On my way
On my way

Vaikeuksien kautta voittajaksi

Jokaisen elämään kuuluu erilaiset vaikeudet, kriisit ja ongelmat. Sen rinnalla että välillä on runsaasti iloa, on myös huolta ja murhetta. Joskus mietin, miksi ihmeessä joillekin ihmisille annetaan enemmän kantaakseen kuin toisille, mutta kai sekin on jonkinlainen luonnonlaki? Jos mietin omaa elämää ja kaikkea kokemaani, tiedän nähneeni aika paljon, mutta samaan aikaan menettäneeni loppupeleissä todella vähän. En ole joutunut saattelemaan haudan lepoon läheisistäni kuin isovanhempani, enkä koskaan käynyt läpi mitään vakavaa sairautta kuten syöpää. En ole kohdannut minuun kohdistuvaa fyysistä väkivaltaa tai ollut taloudellisessa ahdingossa. Toisaalta emme koskaan voi arvottaa vaikeuksia, sillä ne ovat jokaisen henkilökohtaisia. Itse elin vuosikaudet ollen hyvin vahva ja rohkea kärsien reippaan tytön syndroomasta. Vaikka vaikeaakin oli, sivuutin kaiken nimenomaan asenteellani, joka ei antanut sijaa huonona olemiselle. En surrut asioita pitkään vaan painoin jatkuvasti eteenpäin. Tuollainen tyyli syö lopulta aivan mielettömän paljon ja se minkä olenkin oppinut, on että oli tunne tai asia mikä tahansa, sitä ei tule lakaista maton alle.

Olenkin tehnyt paljon sitä, että olen vähätellyt murheita ja kokemaani. Vedonnut aina siihen, että voisi olla pahemminkin. Ja kuten äsken mainitsin, en ole käynyt läpi syöpää tai useamman läheisen kuolemaa – eli tietenkin voisi olla pahemminkin. Toisaalta samaan aikaan olen monessakin asiassa unohtanut itseni ja sen, että useampi kokemani asia on samalla tavalla suruaikaan oikeuttava kuin jokin jo edellä mainitsemistani. Pahimpia vastoinkäymisiä elämässä sanotaan olevan suuret menetykset ja muutokset, jotka eivät aina ole edes yksinomaan meidän valitsemia. Myös huono ihmissuhde voi pahimmillaan syödä meitä jatkuvasti, jolloin ahdistus muuttuu arkipäiväiseksi ja totumme siihen. Lisäksi meillä on vielä se menneisyys ja sitä kautta mahdolliset traumat sekä tunnelukot. Jos en olisi itse viime talvena hakeutunut terapiaan, tuskin olisin joutunut kohtaamaan sitä laajaa tunteiden skaalaa, joka sisälläni oli vuosikaudet asustanut. Ajatelkaa miten paljon ihmisen kehossa voi olla ahdistusta, pelkoa, surua, jännitystä ja kipua ihan vaan ilman, että sitä edes näennäisesti tiedostamme? Voimme elää vuosikausia reaktiivisuuden, kivun, masentuneisuuden ja ahdistuksen kanssa, ilman että koskaan paikannamme sitä, mistä tuo kaikki johtuu. Moni menee tämän kaiken kivun kanssa hautaan saakka tietämättä paremmasta.

Vaikeuksien kohtaamisen kautta meistä tulee lopulta voittajia. Uskon nimittäin siihen että vastoinkäymiset kasvattavat ja omalla tavallaan opettavat meille elämän tärkeimmistä arvoista. Kun pakka menee uusiksi, siinä kohdassa harvoin on minkäänlaista painoarvoa millään materialistisella tai pinnallisella. Puhutaan siitä, miten ihminen riisutaan kaikesta turhasta. Olen itse näin jälkikäteen miettinyt tuota vaikeuksien vuotta 2017 ja sitä, mikä ihme minua on kantanut vaikeimpien aikojen ylitse hetkinä, joina olen halunnut luovuttaa? Joku jännä sisäänrakennettu elämän- ja selviytymisen halu ihmisellä kai on, koska vaikka uskoa paremmasta ei ole näennäisesti ollut, on jossain sisällä ollut kuitenkin halu selvitä ja uskoa hyviin asioihin. Itselleni on helpointa käyttää älyllistä ja luovaa tapaa selviytyä. Älyllisellä tarkoitan sitä, että pohdin ja pyrin löytämään uusia näkökulmia sekä selviytymiskeinoja. Luova selviytymistapa liittyy hieman edelliseen, eli luotan intuitioon, pyrin ajattelemaan positiivisesti ja käytän mieltäni yhtenä tärkeimmistä selviytymiskeinoista. Tunteellista selviytymiskeinoa opettelen jatkuvasti enemmän, sillä haluaisin olla ihmisille avoimempi tunteistani. Myös sosiaalinen selviytymiskeino on erittäin hyvä, sillä silloin tukeudumme läheisiimme. Itselleni tämä ei ole missään nimessä ollut luontainen tapa, mutta sitäkin olen harjoitellut. Tällä hetkellä uskallan rohkeammin kertoa läheisilleni minua painavista asioista, enkä kanna kaikkea omilla harteillani. Usein toinen ihminen osaa antaa ne juuri oikeat sanat tilanteessa, jossa niitä ei itse löydä.

Ihmisellä on tosiaan taipumus selvitä yllättävän vaikeistakin asioista. Ja aina jaksan muistuttaa siitä, miten aika parantaa haavat. Koen myös olevani tällä hetkellä niin paljon viisaampi ihmisenä kuin mitä olin ennen tuota vaikeaa ajanjaksoa elämässäni. Ehkä sillä kaikella oli kuin olikin tarkoitus, joka ei palvele pelkästään minua, vaan myös ihmisiä lähelläni? Jos voin jakaa viisautta lähelle ja kauas, on se mielestäni aika paljon – oikeastaan sen kaiken läpi käymäni arvoista. Ja tämähän siis pätee aivan jokaiseen. Sinäkin voit jakaa vastoinkäymisten tuomaa viisauttasi ja olla avuksi muille vaikeuksien kanssa kamppaileville. Ja elämän seuraavan kriisin eteen tullessa, meillä on huomattavasti enemmän työkaluja!

Vaikka moneen asiaan elämässä emme voi varautua, silti se miten kohtaamme elämän kriisit ja vaikeudet, kehittyy ajan mittaan. Moni asia voi tulla shokkina, mutta loppupeleissä se elämänkokemus tuo varmuutta siitä, miten asioilla on tapana järjestyä ja universumilla on luontainen taipumus tuoda huonon ajanjakson elämään rutkasti hyvää.

Näihin ajatuksiin ja tunnelmiin, ihanaa itsenäisyyspäivää Suomi! <3

Kuvat: Iines / edit: minä

Kommentit (6)

  1. Doris

    Moikka jutta !

    Mainitsit joku aika sitten suomenkielisestä pohdiskelevasta syvällisemmästä podcastista. Ehkä vähän hakuammuntaa mutta muistatko yhtään mikä oli nimeltään ? Muistaakseni joku miehen nimi. Haluaisin kuunnella sitä mutta en laittanut mihinkään nimeä ylös.

    • On my way

      Eli Jari Sarasvuon podcastit, löytyy Yle Areenasta. 🙂 Tykkään niistä todella paljon, mutta vaativat keskittymistä, sillä puhe on aika deeppiä.

  2. Laura

    Itselleni vaikeuksien vuosi on ollut 2018 vaikka muistan viime uutenavuotena ajatelleeni, ettei tulevasta vuodesta voi tulla ainakaan vaikeampi. Vähän minä tiesin. Siitä huolimatta (tai sen takia) vuosi on ollut myös yksi parhaimmista. Parhaassa tapauksessa vaikeudet tuovat mukanaan perspektiiviä asioihin, vahvuutta, rohkeutta ja ne opettavat arvostamaan monia asioita enemmän sekä muuttamaan suhtautumistaan. Lisäksi kaiken kokemani jälkeen en voisi olla kiitollisempi siitä, miten hyviä ystäviä ja läheisiä ympärilläni on. Ilman tapahtuneita asioita tuskin olisin se ihminen, joka nyt olen ja olenkin ylpeä kasvustani.
    Olen myös miettinyt, miksi toiset ihmiset saavat paljon enemmän kannettavakseen kuin toiset. Ehkä toiset vaan jaksaa enemmän? Toisaalta, kuka minä olen määrittämään mikä on paljon. Kuten tekstissäsi mainitsitkin, sitä usein saattaa vähätellä vaikeuksiaan, mutta ihmiset kokee asiat hyvin yksilöllisesti ja toisen ongelmia/vaikeuksia ei tulisi koskaan vähätellä, miksi siis omiaankaan?
    Mitä enemmän vaikeuksia omalle tielleni on osunut, sitä helpompi minun on ymmärtää myös muita. Uskon kasvaneeni myös sen suhteen, etten tuomitse toisia niin herkästi tai luule tietäväni, mitä toisen elämä on. Niin kierolta kun se kuulostaakin, olen tavallaan myös kiitollinen siitä, ettei aina ole ollut helppoa.

    • On my way

      Viisaita sanoja Laura! <3 Nimenomaan, perspektiiviähän vaikeudet juurikin tuovat. Vaikean ajanjakson jälkeen osaa arvostaa elämän hyviä asioita ja onnistumisia eri tavalla. Ainakin itse ajattelen että välillä on hyvä käydä pohjalla (niin rajulta kuin kuulostaakin), jotta taas osaa elää elämäänsä täysillä siitä nauttien!

      Sepä, ehkä siksi toisille annetaan enemmän taakkaa koska he tosiaan kestävät enemmän? Hyvä oivallus. Ehkä tuo asia menee juurikin niin, että kullekin "paljon" on oma määreensä. Itse teen nimenomaan herkästi tuota vähättelyä, sillä pidän pahimpana asiana kuolemaa tai jotain lopullista menettämistä. Ja kuten sanoin, sellaista en ole moneen kertaan joutunut kokemaan. Elämässä on kuitenkin paljon muitakin vastoinkäymisiä, joista on oikeus tuntea huonoa oloa ja suruakin. Eli eipä pitäisi koskaan vähätellä omia vaikeuksia eikä muidenkaan. Tunne on aina yksilöllinen kokemus ja vaikka jokin asia voi kuulostaa toisesta pieneltä, voi se olla toiselle ihmiselle erittäin suuri asia.

      "Mitä enemmän vaikeuksia omalle tielleni on osunut, sitä helpompi minun on ymmärtää myös muita. Uskon kasvaneeni myös sen suhteen, etten tuomitse toisia niin herkästi tai luule tietäväni, mitä toisen elämä on."

      Ja tämä lauseesi, allekirjoitan täysin! Olen paljon kamppaillut sen kanssa että olen tosiaan joissain asioissa niin kovin mustavalkoinen ja välillä aika tuomitsevakin. Totuushan on kuitenkin se, ettei koskaan voi tietää kenenkään ulkopuolisen elämästä yhtään mitään. Siksi ei pitäisi koskaan tuomita tai olettaa asioita, sillä en itsekään halua että kukaan olettaa niitä minusta.

      Ihanaa viikonloppua ja kiitos tosiaan vielä viisaista ajatuksistasi sekä niiden jakamisesta. 🙂

  3. Laura

    Kiitos itsellesi hyvästä ja syvällisestä blogista! 🙂

    • On my way

      <3

Kommentoi »

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *