Unen voima

Unella on kyllä ihmeellinen vaikutus. Kuten aikaisemmin kerroin, viimeiset kolme viikonloppua on mennyt menoissa ja meiningeissä mikä tarkoittaa ainakin yhdet varmat huonot yöunet viikonloppuun. Jo yksikin yö valvoen ja lyhyillä unilla vaikuttaa ainakin itseeni tällä ikää aika tavalla. Se heijastuu seuraavaan viikkoon ja fiilikseen. Tänä viikonloppuna on tullut nukuttua aivan täydellisesti ja fiiliskin on ollut niin energinen ja aikaansaava. Tässä sitä taas kyllä huomaa kuinka unella on vaikutus, ihan kaikkeen.

Itse pyrin etenkin viikolla panostamaan yöuniin ja nykyään vältänkin kaikin keinoin alle seitsemän tunnin unosia. Jos käyn aamulla treenaamassa, soi herätyskello klo. 6.00. Tämä taas meinaa sitä, että unta pitää saada palloon ihan viimeistään klo. 23.00. Klo. 22 alan tavallisesti valmistautua petiin ja sen jälkeen siinä tulee katseltua miehen kanssa telkkaria, tai selattua Instagramia. Itselleni etenkin tv toimii erinomaisena unilääkkeenä, sillä jo puolenkin tunnin telkan katselu myöhäsellä saa itseni kirjaimellisesti sammumaan. Olen myös huomannut sen, että korvatulppien käyttäminen on parantanut unenlaatuani huomattavasti! Ennen heräsin jokaiseen kolahdukseen, nykyään en edes muista, että olisin käynyt yöllä vaikka vessassa tai herännyt muuten vaan johonkin. Suosittelen siis lämpimästi jos joku kärsii univaikeuksista!

IMG_2283-003

Nuorempana sitä saattoi nukkua viikonloppuisin puoleen päivään tai velloa sängyssä kokonaisen päivän. Iän myötä olen huomannut kuinka jonkunlainen sisäinen kello on alkanut herättämään jo yhdeksän pintaan, vaikka mahdollisuus nukkua olisikin koko päivän ajan. Joskus kuulin sanottavan, että maailman fiksuimmat ihmiset heräävät aina ennen kukonlaulua, aamut nimittäin ovat luovinta aikaa. Itse olen saanut tuosta ajatuksesta jollain tapaa kiinni, sillä nykyään nautin aamuista ihan eri tavoin kuin aikaisemmin. Esimerkiksi aamutreeni antaa ihan mielettömän latauksen päivään! Pyrinkin harrastamaan tuota oikeasti aina, kun vaan mahdollista. Viikonloppuisin herään usein bloggaamaan jo ennen kuin mies edes nostaa päätään pedistä. Ihanaa omaa aikaa ja rauhaa.

En tiedä kuinka monella teistä on hyvät yöunet takana viikonlopulta mutta ensi yönä viimeistään on onneksi mahdollisuus korjata asia. Tänään ajoissa nukkumaan ja huomenna herätään energisenä uuteen viikkoon! Kun nukkuu kunnollisia yöunia, ajatus toimii, olemme terveempiä, jaksamme treenata, olla ystävällisiä puolisolle ja työkavereille, syömme terveellisesti ja fiksusti, sekä hoidamme työmme mahdollisimman tehokkaasti. Apuun ei tarvita välttämättä kymmentä energiajuomaa tai kuppia kahvia, vaan yhdellä pärjätään! 😉

Oletteko te huomanneet unen suunnattoman voiman? Kuinka pitkiä yöunia jengi keskimäärin nukkuu?

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *