Viime viikon ruokapäiväkirja ja treenit

Hetki on vierähtänyt viimeisimmästä ruoka- ja treenipäiväkirjasta, jonka vuoksi päätin viime viikolla kirjata ylös niin syömiset, juomiset kuin liikunnatkin. Ruokapäiväkirja avaa poikkeuksetta aika mielenkiintoisella tavalla omaa syömistä ja itse ainakin melkeinpä joka kerta havahdun sen myötä erilaisiin seikkoihin, joita en välttämättä muuten huomaisi. Milloin päiväkirjoista on paistanut läpi liian pitkät ruokailuvälit, lounaan/päivällisen venyminen iltoihin tai ylipäänsä iltapainotteinen syöminen. Myönnän jo heti alkuun rehellisesti, ettei viime viikko ollut oikein mallikas. Huomaan arjessa todella usein, miten syöminen tuntuu ennemmin velvoitteelta kuin hetkeltä, jota olisin suunnitellut tai odottanut. Etenkin päivisin havahduin edesmenneellä viikolla aivan liian monta kertaa nälkään, sillä olin venyttänyt kunnon ruoan syömistä turhan pitkään. Tämä taas johtuu puhtaasti siitä, että fokus on aivan muussa kuin syömisessä tai sen suunnittelussa. Tätä ei tokikaan tapahdu niinä päivinä kun teen töitä kotoa, mutta oikeastaan poikkeuksetta silloin kun työskentelen muualta käsin, tai olen paljon menossa. Viime viikko oli juuri tuollainen – kiireinen ja epäsuunnitelmallinen. Eli valitan, luvassa ei ole välttämättä esimerkillisin viikko, mutta rehellinen se ainakin on!

Maanantai 29.10.

klo 9.30: Kulhollinen Alpron GO ON -soijarahkaa, jonka päällä siivutettu banaani ja omena, kanelia, kookoshiutaleita sekä auringonkukansiemeniä.

Iso kupillinen kahvia soijajuomalla ja pari palaa Foodinin raakasuklaata

klo 13.15: Falafel bowl Rootsissa (kuva yllä)

Kupillinen kahvia kaurajuomalla

klo 16.00-19.00: Napostelin yhtä sun toista, sillä pitkitin työnteko syistä salaatin tekoa. Napostelin chiansiemen riisikakkuja 5-6, pari porkkanaa, muutaman palan raakasuklaata ja kourallisen casheweja.

klo 20.15: Salaatti jossa lehtikaalia, kurkkua, paprikaa, tomaattia, mustapapuja, auringonkukansiemeniä, paistettua ja maustettua tofua, maissia, avokado, oliiviöljyä sekä sitruunanmehua.

Ohessa pari kauraleipää joissa päällä laktoositonta voita

klo 23.15: Omena ja kupillinen kamomillateetä

Treenit: Välipäivä

Tiistai 30.10.

klo 09.30: Banaani ennen treenejä

klo 11.15: Edellisenä iltana valmistettu tuorepuuro jossa 1,5 dl kaurahiutaleita, 1,5 dl kaurajuomaa, purkillinen Alpron mustikanmakuista soijajogurttia, 1 rkl pellavansiemeniä, ripaus kanelia ja vaniljamaustetta sekä 1 dl suomalaisia mustikoita.

Pari kupillista kahvia soijajuomalla

klo 14.10: Kaksi kauraleipää joissa päällä voita, avokado levitettynä sekä muutama siivu paprikaa.

klo 16.30: Pari palaa raakasuklaata sekä mandariini

klo 17.05: Annos gluteenitonta pastaa jossa lisukkeena 2 valkosipulinkynttä, sitruunanmehua, pestoa, oliiviöljyä sekä paremesania. Tämä oli siis tällainen ”jämäpasta”, jonka valmistin aineista joita kaapista sattui löytymään.

Jälkiruoaksi vielä parimandariinia

klo 21.30: Pari porkkanaa

klo 22.45: Kahvikupillinen Alpron mango-jogurttia

Treenit: Salilla alkulämpö crossarilla n. 8 min, jonka jälkeen jalka- ja pakaratreeni. Loppuun vielä vatsalihakset. Koko treenin kesto 1 h 15 min.

Keskiviikko 31.10.

klo 9.30: Kulhollinen Alpron kookosen makuista soijajogurttia jonka päälle siivutin yhden banaanin, lisäsin noin 1,5 dl suomalaisia mustikoita sekä ripottelin kookos- ja kaurahiutaleita.

Pari kupillista kahvia makeuttamattomalla soijajuomalla

klo 12.45: Kaksi mandariinia

klo 13.40: Bare bar -raakapatukka

klo 15.50: Kaksi kauraleipää joissa päällä avokadomössöä (1 kokonainen avokado), paprikaa, kurkkua, Oatlyn kauralevitettä, Herbamarea sekä tuoretta korianteria.

Yosan kauravälipala, makuna kookos-lime

klo 17.45: Rivi Tony`s Chocolonely suklaata, eli suunnilleen sellainen neljän palan rivi

klo 18.30: Runsas salaatti jossa lehtikaalia, kurkkua, paprikaa, punasipulia, mustapapuja, paistettua ja pestolla maustettua tofua (1/2 paketista), avokado, omena, kikherneitä ja pari porkkanaa.

Jälkkäriksi vielä pala suklaata ja kupillinen vihreää teetä

klo 22.15: Pari porkkanaa ja kourallinen manteleita

klo 23.40: Itse leivottu sämpylä kauralevitteellä (resepti täällä).

Treenit: Lämmittely juoksumatolla 10 min, jonka jälkeen selkä- olkapäätreeni. Loppuun muutamat vatsalihakset. Koko treenin kesto n. 1 h 10 min.

Torstai 1.11.

klo 9.15: Alpron kookoksen makuista soijajogurttia jonka päällä siivutettu banaani ja omena, pellavansiemenrouhetta, auringonkukansiemeniä sekä kaurahiutaleita.

Pari kupillista kahvia makeuttamattomalla soijajuomalla

klo 11.30: Mukillinen (n. 2 dl) Alpron kiivi-soijajogurttia

klo 13.30: Lounas pressitilaisuudessa (kuva alla) sekä jälkiruoaksi pipari koristeluineen. Lisäksi kupillinen kahvia maidolla ja kivennäisvesi.

klo 16.15: Banaani

klo 17.45: Raakapatukka

klo 19.30: Saman tyylinen salaatti kuin eilen, eli runsaasti lehtikaalisuikaleita, 1/2 paketillista tofua, paprikaa, kurkkua, tomaattia, mustapapuja, omena, punasipulia, kikherneitä ja lisäksi keitettyä kvinoaa noin desilitran verran.

Itse leivotun sämpylän puolikas kauralevitteellä

klo 22.30: Hieman Alpron kiivijogurttia, ehkä noin 1 dl.

Treenit: Ei treenejä

Perjantai 2.11.

klo 9.45: Kaurapuuro reseptillä 3 dl vettä (olisin tehnyt kaurajuomaan mutta se oli päässyt loppumaan), 1,5 dl kaurahiutaleita, ripaus suolaa, 1 rkl kookoshiutaleita, 1 tl kanelia, 1/2 tl vaniljajauhetta ja pieni loraus hunajaa. Lisukkeeksi suomalaisia mustikoita n. 1,5-2 dl.

Lisäksi pari kupillista kahvia soijajuomalla

klo 13.35: Kaksi itse leivottua sämpylää joiden päällä kauralevitettä

Kourallinen manteleita

klo 16.40: Pinaattikeitto jonka päällä keitetty kananmuna sekä auringonkukansiemeniä

Kaksi kauraleivän puolikasta, joiden päällä kauralevitettä.

klo 19.15: Treenien jälkeen omeletti jossa kolme kananmunaa, kaurajuomaa sekä ripaus suolaa. Omeletin välissä paprikaa, lehtikaalia, pari valkosipulinkynttä, sitruunanmehua ja mausteita.

Jälkiruoaksi Lohilon salted caramelia paketillinen

Treenit: Alkulämpö juoksumatolla 15 min, käsivarsi-, vatsa- ja rintalihastreeni. Koko treenin kesto 1 h 5 min.

Lauantai 3.11.

klo 9.30: Apron GO ON -soijarahkaa, jonka päällä mansikoita, mustikoita, banaani, casheweja sekä manteleita.

Pari kupillista kahvia makeuttamattomalla soijajuomalla

klo 11.30: Mandariini

klo 14.30: Ravintola Tannerissa tuhti avokadoleipä sekä kupillinen kurkumalattea.

klo 17.05: Kauraleivästä toinen puolikas, jonka päällä kauralevitettä, paprikaa sekä tomaattia ja pari desiä Alpron mangonmakuista soijajogurttia.

klo 18.00-20.00: Halloween-juhlissa kaksi lasillista samppanjaa

klo 20.15-23.30: Kolmen ruokalajin dinner. Dinner sisälsi alku, pää- ja jälkiruoan, jonka ohessa meni pari lasillista valkoviiniä sekä snapsilaulujen aikana näön vuoksi ihan hitusen kirkasta vodkaa.

klo 23.45-01.30: Lasillinen samppanjaa

klo 2.30: Kotiin päästyäni söin yhden Yosan lime-kookosjogurtin.

Sunnuntai 4.11.

klo 11.30: Myöhäinen ”aamiainen”, joka sisälsi Alpron kookoksen makuista soijajogurttia, jonka lisukkeina banaani, omena, kaurahiutaleita, kookoshiutaleita, casheweja sekä kuivattuja karpaloita.

Iso kupillinen kahvia soijajuomalla

klo 15.30: Tony`s Chocolonely suklaata rivi, eli suunnilleen viitisen ”palaa”. Kyseinen suklaa ei ole normaaleissa paloissa, joten hieman hankala arvioida tuota määrää…

klo 16.30: Mandariini

klo 17.30: Annos avokado-fetajuustopastaa. Pastan päälle ripottelin hieman herkkuani parmesanrouhetta.

klo 20.45: Pari kauraleipää joiden päällä kauralevitettä, paprikaa sekä tuoretta korianteria.

Muutama pala jo tänään aikaisemmin syömääni suklaata

Treenit: Ei treenejä

*

Nyt kun katselen viime viikkoa, näyttää se ruokailujen suhteen aika kirjavalta. Toisaalta siellä on paljon niitä tuttuja elementtejä, eli aamiainen on poikkeuksetta lähestulkoon samanlainen enkä syö lounasta kovin usein keskipäivällä. Tämä johtuu oikeastaan siitä rytmistä, joka minulla on, eli syön aamiaista siihen aikaan kun moni ehkä jo funtsii mihin suuntaisi lounaalle. Päivärytmini ei siis ole jatkuvasti samanlainen,  enkä omaa toimistotyöläisen rutiineja vaan ohjelma vaihtelee päivästä riippuen. Tämä taas usein vaikuttaa siihen suunnitelmallisuuteen, sillä en kovin usein mieti päivien ruokailuja etukäteen, vaikka ehkä pitäisi. Ja tiedän että moni kauhistelee iltasyömistä, mutta itselleni se nyt ei ole koskaan aiheuttanut ongelmia. Pystyn nukkumaan vaikka vatsa olisi täysi ja syönkin aina vaikka keskellä yötä jos nälkä iskee. Toisaalta tiedostan, että jos söisin päivällä enemmän, pärjäisin illat kevyemmin. Ongelma on vaan siinä, että päivisin olen kaikista aktiivisin ja usein menossa, jonka vuoksi suunnitelmallisuus ja syöminenkin meinaa unohtua.

Viime viikon treeneissä näkyy myös tuo kuluneen viikon kiire, sillä en ole ehtinyt salille kuin kolme kertaa! Tuo on aika poikkeavaa, sillä tavallisesti treenaan viikossa vähintään neljä kertaa ja usein jopa viisikin. Tyypillinen jako on kolme salia ja kaksi lenkkiä. Viime viikolla oli myös Halloween-juhlat, joissa meni muutama lasi kuohuvaa ja sen lisäksi tuli syötyä suklaata, jota olen saanut pr-lähetyksenä kotiin testattavaksi. Toisaalta tiedän että tuo makean syöminen ei ole asia joka jäisi päälle, joten sitä en kyllä koe mitenkään ongelmallisena. Olen ehdottomasti sitä mieltä, että pari palaa suklaata vaikka ihan päivittäin on enemmän kuin sallittua – etenkin näin pimeään vuodenaikaan!

Mutta tosiaan myönnetään, jonkinlaista tasapainoa ruokailuni kyllä kaipaisivat ja ennen kaikkea nimenomaan suunnitelmallisuutta. Arkea helpottaisi aika tavalla jos tekisin suurempia määriä ruokaa kerralla ”varastoon”, jolloin joka päivä ei tarvitsisi olla sen kysymyksen äärellä että mitä syö, milloin ja missä. Ja kuten jo tuolla aikaisemmin mainitsin, toisinaan koen ruokailemisen jopa velvollisuudeksi, sillä tuntuu että elämässä on niin paljon muuta mielenkiintoisempaa. On toki hetkiä että on ihanaa nautiskella hyvästä ruoasta, mutta arjen kiireissä se ei aina todellakaan ole mikään päällimmäisenä mielessä pyörivä asia. Ja tästä syystä itselleni tosiaan käy aivan liian usein niin, että havahdun ruokailutarpeeseen vasta siinä kohtaa, kun nälkä on jo aika kova ja päätäkin särkee. En tiedä onko täällä ketään muita, joille käy toisinaan näin? Itse ehkä poikkean siinä mielessä monesta, että useimmiten vaikka nälkä olisi aika kovakin, jaksan vääntää perus terveellistä ruokaa enkä saman tien poikkea Mäkkärissä.

Miltäs ruokailuni teidän silmään näyttävät? Oletteko samaa mieltä, että fokus nyt enemmän pääruokiin ja välipalat vähemmälle? 

treeni-ja-ravinto kasvisruoka ruokavaliot elamantapa
Kommentit (2)
  1. Kaipaatko lämmintä ateriaa ruokailuusi talvella? Huomaan, että itse pärjään kesällä salaattiannoksilla, mutta talvella tekee mieli lämmintä ruokaa useammin.
    Heh piti ihan tarkastaa, että olikos tämä yhteistyöpostaus Alpron kanssa kun tuotteet on niin usein mainuttuna :p Oot selkeästi testannut kaikki Alpron jugurtit, joten mikä on lempparisi? 🙂

    1. No ehkä enemmänkin nimenomaan talvisin juu… Keittoja esimerkiksi kuluu talvisin kesää enemmän. Ei itse asiassa ole yhteistyöpostaus, heheh. Käytän Alproa päivittäin ja toisinaan saan heiltä joitain uusia tuotteitakin kotiin maisteltavaksi mutta niistä kyllä merkkaan erikseen. 🙂 Tässä postauksessa on ihan itse hankitut jogut. Suosikkini on nimenomaan tuo GO ON ja sitten se kookoksen makuinen jogu. Nuo maustetut ovat ihan jees, mutta kuitenkin ehkä hitusen liian makeita omaan makuuni. 🙂

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *