On my way
On my way

Välillä kiroan herkkyyttäni

Vaikka olen pyrkinyt näkemään herkkyyden vahvuutena elämässäni, on välillä ajanjaksoja kun kiroan sen alimpaan maailman kolkkaan. Toisinaan nimittäin ärsyttää olla herkkä ja tämän vuoksi tuntea paljon sellaista tunnetta, jota vähemmän herkkä ei tiedä olevan olemassakaan. Otan elämän vastamäet aina niin raskaasti ja kärsin erittäin paljon jos joku kohtelee minua huonosti tai joudun ihmisiin pettymään. En osaa kunnolla priorisoida asioita, eli laittaa ongelmia syrjään, vaan silloin kun on vaikeaa, on koko elämä yhtä kaaosta ja selviytymistaistelua päivästä toiseen. Toisinaan kadehdin ihmisiä, jotka ovat vähemmän tuntevia tai mahdollisesti tunteensa kuolettaneet, sillä eivät he kiinny samalla tavalla ja sen seurauksena joudu myöskään pettymään. Sellainen kylmempi asenne elämään ja ihmissuhteisiin toimii mitä ilmeisemmin huomattavasti paremmin, kuin tunteva ja paljon toisille antava. Uskokaa tai älkää – vaikka en itse halua enää koskaan ajautua tuollaiseen yhteydettömään tilaan, kyllä viime aikoina olen miettinyt, miten paska vaihtoehto tämä herkän taival on. Vaikka olen samaan aikaan vahva ihminen, enkä mikään ovimatto tai muiden alistettavissa, en ole siinä mielessä vahva että kykenisin käsittelemään tunteeni rationaalisesti. Herkän tunnemaailma on pahimmillaan aikamoinen kaaos, jota ei edes järjellä tasapainoteta.

Olen myös huomannut, miten vähän herkkyyttä arvostetaan. Tänä päivänä tulisi olla kova, pystyvä ja jatkuvasti eteenpäin suuntaava, eikä tunteilleen saisi antaa liikaa sijaa elämässä. Mitä nopeammin vaikeista asioista voittajana selviät, sitä ihailtavampi persoona olet. Koen myös hyvin usein ihmissuhteissa, ettei herkkyyttä oikein ymmärretä ja vaikka selittäisit toiselle juurta jaksain, miltä sinusta tuntuu, näet toisen kasvoilta, ettei hän sinua todellisuudessa ymmärrä vaikka sanoisi ymmärtävänsä. Tämän huomaa viimeistään toisen toimintatavoista, jotka ovat täysin ristiriidassa sen ymmärryksen kanssa. Eli tällä ikää voin jo todeta, ettei herkkää ihmistä kykene koskaan täysin ymmärtämään kuin toinen herkkä. Enkä siis millään tavalla korosta tässä omaa paremmuuttani, sillä en itsekään kykene ymmärtämään aina muita, vaikka kuinka yrittäisin. Ihmisen on ehkä noin yleisesti hankalaa kokea sataprosenttista ymmärrystä toista kohtaan, jos ei ole itse vastaavaa kokenut tai läpikäynyt. Huomaankin elämässäni, kuinka parhaiten minua ymmärtää ne ihmiset, joissa on samanlaista herkkyyttä kuin minussa. Herkän on helpompi ymmärtää toista herkkää ja aistia toisen tunnemaailma. On mielestäni kyse myös empatiakyvystä, eli kyvystä asettua toisen asemaan. Toiset ovat hyvin empaattisia, eli osaavat lohduttaa, tukea ja tsempata, kun taas toisilla ei ole tuota taitoa.

Välillä herkkyyden kanssa eläminen on kyllä oikeaa trapetsitaitelua ja tulee hetkiä kun toivoisi olevansa jotain vallan muuta. Nuorempana olin huomattavasti kovempi, sillä kovetin itseäni ja halusin piilottaa herkkyyteni ihmisiltä. Tuo ei kuitenkaan ole tyydyttävä vaihtoehto, sillä herkkä kärsii todella paljon silloin jos hän piilottaa tärkeän osan itsestään. Eli muistan, miten tuo aiheutti itselleni sisimmässä pahoinvointia enkä ollut onnellinen, vaikka olin näennäisesti ja muiden silmissä kovempi. Onnellisuus lähteekin itsensä hyväksymisestä ja siitä, että uskaltaa olla aidosti sitä mitä on. Itse en valitettavasti ole aina sinut herkkyyteni kanssa ja siksi tuon piirteeni kanssa välillä taistelen. Haaveilen toisinaan simppelistä ja helposta ajatusmaailmasta, joka ei mieti asioita niin tunnelähtöisesti tai syvällisesti. Elämä on huomattavasti helpompaa jos asiat miettii yksinkertaisella tavalla, mutta onko sekään sitten se, mitä todellisuudessa haluan? -Ei ole. Loppupeleissä näen syvällisen tavan nähdä maailman voimavarana ja rikkautena. Kun ympärillä on ihmisiä, joiden kanssa voi jakaa maailmankuvaansa ja tietää heidän arvostavan sinua sellaisena kuin olet, on se upeaa. Toisinaan kuitenkin ne täysin väärät ihmiset saavat salakavalasti näkemään itsensä ja oman herkkyytensä negatiivisessa valossa. Herkkänä tuollainenkin on hankalaa lakaista maton alle ja se voi jäädä pyörimään mieleen pitkäksikin aikaa.

Veikkaan että moni herkkä voi samaistua tekstiini ja osa taas ehkä miettii, mitä ihmettä kelailen tällaisia asioita? Niin – välillä toivoisin etten kelailisi, mutta minkä sitä itselleen voi? Kun ajatusmaailmassa on paljon kaikenlaista, ei sitä ole helppoa tuosta noin vain saada off-asentoon. Ja herkkä ihminen ottaa aina kaiken raskaammin kuin vähemmän herkkä. Tämä nykymaailma ei mielestäni olekaan suoranaisesti herkkien paikka. Täällä eläminen vaatii usein paljon enemmän meiltä kuin heiltä, jotka ovat tunnemaailmaltaan yksinkertaisempia.

Heräsikö ajatuksia? Koetteko te muut herkät toisinaan hankaluutta herkkyytenne kanssa ja miten olette opetelleet herkkyyden sietämistä?

Kommentit (5)

  1. Sofia

    Moikka Jutta !

    Kiva pohdiskeleva teksti ja pystyn hyvin samastumaan tuohon että vastoinkäymisten kohdalla ei osaa priorisoida ja koko elämä on vaan yhtä kaaosta. Itse reagoin myös näin ja usein siitä vastoinkäymisestä/ongelmasta tulee melkeinpä pakkomielle joka pyörii koko ajan mielessä ja siihen pyrkii löytämään vastauksia tai tarkoitusta.

    Yksi asia joka pisti silmään kirjoituksestasi ja jonka olen huomannut aikaisemminkin on, että kirjoitat usein sillä sävyllä kuin olisit uhrin asemassa. En tarkoita tätä ollenkaan pahalla vaan mietin vaan että oletko huomannut tällaista kirjoitustapaa. Koen että olen itse aikaisemmin ajatellut hyvin samaan tapaan että kun on saanut paskaa niskaan tarpeeksi niin siitä tulee helposti asenne ja sitten oikein vetää puoleensa sitä lisää kun on jo sellainen asenne. Tai vastaavasti asettaa jykevät muurit ympärilleen. Varsinkin ihmissuhteissa. Ei kauhean selkeästi kirjoitettu ja toivottavasti ymmärrät mitä haen takaa ! Ja anteeksi myös jos ymmärsin tekstin nyanssit väärin ! Mutta koin itse että kun tiedostin asian ja tietoisesti pyrin eroon tällaisesta ajattelutavasta olin avoimempi uusille ihmisille sen sijaan että heti ajattelisin että ”tuokin tulee varmasti minulle aiheuttamaan mielipahaa ja sitten on taas elämä kaaoksessa”. Näin karrikoidusti. Ja tällä muutoksella koen että myös aloin hiljalleen viehättyä tosi eri tyyppisistä ihmisistä, aidommista ja herkimmistä. Kun olin vain aito itselleni sen sijaan että liikaa mietin että ymmärtääkö toi toinen nyt vai ei. Koska herkkyys on todellakin rikkaus ja jos joku elämässäsi oleva ei sitä ymmärrä niin se on sitten heidän menetyksensä. On rikkaus kokea syvästi, koska silloinhan on paljon enemmän yhteydessä itseensä ja muihin sen sijaan että mikään ei koskettaisi mitenkään. Mutta herkkyyksiäkin on eri tasoja ja koen ettei se ole niin mustavalkoinen asia että joko ollaan tai ei. Monet voivat olla herkkiä mutta eivät välttämättä osaa pukea tunteitaan niin hyvin sanoiksi kuin toiset jne..

    Kiitos paljon ajatuksia herättävästä blogista! Jännitti vähän laittaa tämä viesti koska en halua mitenkään kritisoida sinun ajatustapaa tai negistellä mutta tämä ajatus heräsi kirjoituksesta.

    1. On my way

      Moikka! Kiitos kommentistasi ja siis todellakin saa antaa palautetta myös kyseenalaistavasta näkökulmasta. 🙂

      En missään nimessä ajattele olevani uhri, sillä uskon nimenomaan yksilön vastuuseen. Ehkä tuo mitä näet, on enemmänkin todellisuudessa sellaista pettymystä, joka itselläni on tällä hetkellä päällimmäisenä tunteena. En kerro blogissani kaikkea elämästäni, kuten en ole kertonut syitä tämän hetkisille fiiliksillenikään. Mutta kiteytetysti – uskoin pitkästä aikaa johonkin hyvään todella paljon, annoin itsestäni ja lopulta petyin. Luulin toimineeni järkevästi ja nimenomaan siksi olen pettynyt. Ja vaikka syy ei ole minun – eikä periaatteessa yhtään kenenkään – niin silti kokonaisuus herättää tunteita. Eli koin todella suuren pettymyksen ja nyt pyrin käsittelemään tunteitani, joka heijastuu tapaani nähdä maailma tällä hetkellä. Olen ollut hyvin allapäin ja tässä on edes hankala kuvailla, miten suuria tunteita olen viime aikoina läpi käynyt… Siksi ehkä pinnalla on myös hieman ristiriitainen tunteiden kirjo ja toivoisin että voisin ottaa asiat kevyemmin.

      Mutta ymmärrän ajatuksesi ja todellakin ymmärrän myös tuon että mihin keskittyy, se lisääntyy. En siis olisi vielä pari kuukautta sitten uskonut että vuoteni alkaa näin ankeissa merkeissä kun elämässä tuntui vihdoin kaikki loksahtavan kohdalleen. Mutta aina ei tosiaan heti ymmärrä niitä syitä kaikelle tapahtuneelle ja ehkä olen vielä siinä pisteessä, etten ole oikein valmiskaan ymmärtämään. Menee hetki käsitellä tunteensa ja haluan ehdottomasti antaa itselleni siihen luvan. Myös negatiiviset tunteet ovat ok ja se mitä olen omalla kohdallani huomannut, on että ne on vaan käsiteltävä tai muuten seuraa todella huonoa jälkeä…

      Eikä tarvitse jännitellä siis jatkossakaan, kaikenlaista palautetta saa antaa! Mutta toivottavasti kommenttini edes hieman selkeytti ajatuksiani ja sitä, miksi tällä hetkellä en pysty olemaan se kaikista positiivisin tyyppi. Toivon mukaan pian tilanne muuttuu ja asiat tosiaan selkeytyvät. 🙂 Kyllä sisimmässäni kuitenkin uskon hyvään vaikka pettynyt nyt olenkin.

      Mukavaa viikonloppua sinulle!

    2. Laura

      Moikka Jutta,

      Tämä oli tosi hyvä ja erittäin samaistuttava teksti. Olen itsekin tosi herkkä ja tunteellinen. Koen myös usein että joku vastoinkäyminen/pettymys laittaa koko elämäni sekaisin, kun taas joku ei herkkä pystyy menemään eteenpäin ilman että koko elämä olisi myllerryksessä. Tuon olen erityisesti kokenut erotilanteissa, minä olen ollut aivan rikki parisuhteen päättymisestä ja toinen pystynyt ajattelemaan realistisesti ja mennä eteenpäin, todeten että näin nyt vaan kävi. Jälkeenpäin eroja käsitelleenä ymmärtää tuon ajattelutavan ja itsekin miettii niin, mutta suuren pettymyksen hetkellä en siihen pysty.

      Olen tällä hetkellä seurustellut 1,5vuotta miehen kanssa joka on tosi realisti ja rationaalinen, alkuun (ja vielä edelleenkin joskus) otan hänen sanomat asiat tosi voimakkaasti, jos hän ei esim maalaile samanlaisia ruusunpunaisia haaveita meistä kun minä. Mutta samalla olen oppinut häneltä todella paljon ja oppinut myös ajoittain rationaalisempaa suhtautumista. Minun miehelle minun tunteikkuus on välillä raskasta, hän kun ei vaan ymmärrä ja minä en ymmärrä hänen järkiperäisyyttään aina, mutta jotenkin me ollaan saatu tämä toimimaan <3 Olen myös tässä suhteessa ymmärtänyt ja hyväksynyt sen ettei kukaan ihminen voi täyttää omia tarpeitani täysin, en minäkään hänen. Jonka vuoksi minulla on todella tunteellisia ja ihania ystäviä, joiden kanssa voin bondata asioissa joissa en mieheni kanssa voi.

      Olen myös ymmärtänyt että kun olen joskus aiemmin seurustellut tunteellisen tyypin kanssa, niin elämä on ollut aikamoista vuoristorataa kun molemmat on tunteen vallassa. Minun nykyinen mies on oppinut myös hieman ymmärtämään tunteita ja minä olen oppinut hyväksymään ettei kukaan voi minua tai minun rankkoja kokemuksia täysin ymmärtääkään, jos ei ole kokenut samoja asioita ja se ihan fine. Olen kärsinyt koko elämäni tunteesta että en ole tullut täysin nähdyksi ja ymmärretyksi, mutta ymmärtänyt ettei kukaan toinen ihminen voi minulle sellaista täysin tarjotakaan. Voi ymmärtää tiettyyn rajaan asti, tärkeintä kuitenkin on että minä itse ymmärrän itseäni ja kuuntelen tunteitani. En sano että tämä olisi aina helppoa, painin näiden asioiden kanssa ajoittain, mutta nykyinen rationaalinen ja hyväsydäminen mieheni on tuonut minulle rauhallisen ja vakaan arjen elämääni ja vaikka se välillä tuntuu vieraalta, niin tiedän että se on minulle hyväksi.

      Tällaisia kokemuksia itselläni, jos yhtään lohduttaa, niin tiedän tasan tarkkaan miltä sinusta tuntuu. Kuitenkin halua tsempata ja sanoa, että aika parantaa. 🙂 Ja vaikka herkkyys on raskasta, niin se on myös monessa tilanteessa voimavara.

      Vastaa

      Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *