On my way
On my way

Valkoiset hampaat luonnollisesti

Kaupallinen yhteistyö: Himalaya Herbals

Hampaiden ja suun yleinen hyvinvointi on itselleni todella tärkeää. Kun suu voi hyvin ja hammasrivistöni on puhtaan kaunis, olen itsevarmempi. Suunhan sanotaan viestivän myös ihmisen yleisestä terveydentilasta, jonka vuoksi haluan siihen ehdottomasti panostaa. Sen lisäksi, että käyn säännöllisesti tarkastuksessa hammaslääkärissä sekä poistattamassa suuhygienistillä mahdollisen hammaskiven – huollan hampaitani hyvin myös kotiolosuhteissa. Uskon siihen, että se tärkein työ terveen suun eteen tehdään nimenomaan siellä kotona arkipäiväisillä toimenpiteillä, kuten pesemällä hampaat laadukkaalla tahnalla pari kertaa päivässä, lankaamalla hammasvälit päivittäin sekä mahdollisesti käyttämällä vielä hengityksen raikastavaa suuvettäkin.

Himalaya HerbalsHimalaya Herbals

Luonnonmukaisuus on tullut itselleni jatkuvasti tärkeämmäksi, mitä tulee ravintoon ja kosmetiikkaan. Sitä miettii nykyään enemmän, millaisia asioita itseensä ”imeyttää” ja siksi myös suun hygieniassa haluan vaalia luonnonmukaisuutta yhä enenevissä määrin. Jo jonkin aikaa käytössäni ovatkin olleet Himalaya Herbals hammastahnat, jotka ovat 100 % luonnonmukaisia ja pohjautuvat erittäin mielenkiintoiseen ayurvedan kasvilääketieteeseen. Jos joku ei ole koskaan ayurvedasta kuullut, niin kyse on tosiaan yhdestä maailman vanhimmasta lääketieteen muodosta, jonka kautta pyritään mahdollisimman täydelliseen terveyteen sekä kehon ja mielen tasapainoon. Ayurveda on alun perin lähtöisin Intiasta ja rantautunut iloksemme Suomeenkin, jossa se leviää varmasti pikkuhiljaa yhä useamman tietoisuuteen. Tuon kyseisen terveystieteen pohjalta Himalaya Herbals onkin kehittänyt luonnollisia yrtteihin pohjautuvia hammastahnoja, joista mainittakoon valkaiseva Sparkly White sekä herkälle suulle suunnattu Sensi Relief.

Koska valkoinen hammasrivistö on esteettisesti kaunis, oma suosikkini on hampaita valkaiseva Sparkly White tahna, jonka valkaisuteho pohjautuu papaijasta ja ananaksesta saataviin kasvientsyymeihin. Hammastahna ei siis sisällä mitään kemiallisia valkaisuaineita, jotka voisivat vahingoittaa tai hangata kiillettä, vaan tahna on 100 % luonnonmukainen ja hellä myös ikenille. Olen käyttänyt kyseistä tahnaa nyt kuukauden verran ja pakko sanoa, että olen ollut erittäin tyytyväinen! Hampaitani ei ole tosiaan valkaistu hetkiin ja olenkin tämän kuukauden aikana ollut havaitsevinani hampaiden värisävyn kirkastumista. Mitään konkreettisia ennen ja jälkeen kuvia en ole ottanut mutta kiinnitin huomiota värisävyyn jo muutaman viikon käytön jälkeen. Kirkastumisen lisäksi suussa on ollut raikkaampi tunne pidempään enkä ole kaivannut ollenkaan suuvesiä. Myös ikenien kunto on ollut selkeästi parempi, sillä välillä olen kärsinyt lievistä ientulehduksista, jotka ovat aiheuttaneet suuhun ja ikenien herkkyyttä. Erityisen herkälle suulle Himalayalta löytyy tosiaan myös tuo Sensi Relief, jota sitäkin voin muutamien käyttökertojen perusteella suositella.

Himalaya HerbalsHimalaya Herbals

Suosittelenkin Himalaya Herbalsin Sparkly White hammastahnaa jokaiselle, joka hakee pientä kirkastusta nykyiseen hampaidensa sävyyn. Tahnaa kannattaa käyttää säännöllisesti aamuin illoin, jolloin kaunis lopputuloskin on nopeammin saavutettavissa. Lopputulokseen liittyen olen itse huomannut, kuinka ainakin omalla kohdallani sellainen lähes sinisenä kiiltävistä luonnottomista hampaista haaveileminen on jäänyt sinne jonnekin kauas historiaan. Nykyään haluan kyllä ylläpitää hampaideni valkoisuutta mutta en missään nimessä viedä tuotakaan sinne toiseen ääripäähän. Kaunis ja luonnollinen valkoisuus on aivan riittävä, enkä tavoittele mitään luonnottomana hohtavaa jenkkihymyä.

Jos tähän loppuun vielä yksi tärkeä syy, joka on saanut minut tykästymään Himalaya Herbals hammastahnoihin sekä ylipäänsä sarjan tuotteisiin luonnonmukaisuuden lisäksi, niin tuo on tuotteiden huokea hinta. Voisi nimittäin kuvitella, että 100 % luonnonmukaiset ja yrttipohjaiset tuotteet maksaisivat maltaita mutta kyseessä onkin erittäin edullinen markettisarja. Esimerkiksi hammastahnojen kuluttajahinta pyörii kolmen euron kieppeillä ja tuotteita myydään mm. Citymarketeissa, jolloin ne ovat helposti kaikkien saatavilla. Edullinen hinta ei siis edelleenkään kerro siitä laadusta mikä on tullut nyt useampaan otteeseen todennettua. Itsehän olen testannut myös muutamia sarjan muitakin tuotteita, joista erityismainintaa aloe veraa sisältävälle Nourishing Skin Creamille sekä sarjan shampoille. Etenkin parabeenittomat shampoot ovat toimineet hiuksilleni häkellyttävän hyvin ja hiukseni ovat olleet viime aikoina ihanan hyvinvoivat!

Himalaya HerbalsHimalaya HerbalsHimalaya HerbalsHimalaya Herbals

Jos luonnollinen hampaiden valkaisu ja hoito Himalaya Herbalsin tuotteilla alkoi kiinnostamaan, kannattaa kurkata brändin suomenkielinen Facebook-sivu sekä Instagram-tili @himalayasuomi

Onko teillä kokemusta Himalaya Herbals luonnonmukaisesta sarjasta? Olisi mielenkiintoista kuulla jos olette löytäneet sarjasta tuotteita, joista erityisesti pidätte?

Kommentit (11)

  1. Tiina/Fit Fat Mama

    Haluun kyllä testata tuota,ens kerralla cittarista lähtee kyllä matkaan jos hyllystä löytyy 🙂

    • On my way

      Suosittelen kyllä! Hyvä hinta-laatusuhde. 🙂

  2. Noora

    Onko tahnassa fluoria?

    • On my way

      Kumpikaan tahnoista ei sisällä fluoria.

  3. Suuhygienisti

    Hammastahnassa tärkeintä on fluori. Se vahvistaa kiillettä ja ehkäisee reikiintymistä. Tämä tutkimuksiin ja näyttöön perustuen. Harmi että tällaisia tahnoja markkinoidaan kuluttajille. Itse en ammattilaisena voisi näitä suositella. GUM-ACTIVAL voi olla hyvä vaihtoehto. Se sisältää fluorin, erilaisia yrttejä, Q10 ja on parabeeniton. https://www.yliopistonverkkoapteekki.fi/GUM-ACTIVITAL-hammastahna

    • On my way

      En välitä väitellä aiheesta mutta fluorihan on yleisesti kiistelty aihe. Oma kantani on, että voin käyttää sekä fluorillista että fluoritonta tahnaa. En koskaan tarkista tuota purkista, enkä itse asiassa tarkistanut nytkään kunnes lukija kysyi. Tässä kohtaa kuitenkin haluaisin muistuttaa, että fluorin myrkyllisyydestä on paljon puhuttu ja etenkin sen vaikutuksista hermostoon. Fluori imeytyy suun limakalvojen kautta elimistöön ja se miten tuo vaikuttaa… Noh, itse en tosiaan päätäni aiheella vaivaa mutta halusin tuoda tämänkin puolen esiin, mistä lienet suuhygienistinä kuullutkin. Toki hammastahnamäärät ovat kerralla todella pieniä mutta millainen vaikutus jatkuvalla fluorin käytöllä on ja onko yhteyttä esimerkiksi hermostosairauksiin?

      Mutta tämä ei tosiaan ollut syy sille, että pidän Himalaya Herbalsin hammastahnoista. Kuten mainittu, en edes tiennyt alkuun sisältävätkö fluoria vai eivät. Ja ylipäänsä, jokainen ihminen valitkoon itse millä suunsa puhdistaa, minä jatkan näiden tuotteiden käyttöä. 🙂

  4. indianacitybeer

    Mielenkiintoisia tuotteita 🙂 Minulla on ollut ainoastaan Whamisan kuitukangasnaamioita, joihin olen ollut todella tyytyväinen.

    • On my way

      Kyllä, Himalaya Herbalsilta löytyy aivan ihania tuotteita useampia. 🙂 Whamisa toki merkkinä myöskin loistava mutta Whamisa tosiaan korealaista kosmetiikkaa ja Himalaya Intiasta lähtöisin sekä ayurvedaan perustuvaa, eli siinä mielessä hieman toisistaan eroavat vaikka molemmat ovatkin luonnonmukaisia. 🙂

  5. Hyvä hammashygienia kunniaaan

    Oheisessa IL:n jutussa käsitelty fluorittomien hammastahnojen riskiä:
    https://m.iltalehti.fi/uutiset/2016071721905829_uu.shtml

    • On my way

      Iltalehti ei ole mielestäni lähde, jonka juttuja kannattaa uskoa sataprosenttisesti eli lähdekriittisyys kunniaan. Mutta samaan hengenvetoon haluan muistuttaa, että myös me bloggaajat olemme nimenomaan mielipidevaikuttajia, eli se lopullinen päätös/vastuu sen suhteen mitä tuotteita suosii, on kuitenkin kuluttajalla itsellään. 🙂

  6. Tieteen puolesta

    Lähdekriittisyys on hyvä asia ja se pätee myös blogikirjoituksiin. Hammaslääketieteen dosentin arviot fluorin välttämättömyydestä perustuvat pitkään tieteelliseen tutkimukseen eivätkä subjektiivisiin näkemyksiin tai kevyisiin johtopäätöksiin. Fluorin pitoisuudet hammastahnoissa ovat pieniä ja hyödyt ovat kiistattomat. Hampaidaiden vaikutus yleisterveyteen on kistaton eikä sitä kannata vaarantaa.

Kommentoi »

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *