtovina. Pidät tutkimisesta ja uuden löytämisestä.

Jep, minä olen utelias. En niinkään muiden ihmisten asioiden suhteen, vaan ennemminkin yleisesti elämän suhteen. Itseäni kiinnostaa uuden oppiminen ja uudet kokemukset sekä elämykset. En voisi koskaan kuvitella eläväni samanlaista elämää päivästä, viikosta ja vuodesta toiseen, vaan kaipaan sitä että ennen kaikkea tunnen ja koen asioita! Nuorempana olin hyvin kokeilunhaluinen ja paikoitellen jopa hieman holtitonkin noissa kokeiluissani. Nykyään osaan olla utelias fiksusti, säilyttäen kuitenkin tietynlaisen lapsenmielisyyden. Uteliaisuus on kyllä niin parasta elämässä, sillä sen kautta saat selville kaikkea uutta ja kiehtovaa.

Huumori – Pidät nauramisesta ja kiusoittelemisesta. Sinulle on tärkeää saada toiset ihmiset hymyilemään. Yrität nähdä valoisan puolen joka tilanteessa.

Ja tämäkin kohta – miten voi osua näin oikeaan? Olen erittäin huumorintajuinen ja kuten olen usein maininnut, tykkään olla ystäväporukan hauskuuttaja. Jos kukaan muu ei uskalla tehdä jotain, minä olen usein se joka uskaltaa! Naurankin paljon asioille ja pyrin sisällyttämään jokaiseen päivään ripauksen huumoria. Tykkään myös kiusoitella muita ja välillä heitän huumoria rehellisen suorasanaisesti – ja kyllä, joskus menee myös ”hieman” yli. Myös vaikeuksien keskellä pyrin aina muistamaan sanonnan ”kohti uusia pettymyksiä”, eli huumoriksi vedetään usein ne elämän alamäetkin. Ei aina välttämättä siinä itse tilanteessa, mutta monesti jälkikäteen. Onneksi lähipiirini on myös erittäin huumorintajuista ja huumori kohtaa ystävieni kesken!

Luovuus – Ajattelet usein asioiden tekemistä uudella tavalla. Et koskaan tyydy tekemään asioita tavalliseen tapaan, jos parempi tapa on olemassa.

Kyllä, olen nimenomaan luova tekijä! Vaikka minussa on analyyttinen puoli joka kaipaa asioille selityksiä, toimin silti hyvin luovasti. Jo koulussa olin hyvä nimenomaan luovissa aineissa ja olenkin aina nauttinut luovasta tekemisestä. Elämäntyyliäni ohjaa luovuus ja jonkinlainen rajattomuus – jos niin voi sanoa? Itse asiassa inhoan sääntöjä ja kaavoja, joiden mukaan tulisi jatkuvasti toimia. Tykkään asioiden tekemisestä omalla tavalla ja siksi esimerkiksi nykyinen tapani työskennellä, on itselleni aivan idylli.

Reiluus – Kaikkien ihmisten kohteleminen reilusti, on pysyvä periaatteesi. Omat tunteesi eivät vaikuta toisia ihmisiä koskeviin päätöksiisi. Annat kaikille mahdollisuuden.

Koen olevani oikeudenmukainen ja reilu. Mietin aina hankalissa tilanteissa nimenomaan sitä, mikä toimintatapa on oikein – miten haluaisin minua kohtaan toimittavan vastaavassa tilanteessa. Kohtelen myös ihmisiä reilusti ja tasa-arvoisesti, enkä aseta ketään korkeammalle jalustalle. Itselleni on aivan sama mikä on henkilön status tai muu maallinen pääoma, sillä mielestäni kaikki ovat saman arvoisia. Reiluus näkyy minusta myös työnteon suhteen, eli hoidan aina työni kunnolla ja ajallaan sekä olen rehti työtoveri.

*

Luonteenvahvuuksia on siis koko testissä yhteensä 24, josta ne tulevat testituloksessa näkyviin siinä järjestyksessä mikä on vahvin, toiseksi ja niin edespäin. Itse samaistun tosiaan hyvin vahvasti tuloksiini ja allekirjoitan kyseiset viisi vahvaa piirrettä itsessäni. Kun selasin koko luonteenvahvuuslistan läpi, ovat nämä viisi nimenomaan selkeästi vahvimmat piirteeni koko listalta ja siksi testitulos osuikin hyvin oikeaan. Kannattaa siis tehdä, mikäli yhtään kiinnostaa löytää omia voimavaroja tai ihan vaan mielenkiinnosta testata, mitkä ovat vahvuuksiasi. Itse tosiaan hyvin pitkälti nämä tiedostinkin, mutta kieltämättä hyvä muistutus! Jatkossa pitää ehdottomasti vahvistaa näitä hyviä luonteenpiirteitä ja keskittyä vähemmän niiden heikkouksien ympärillä pyörimiseen. Toki heikkouksiaankin on hyvä vahvistaa, mutta kyllä vahvuuksilleenkin on hyvä antaa eforttia!

Mikäli suomeksikin saatava VIA-luonteenvahvuustesti alkoi kiinnostamaan, sen löydät täältä.

Ja jos teette testin, olisi mielenkiintoista kuulla teidän luonteenvahvuuksista? Osuvatko yhtään yksiin omieni kanssa?

Ihanaa tiistai-iltaa!

 

Kuvat: Mikaela / edit: minä

hyvinvointi ihmissuhteet mieli mielenterveys
Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *