Välillä kiroan herkkyyttäni
Vaikka olen pyrkinyt näkemään herkkyyden vahvuutena elämässäni, on välillä ajanjaksoja kun kiroan sen alimpaan maailman kolkkaan. Toisinaan nimittäin ärsyttää olla herkkä ja tämän vuoksi tuntea paljon sellaista tunnetta, jota vähemmän herkkä ei tiedä olevan olemassakaan. Otan elämän vastamäet aina niin raskaasti ja kärsin erittäin paljon jos joku kohtelee minua huonosti tai joudun ihmisiin pettymään. En osaa kunnolla priorisoida asioita, eli laittaa ongelmia syrjään, vaan silloin kun on vaikeaa, on koko elämä yhtä kaaosta ja selviytymistaistelua päivästä toiseen. Toisinaan kadehdin ihmisiä, jotka ovat vähemmän tuntevia tai mahdollisesti tunteensa kuolettaneet, sillä eivät he kiinny samalla tavalla ja sen seurauksena joudu myöskään pettymään. Sellainen kylmempi asenne elämään ja ihmissuhteisiin toimii mitä ilmeisemmin huomattavasti paremmin, kuin tunteva ja paljon toisille antava. Uskokaa tai älkää – vaikka en itse halua enää koskaan ajautua tuollaiseen yhteydettömään tilaan, kyllä viime aikoina olen miettinyt, miten paska vaihtoehto tämä herkän taival on. Vaikka olen samaan aikaan vahva ihminen, enkä mikään ovimatto tai muiden alistettavissa, en ole siinä mielessä vahva että kykenisin käsittelemään tunteeni rationaalisesti. Herkän tunnemaailma on pahimmillaan aikamoinen kaaos, jota ei edes järjellä tasapainoteta.
Olen myös huomannut, miten vähän herkkyyttä arvostetaan. Tänä päivänä tulisi olla kova, pystyvä ja jatkuvasti eteenpäin suuntaava, eikä tunteilleen saisi antaa liikaa sijaa elämässä. Mitä nopeammin vaikeista asioista voittajana selviät, sitä ihailtavampi persoona olet. Koen myös hyvin usein ihmissuhteissa, ettei herkkyyttä oikein ymmärretä ja vaikka selittäisit toiselle juurta jaksain, miltä sinusta tuntuu, näet toisen kasvoilta, ettei hän sinua todellisuudessa ymmärrä vaikka sanoisi ymmärtävänsä. Tämän huomaa viimeistään toisen toimintatavoista, jotka ovat täysin ristiriidassa sen ymmärryksen kanssa. Eli tällä ikää voin jo todeta, ettei herkkää ihmistä kykene koskaan täysin ymmärtämään kuin toinen herkkä. Enkä siis millään tavalla korosta tässä omaa paremmuuttani, sillä en itsekään kykene ymmärtämään aina muita, vaikka kuinka yrittäisin. Ihmisen on ehkä noin yleisesti hankalaa kokea sataprosenttista ymmärrystä toista kohtaan, jos ei ole itse vastaavaa kokenut tai läpikäynyt. Huomaankin elämässäni, kuinka parhaiten minua ymmärtää ne ihmiset, joissa on samanlaista herkkyyttä kuin minussa. Herkän on helpompi ymmärtää toista herkkää ja aistia toisen tunnemaailma. On mielestäni kyse myös empatiakyvystä, eli kyvystä asettua toisen asemaan. Toiset ovat hyvin empaattisia, eli osaavat lohduttaa, tukea ja tsempata, kun taas toisilla ei ole tuota taitoa.
Välillä herkkyyden kanssa eläminen on kyllä oikeaa trapetsitaitelua ja tulee hetkiä kun toivoisi olevansa jotain vallan muuta. Nuorempana olin huomattavasti kovempi, sillä kovetin itseäni ja halusin piilottaa herkkyyteni ihmisiltä. Tuo ei kuitenkaan ole tyydyttävä vaihtoehto, sillä herkkä kärsii todella paljon silloin jos hän piilottaa tärkeän osan itsestään. Eli muistan, miten tuo aiheutti itselleni sisimmässä pahoinvointia enkä ollut onnellinen, vaikka olin näennäisesti ja muiden silmissä kovempi. Onnellisuus lähteekin itsensä hyväksymisestä ja siitä, että uskaltaa olla aidosti sitä mitä on. Itse en valitettavasti ole aina sinut herkkyyteni kanssa ja siksi tuon piirteeni kanssa välillä taistelen. Haaveilen toisinaan simppelistä ja helposta ajatusmaailmasta, joka ei mieti asioita niin tunnelähtöisesti tai syvällisesti. Elämä on huomattavasti helpompaa jos asiat miettii yksinkertaisella tavalla, mutta onko sekään sitten se, mitä todellisuudessa haluan? -Ei ole. Loppupeleissä näen syvällisen tavan nähdä maailman voimavarana ja rikkautena. Kun ympärillä on ihmisiä, joiden kanssa voi jakaa maailmankuvaansa ja tietää heidän arvostavan sinua sellaisena kuin olet, on se upeaa. Toisinaan kuitenkin ne täysin väärät ihmiset saavat salakavalasti näkemään itsensä ja oman herkkyytensä negatiivisessa valossa. Herkkänä tuollainenkin on hankalaa lakaista maton alle ja se voi jäädä pyörimään mieleen pitkäksikin aikaa.
Veikkaan että moni herkkä voi samaistua tekstiini ja osa taas ehkä miettii, mitä ihmettä kelailen tällaisia asioita? Niin – välillä toivoisin etten kelailisi, mutta minkä sitä itselleen voi? Kun ajatusmaailmassa on paljon kaikenlaista, ei sitä ole helppoa tuosta noin vain saada off-asentoon. Ja herkkä ihminen ottaa aina kaiken raskaammin kuin vähemmän herkkä. Tämä nykymaailma ei mielestäni olekaan suoranaisesti herkkien paikka. Täällä eläminen vaatii usein paljon enemmän meiltä kuin heiltä, jotka ovat tunnemaailmaltaan yksinkertaisempia.
Heräsikö ajatuksia? Koetteko te muut herkät toisinaan hankaluutta herkkyytenne kanssa ja miten olette opetelleet herkkyyden sietämistä?
Koen myös olevani melko herkkä ja välillä ajattelen, kuinka paljon helpompaa elämä olisi, jos en olisi niin herkkä. Suurimman osan ajasta olen kuitenkin ihan tyytyväinen siihen, mikä olen. Herkkyys on osa minua, eikä pelkästään huono asia. Se, että aistin energioita, tunnen positiiviset ja negatiiviset tunteet sekä myötäelän vahvasti, on usein myös hyvä asia. Aistin herkästi, jos jollakin ei ole asiat hyvin ja minulle on usein helppoa asettua toisen asemaan.
Minulla on myös samalla tavalla herkkiä ystäviä, joiden kanssa on paljon helpompi jakaa tiettyjä asioita, kuin sellaisten ystävien, jotka eivät ole yhtä herkkiä. Jos ystäväpiiristäni ei löytyisi tällaisia henkilöitä, ajattelisin varmaankin ”Mikä minussa on vikana?”
Joudun välillä hankaluuksiin herkkyyteni takia ja usein tilanteet ovat esimerkiksi sellaisia, että olen kokenut jonkun äänensävyn tai viestin muotoilun negatiivissävytteiseksi ja luulen tehneeni jotain väärin. Saatan pohtia asiaa tuntitolkulla ja lopuksi ilmenee, ettei mitään ongelmaa koskaan ollutkaan, vaan olin tulkinnut omiani. Tämä kuulostaa (ja onkin) naurettavalta, mutta herkät ystäväni voivat onneksi samaistua tämän tapaisiin tilanteisiin.
Tiedostan herkkyyteni ja yritänkin ”puhua itselleni järkeä” silloin, kun vaikka huomaan pohtivani jotakin äänensävyä turhan analyyttisesti.
Toisenlainen tilanne, joka toistuu herkkyyteni takia, on sellainen, jossa murehdin läheisteni asioita kuten omiani. Esimerkiksi silloin, kun perheessäni on ollut vaikeuksia ja vanhempani ovat kantaeet huolta sisareni puolesta, olen kantanut oman huoleni lisäksi myös vanhempieni huolen. Tämäkin kuulostaa järjettömältä, mutta on valitettavasti osa herkkyyttäni ja empaattisuuttani.
Paras keino sietää herkkyyttäni on hyväksyä, että se on yksi minun ominaispiirteistä ja lisäksi siitä keskusteleminen saman ongelman omaavien ystävien kanssa. Olen käynyt myös psykologilla ja muiden asioiden lisäksi tätä herkkyyttäni on käsitelty siellä. Kaikista paras apu on kuitenkin ollut ystävieni vertaistuki. Olenkin onnekas, että ystäväpiiriini kuuluu niin monenlaisia ystäviä!
Moikka! Luin kommenttisi nyt ajatuksella ja voin samaistua hyvin moneen kohtaan siinä.
Etenkin tämä kokonaisuus on kuin suustani, toimin täysin samalla tavalla:
”Joudun välillä hankaluuksiin herkkyyteni takia ja usein tilanteet ovat esimerkiksi sellaisia, että olen kokenut jonkun äänensävyn tai viestin muotoilun negatiivissävytteiseksi ja luulen tehneeni jotain väärin. Saatan pohtia asiaa tuntitolkulla ja lopuksi ilmenee, ettei mitään ongelmaa koskaan ollutkaan, vaan olin tulkinnut omiani. Tämä kuulostaa (ja onkin) naurettavalta, mutta herkät ystäväni voivat onneksi samaistua tämän tapaisiin tilanteisiin.Tiedostan herkkyyteni ja yritänkin ”puhua itselleni järkeä” silloin, kun vaikka huomaan pohtivani jotakin äänensävyä turhan analyyttisesti.Toisenlainen tilanne, joka toistuu herkkyyteni takia, on sellainen, jossa murehdin läheisteni asioita kuten omiani. Esimerkiksi silloin, kun perheessäni on ollut vaikeuksia ja vanhempani ovat kantaeet huolta sisareni puolesta, olen kantanut oman huoleni lisäksi myös vanhempieni huolen. Tämäkin kuulostaa järjettömältä, mutta on valitettavasti osa herkkyyttäni ja empaattisuuttani.
Mutta kuten totesit, on herkkyydessä paljon hyvääkin, eli missään nimessä ei ole kyse pelkästään huonosta piirteestä! Ja itselläni on onneksi myös vertaistukea saatavilla, eli ystäväpiirissäkin herkkiä. Tämä antaa kyllä todella paljon, koska ikinä et ole yksin ja aina tiedät että on joku joka ymmärtää ne oudot reaktiosi tai stressin. <3 Paljon herkkyys siis antaa ja toisinaan myös ottaakin. Sen kanssa eläminen vaatii harjoittelua ja hyväksynnän opettelua. Itsekin asiaa terapiassa paljon läpikäyneenä voin sinua kompata.
Moikka Jutta,
Tämä oli tosi hyvä ja erittäin samaistuttava teksti. Olen itsekin tosi herkkä ja tunteellinen. Koen myös usein että joku vastoinkäyminen/pettymys laittaa koko elämäni sekaisin, kun taas joku ei herkkä pystyy menemään eteenpäin ilman että koko elämä olisi myllerryksessä. Tuon olen erityisesti kokenut erotilanteissa, minä olen ollut aivan rikki parisuhteen päättymisestä ja toinen pystynyt ajattelemaan realistisesti ja mennä eteenpäin, todeten että näin nyt vaan kävi. Jälkeenpäin eroja käsitelleenä ymmärtää tuon ajattelutavan ja itsekin miettii niin, mutta suuren pettymyksen hetkellä en siihen pysty.
Olen tällä hetkellä seurustellut 1,5vuotta miehen kanssa joka on tosi realisti ja rationaalinen, alkuun (ja vielä edelleenkin joskus) otan hänen sanomat asiat tosi voimakkaasti, jos hän ei esim maalaile samanlaisia ruusunpunaisia haaveita meistä kun minä. Mutta samalla olen oppinut häneltä todella paljon ja oppinut myös ajoittain rationaalisempaa suhtautumista. Minun miehelle minun tunteikkuus on välillä raskasta, hän kun ei vaan ymmärrä ja minä en ymmärrä hänen järkiperäisyyttään aina, mutta jotenkin me ollaan saatu tämä toimimaan <3 Olen myös tässä suhteessa ymmärtänyt ja hyväksynyt sen ettei kukaan ihminen voi täyttää omia tarpeitani täysin, en minäkään hänen. Jonka vuoksi minulla on todella tunteellisia ja ihania ystäviä, joiden kanssa voin bondata asioissa joissa en mieheni kanssa voi.
Olen myös ymmärtänyt että kun olen joskus aiemmin seurustellut tunteellisen tyypin kanssa, niin elämä on ollut aikamoista vuoristorataa kun molemmat on tunteen vallassa. Minun nykyinen mies on oppinut myös hieman ymmärtämään tunteita ja minä olen oppinut hyväksymään ettei kukaan voi minua tai minun rankkoja kokemuksia täysin ymmärtääkään, jos ei ole kokenut samoja asioita ja se ihan fine. Olen kärsinyt koko elämäni tunteesta että en ole tullut täysin nähdyksi ja ymmärretyksi, mutta ymmärtänyt ettei kukaan toinen ihminen voi minulle sellaista täysin tarjotakaan. Voi ymmärtää tiettyyn rajaan asti, tärkeintä kuitenkin on että minä itse ymmärrän itseäni ja kuuntelen tunteitani. En sano että tämä olisi aina helppoa, painin näiden asioiden kanssa ajoittain, mutta nykyinen rationaalinen ja hyväsydäminen mieheni on tuonut minulle rauhallisen ja vakaan arjen elämääni ja vaikka se välillä tuntuu vieraalta, niin tiedän että se on minulle hyväksi.
Tällaisia kokemuksia itselläni, jos yhtään lohduttaa, niin tiedän tasan tarkkaan miltä sinusta tuntuu. Kuitenkin halua tsempata ja sanoa, että aika parantaa. 🙂 Ja vaikka herkkyys on raskasta, niin se on myös monessa tilanteessa voimavara.