Vaiva nimeltä kuukautismigreeni

Paljon puhutaan siitä miten ikä muuttaa etenkin naisen hormonitoimintaa ja tämä taas tuo mukanaan erilaisia muutoksia ja jopa vaivoja. Useimmiten esimerkiksi PMS-oireilu pahenee iän myötä – samoin muut kuukautisia edeltävät oireet. Koen että juuri näin on käynyt myös itselläni, sillä nuorempana kuukautiseni ovat olleet kokonaisuudessaan aina todella helpot. En ole kärsinyt juurikaan mistään vaivoista ja vaikka e-pillereiden sanotaan näitä oireiluja lievittävän, itselläni sekään ei tunnu auttavan. Kärsin siis nykyään ikävistä päänsäryistä muutama päivä ennen kuukautisia sekä niiden aikana. Viimeksi päänsärky oli niin kovaa, että se oli aurattoman migreeniin kaltaista, eivätkä siihen tehonneet särkylääkkeet. Käytännössä päänsärky jatkui kolmen päivän ajan, jonka jälkeen se vasta helpotti. Nyt meneillään on tosiaan väliviikko pillereistä ja kuinka ollakaan, jälleen täällä ollaan sen pirullisen päänsäryn kourissa. Nyt en sentään ole aivan toimintakyvytön ja pahoinvoiva, mutta kahtena viime päivänä napsinut useamman särkylääkkeen, mutta tuloksetta. Päänsärky on jatkuvaa, jomottavaa ja kaikkea tekemistä häiritsevää – toisin sanoen myös hermostuttavaa. Vaikka en olekaan vuodepotilaana, koska hommat on hoidettava, ärsyttää tämä todella paljon! Liikunta helpottaa oloa hetkellisesti, mutta sen jälkeen särky jatkuu. Tänään alkoi siis kolmas päivä säryn kanssa ja oireet pahenivat taas eilen illalla.

Asia on itselleni tosiaan suhteellisen uusi, sillä olen havainnut ongelman vasta viimeisen puolen vuoden sisään. Alkuun en osannut yhdistää sitä sen enempää kuukautisiin, mutta oireiden ilmettyä systemaattisemmin aina sillä pillereiden väliviikolla, aloin miettimään onko tässä kyse kuukautismigreenistä? Paljon olen viime vuosien aikana myös syönyt e-pillereitä putkeen, eli ns. ottanut kuukautiset harvemmin, jonka vuoksi se kuukautisten aikainen oireilu ei ole itselleni niin tuttua kuin se on heille, joilla on kuukautiset joka kuukausi. Tiedän, miten kuukautisten siirtämisestä ollaan montaa mieltä, mutta tällä hetkellä kyllä tuntuu että jos homma on jatkossakin tällaista, en mielelläni kärsi kovin monia kuukautisia vuodessa! Vaikka puhutaan ”vaan” 3-4 päivästä kuukaudessa, on se kuitenkin aika paljon jos työnteko ja koko muu elämä kärsii. Pääkivun seurauksena on ollut myös pahoinvointia ja valonherkkyyttä. Nytkin tätä tekstiä kirjoittaessani laitoin näytön kirkkauden melkein minimiin ja puhelinta en pysty juurikaan katsomaan. Tämä on kyllä todella ikävä vaiva ja mikä ehkä nihkeintä, tähän ei ole oikein pätevää hoitokeinoa. Kuulemma suuremmilla särkylääkemäärillä ennaltaehkäisy voisi toimia ennen kuukautisten alkua, mutta vähän epävarmaa oli ainakin kaikki netistä löytyvä tietous. Itsehän olen tosiaan syönyt Ibuxin 600 mg kapseleita nyt päivittäin ja tuloksetta. Eli särkylääkkeiden teho on tosiaan todistettu kohdallani hyödyttömäksi.

Pitää varmasti varata aika asian tiimoilta lääkärille sitten ensi vuoden puolella ja kirjata seuraavat viikot päänsärkypäiväkirjaa. Se miksi aiheesta nyt täällä kirjoitan, on se ihana vertaistuki, jota tuntuu aina löytyvän. Olen vähän sellainen ihminen että erilaisten vaivojen yllättäessä kaipaan todella paljon vertaistukea, sillä pelkään aina pahinta. Ja vaikka tässä tapauksessa asia on hyvin selkeä ja yhtäläisyys kuukautisiin 98 % varma, silti viime aikaisista googlauksistani löytyy mm. aivokasvain ja aivoverenvuoto. Minkä sitä itselleen voi? Ylipäänsä päänsärky on varmaan säryistä se kaikista pelottavin, sillä se on yhteydessä niin moneen asiaan. Se myös haittaa kaikkea olemista ja tekemistä, eikä arkielämä meinaa hoitua sen kanssa normaalisti. Vähän jännittää jos särky jatkuu vielä huomenna kun tarkoitus on istua bussissa viisi tuntia. Veikkaan että siinä tapauksessa mikäli näin on, tulee vessa aika tutuksi matkan aikana… Onneksi tyypillisimmin tämän säryn sanotaan kuitenkin kestävän sen kolme tai neljä päivää, eli alkavan ennen ensimmäistä vuotopäivää ja jatkuvan vuodon ensimmäiset pari päivää. Ainakin viimeksi homma meni juuri noin, joten toivotaan että tälläkin kertaa. Siinä tapauksessa olen voiton puolella!

Kärsiikö teistä moni kuukautismigreenistä? Kuulisin oikein mielelläni vinkkejä sen hoitoon ja ennaltaehkäisyyn mikäli olette sellaisia löytänyt?

terveys kuukautiset naisen-terveys kuukautiskivut
Kommentit (22)
  1. Nyt särkee toista päivää päähän ja ällöttää, onnkeksi mies o hoitanut lapsen ja koiran, itsellä veto pois ja tekeminen paventaa oloa, eilinen sauna helpotti sen aikaa kun miedoissa löylyissä istuin. Tulikin tässä mieleeni että viimekerralla vastaava pitkittynyt päänsärky ja pahoinvpinti oli juurikin kuukautisten aikoigöhin kuten nytkin, ei tarvinnut kauaa pohtia liittyykö nämä yhteen kun googleen kirjoitti kuukautiset ja migreeni. Ei onneksi joka kerta tule näin pahasti, mutta eb malta odottaa että tämä kohta helpottaa, toinen kärsimyspäivä kääntymässä iltaan panadolia, carmolistippoja, kylmää rättiä otsalla, pimeässä makuuhuoneessa makoilua, nukkumista, johan tästä joutaisi nauttimaan taas elämästäkin. Nytvotin rautalisan ja panadolin, ja pizza uunissa, pitää koittaa vähän syödä jotain ja vielä hieman lepoa. Tsemppiä muillekkin vaivasta kärsiville, kyllä se kivuton päivä sieltä tulee, kokeilkaa sitä saunaa, kellä oma sauna 👍.

  2. Täällä myös yksi hormonaalisesta migreenistä kärsivä. Tällä hetkellä ensimmäinen migreeni päivä ohi. Söin eilen buranaa 2000mg eikä missään vaiheessa helpottanut. Ainoa asia, mikä oikeasti auttaa, on kovimman migreeni kohtauksen hetkellä jääkylmä märkä pyyhe otsalla. Se peittää kipukohdan ja silmät. Menen sänkyyn makaamaan ja keskityn kivun vähenemiseen. Kääntelen pyyhettä aina kylmä puoli alaspäin. Ehdottomasti tehokkin kivun lievittäjä minulla. Toivottavasti löydät omanlaisen helpotuksen migreeniin.

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *