Vaikka maailma täyttyy kohinasta, kohtaamiset jäävät

Kirjoittelin eilen joulun tunnelmia ja mainitsin mm. siitä, miten haluaisin tänä jouluna pysähtyä. Olen muutamaan otteeseen havahtunut siihen, kuinka ruutuaika pelkästään puhelimella on ollut aivan järkyttävän suuri (useita tunteja päivässä), vaikka en edes ajatellut olevani jatkuvasti puhelimella. Tuo puhelimella oleminen tapahtuu ikään kuin huomaamatta ja vaikka teenkin somea työkseni, kaikkea ruutuaikaa se ei todellakaan oikeuta. Teen puhelimella paljon myös asioita, jotka eivät liity työhöni – kuten selailen erilaisia kanavia, viestittelen ja surffailen sivustolta toiseen. Välillä tuntuu että mieli on jopa ahdistavan täynnä ärsykkeitä ja olen kärsinyt viime vuosina paljon myös uniongelmista. Vaikka tiedostan että ruutuaikaa olisi vähennettävä, mietin, mikä ihme siitä tekeekin arjessa niin hankalaa? Miksi haluan elämääni sen kaiken kohinan vaikka tiedostan, että konkreettinen läsnäolo on se, joka aidosti rauhoittaa? Mihin tarvitsen sitä kaikkea ärsykevirtaa?

Tänä jouluna olen pyrkinyt käyttämään puhelinta vähemmän kuin tavallisesti. 24 tunnin somelakkoon en kyennyt, vaikka niin alun perin suunnittelin. Käytin puhelinta jouluna kuitenkin huomattavasti vähemmän ja se tosiaan näkyi myös ruutuajassa. Sama homma on jatkunut tänäänkin ja rehellisyyden nimissä, mistä olen jäänyt viime päivinä paitsi? Vastaus ei yllätä – eli en tosiaan yhtään mistään. Olen ollut aidommin läsnä hetkessä, käynyt keskusteluja perheenjäsenten kanssa, ulkoillut ja valokuvannut ihan vaan omassa hiljaisuudessa. Tänään ajattelin jatkaa illan samalla linjalla ja käydä rauhallisella juoksulenkillä, kenties jättää jopa luurit kotiin sekä ottaa ihan vaan omaa aikaa hiljaisuudessa. Hiljaisuus on nykyään elämässäni niin harvinaista, kun arki ja viikonloput täyttyvät hälinästä. Jatkuvasti tulisi olla tavoitettavissa ja joka suunnasta tulee erilaisia ärsykkeitä. Kun joskus sitä saattoi lukea tuntitolkulla kirjaa ja keskittyä siihen, nykyään edes varttituntia on vaikea olla ilman että kurkkaa vähintään kerran puhelinta. Älypuhelimet ovat toki luontevaa edistystä kehityksessä ja niissä on paljon hyvääkin, mutta samaan aikaan ne syövät meiltä paljon sitä aitoa hetkessä olemista. Multitasking onkin tämän ajan vitsaus ja välillä itselleen on hyvä muistuttaa, ettei aina tarvitse olla tehokas, aikaansaava tai ylipäänsä tehdä jotain. Laiskuutta ei ole se, että välillä ihan vaan pelkästään on.

Sarasvuon lause; ”Vaikka maailma täyttyy kohinasta, kohtaamiset jäävät”, on syöpynyt mieleni syövereihin kuunnellessani Jarin podcasteja. Tuo pitää niin paikkansa, sillä vaikka maailmassa on jatkuvasti kohinaa ja ärsykkeitä, silti edelleen ihmiskontakti on se, jota ei voi korvata. Keskustelut esimerkiksi ystävien kanssa ovat niin korvaamattomia, eikä niitä vaan kykene koskaan mikään älypuhelin tai automatisaatio korvaamaan. Uskon myös siihen, että parhaat tulokset syntyvät työelämässäkin aitojen kohtaamisten kautta. Siinä kun ihmiset kohtaavat toisiaan, on jotain sellaista taikaa, joka kantaa kaiken automatisaation ylitse. Ja se miksi tästä nyt halusin kirjoittaa, on että juuri joulu on otollista aikaa kohtaamisille. Jouluna useampi meistä viettää aikaa perhepiirissä tai läheistensä seurassa, jonka myötä ajautuu kenties aika syvällistenkin keskustelujen äärelle. Joulussa on myös jokin sellainen ihmeellinen tunnelma, että silloin moni on avoimempi. Joulu tuo ihmiset lähemmäs toisiaan ja tämän myötä syntyy aitoja kohtaamisia, jotka saattavat kantaa pitkälle arkeen. Itse ainakin toivon että mahdollisimman moni saa tästä joulusta jotain sellaista aitoa energiaa, jolla on merkitys myös arjessa jaksamiseen.

Itse olen nauttinut tosiaan kohtaamisista, hiljaisuudesta ja ajasta, johon ei ole kuulunut jatkuva somettaminen. Jätinpä äsken puhelimen kokonaan pois, kun lähdin käymään pienellä ajelulla. Tällaista ei tule kovin usein Helsingissä tehtyä, joten täällä ajattelin ottaa vielä huomisesta kaiken irti, rauhoittua ja olla – nauttia joulun viime hetkistä.

Rentouttavaa joulupäivän iltaa jokaiselle.